Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

EU ja Tunisia sopimukseen luvattoman siirtolaisuuden kitkemiseksi – hintalappu miljardi euroa

19.07.2023 |09:28

Euroopan unioni ja Tunisia ovat päässeet sopimukseen, jonka tavoitteena EU:n kannalta on rajoittaa luvattomien siirtolaisten määrää ja Tunisian kannalta lisätä maan valuuttatuloja. EU on jälleen selkä seinää vasten, kuten aiemmin Turkin kanssa vastaavassa tilanteessa.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin seurana sopimuksesta tiedottamassa olivat Italian pääministeri Giorgia Meloni sekä Hollannin väistyvä pääministeri Mark Rutte. Von der Leyen kutsuu kokoonpanoa nimellä ”Team Europe”.

Tunisian presidentin Kais Saiedin linnassa julkaistu yhteistyöasiakirja tai ”kommunikea” lepää viiden ”pilarin” varassa. Ensimmäinen pilari koskee Tunisian opiskelevaa nuorisoa, joka otetaan mukaan Erasmus-opiskelijavaihtoon. Samaten maan koulujärjestelmää kehitetään.

Vesihuoltoa, turismia, energiaa

EU tukee suoraan myös Tunisian julkista taloutta ja digitalisaatiota. Kolmas pilari ovat suorat investoinnit yrityselämään sekä yritysten vientiponnistelujen tukeminen. Maan vesihuoltoon ja kestävään maatalouteen panostetaan, kuten myös turismin kehittämiseen.

Neljäs pilari on yhteistyö uusiutuvan, puhtaan energian tuottamiseksi, erityisesti Euroopan tarpeisiin.

EU:n tukipaketin arvo on kokonaisuudessaan kutakuinkin miljardi euroa. Suurin yksittäinen investointi on energiayhteistyö, johon sijoitetaan 300 miljoonaa euroa. EU-rahoituksen ehtona tiettävästi on, että Tunisia hyväksyy Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kahden miljardin dollarin lainaan sisältyvät ehdot.

Yhteisvoimin ihmissalakuljettajia vastaan

Vasta viidentenä pilarina von der Leyen mainitsee ponnistelut luvatonta siirtolaisuutta ja ihmissalakuljetusta vastaan. Siihen laitetaan EU-rahaa vähintään 100 miljoonaa euroa.

– Meidän on tuhottava salakuljettajien ja ihmiskauppiaiden rikollisverkostot. Nämä käyttävät törkeästi hyväkseen ihmisten epätoivoa ja tällaiselta vastuuttomalta liiketoiminnalta on vietävä kaikki edellytykset, von der Leyen painotti sopimuksen julkistamistilaisuudessa pääkaupunki Tunisissa.

EU ja Tunisia aikovat lisätä yhteistyötä Välimeren etsintä ja pelastusoperaatioissa. Myös laillisen, EU:n alueelle suuntautuvan siirtolaisuuden edellytyksiä parannetaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää