Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Espoon Miilukorven vastaanottokeskus lopettaa toimintansa perussuomalaisten esityksestä

17.01.2025 |11:46

Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan perussuomalaisten esityksestä määrätä Espoon Miilukorvessa toimivan vastaanottokeskuksen toiminnan lopetettavaksi uhkasakon uhalla äänin 8-5.

Espoon Miilukorvessa Ylämyllyntiellä sijaitsevassa kerrostalokiinteistössä toimii vastaanottokeskus, jonka toiminnan lautakunta jo vuonna 2023 totesi olevan alueen asemakaavan vastaista. Lautakunnan päätös ei kuitenkaan johtanut mihinkään, ja keskuksen toiminta jatkui.

Ympäristö- ja rakennuslautakunta käsitteli kokouksessaan 16.1.2025 vastausta alueen asukkaiden esittämään toimenpidepyyntöön, jossa vaadittiin vastaanottokeskuksen toiminnan lopettamista.

Espoon viranhaltijoiden päätösesitys oli, että toimintaa ei ole tarpeen keskeyttää. Tämä ei kuitenkaan kelvannut lautakunnalle, joka äänesti perussuomalaisten edustajan, rakennusneuvos Antti Kalliomaan vastaesityksestä. Kalliomaa esitti, että vastaanottokeskuksen toiminta määrätään lopetettavaksi 30.4.2025 mennessä. Lautakunta hyväksyi esityksen äänin 8-5.

Asukkaita johdettu harhaan

Lautakunta asetti myös uhkasakon päätöksen noudattamista tehostamaan.

– Lautakunta toimi viisaasti. Vastaanottokeskus ilmestyi Miilukorven pientaloalueelle kenenkään tietämättä ilman, että alueen asukkailla oli mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Kyseessä on rauhallinen pientaloalue, ja nyt vastaanottokeskuksena toimivien matalien kerrostalojen esitettiin kaikissa kaavoitus- ja lupakäsittelyn vaiheissa olevan tavallisia asuintaloja, toteaa perussuomalaisten Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Järvinen.

– Kaupungin päätöksentekijöitä ja alueen asukkaita on siis johdettu harhaan. Lisäksi vastaanottokeskus on alueen asemakaavan vastainen. Tämä on sietämätöntä toimintaa, johon tuli nyt vihdoin korjaus.

Vastaanottokeskuksille haettava luvat avoimin kortein

Perussuomalaiset toivovat, että lautakunnan nyt tekemästä päätöksestä on valtakunnallista hyötyä vastaavien tulevien hankkeiden käsittelyssä ja arvioinnissa. Kunnallisen päätöksenteon avoimuus ja läpinäkyvyys sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien huomioiminen ovat hyvän hallinnon peruspilareita.

– Kun joku haluaa rakentaa vastaanottokeskuksen, hän voi hakea sille kaavaa ja rakennuslupaa avoimin kortein, kuten kaikki muutkin rakentajat. Vain tällä tavoin voimme säilyttää demokratian ja päätöksenteon uskottavuuden, ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsen Kalliomaa linjaa.

Lautakunnan päätöksen jälkeen prosessi etenee nyt kohti Miilukorven vastaanottokeskuksen toiminnan lopettamista lautakunnan asettamaan määräaikaan 30.4.2025 mennessä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijat Suomen ulkorajalta jatkossa rajamenettelyyn – menettelyn aikana vastaanottokeskuksesta ei saa poistua ilman lupaa

03.09.2024 |15:17

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää