

LEHTIKUVA
Esitys laittomien siirtolaisten lähettämisestä Ruandaan läpi Britannian parlamentissa – voisi toimia esimerkkinä myös EU-maille
Rishi Sunakin hallitus sai brittiparlamentissa läpi lakiehdotuksensa turvapaikkaprosessin, turvapaikanhakijoiden ja laittomien siirtolaisten ulkoistamiseksi Ruandaan. Lennot voidaan aloittaa tiettävästi jo heinäkuussa. Britannian malli voisi olla osviittana myös EU:lle maahanmuuttopaineen hillitsemiseksi.
Britannian hallituksen lakiesitys laittomasti maahan saapuneiden siirtolaisten lähettämisestä Ruandaan odottamaan päätöstä mahdollisesta turvapaikasta on läpäissyt parlamentin ala- ja ylähuoneen käsittelyt.
Pääministeri Rishi Sunak kehotti maanantai-ilana perlamentin jäseniä “istumaan ja äänestämään riippumatta siitä, kuinka myöhään se menee”. Tulosta syntyi ja yön edetessä ylähuoneen päärit viimein taipuivat Sunakin tahtoon.
– Laki estää väärinkäytökset tehden selväksi sen, että Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on suvereeni ja antaa hallitukselle valtuudet hylätä Euroopan tuomioistuimien asettamat väliaikaiset estotoimet, totesi sisäministeri James Cleverly The Telegraphin mukaan.
Lennot käyntiin ennen syksyn vaaleja
Ensimmäiset lennot nousevat Sunakin mukaan ilmaan kohti Afrikkaa heinäkuussa, “ilman mitään muttia”. Aikataulutus on tärkeää jo syksyllä mahdollisesti pidettävien parlamenttivaalien takia.
Kanaalin yli suuntautuvan ihmissalakuljetuksen pysäyttäminen on ollut eräs konservatiivien tärkeimmistä vaalilupauksista. Saarivaltakuntaan on saapunut Kanaalin ylitse vuosien varrella yli 500 000 laitonta siirtolaista.
Ruandaan lennättämisen toivotaan toimivan pelotteena, jotta Kanaalin yli jatkuva ihmissalakuljetus saataisiin pysäytetyksi. Tarkoitus nimittäin on, että jos henkilö saisi turvapaikan, hän jäisi turvaan Ruandaan.
“Nykymenoon täytyy saada muutos”
Turvapaikkaprosessin siirtämisen ulkomaille myös Suomessa otti esille myös Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos Facebook-kirjoituksessaan. Grönroos listasi kehysriihen käyttöön toimia, joilla hallitus saisi aikaan lisäsäästöjä:
– Humanitaarinen maahanmuutto saadaan taas säppiin ns. Ruanda-mallilla, jossa tulijavirta pysäytetään siirtämällä turvapaikanhakijat Euroopan ulkopuolisiin yhteistyömaihin, joihin he myös jäävät nauttimaan mahdollisesta turvapaikastaan, Grönroos kirjoittaa.
– Kesäkuun EU-vaaleissa nykyiseen menoon täytyy saada muutos. Suuri osa suomalaisista kannattaa humanitaarisen maahanmuuton lopettamista, joten muutetaan kannatus ääniksi ja tehdään Ruanda-mallista totta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttopaine Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannian konservatiivihallitus turvapaikkaprosessin vieminen EU:n ulkopuolelle James Cleverly EU-vaalit 2024 Rishi Sunak turvapaikkaprosessi laittomat siirtolaiset Englannin kanaali Ruanda humanitaarinen maahanmuutto Afrikka Ihmissalakuljetus Turvapaikanhakijat pakolaiset Simo Grönroos Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Siirtolaispolitiikka on ajautumassa umpikujaan – turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmanteen maahan aletaan selvittää myös Saksassa

Helsingin Sanomat pitää Geneven pakolaissopimusta esteenä turvapaikanhakijatulvan lopettamiselle – Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin väitteet

Vesitetty maahanmuuttopaketti loukkaa maiden suvereniteettia eikä ratkaise siirtolaisuusongelmia – myös toimimaton Dublin-asetus romutetaan Välimeren maiden vaatimuksesta

Tanskankin hallitus aikoo lähettää turvapaikanhakijat Afrikkaan – brittien hapuilusta huolimatta

Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut

Tanskan maahanmuuttoministeri: Onneksi Suomi taistelee laitonta siirtolaisuutta vastaan

Eurovaaliehdokas Simo Grönroos: Turvapaikanhakijoiden taakanjako heitettävä romukoppaan – ”Ruanda-malli käyttöön EU-maissa”

Järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saa yhä laajempaa kannatusta Euroopassa – myös Suomen hallituksen linja on selkeä
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää