LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Entistä harvempi kuoli luoteihin alkuvuonna – räjäytysten määrä kasvoi selvästi Ruotsissa
Kuolemaan johtaneiden ampumisten määrä laski selvästi alkuvuonna Ruotsissa. Huhtikuussa kuolonuhrien määrä tosin näyttää olevan taas kasvussa. Räjäytyksiä oli vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana selvästi viime vuotta enemmän.
Maanantaina iltakymmeneltä poliisi sai useita hälytyssoittoja Eskilstunan Fröslundan lähiöstä. Alueella oli kuultu useita laukauksia. Poliisi löysi paikalta vaikeasti haavoittuneen nuorehkon mieshenkilön. Tämä kuoli myöhemmin yöllä sairaalassa.
18-vuotias surmattiin koulun pihalle
Poliisi on pidättänyt 25-vuotiaan miehen murhasta epäiltynä. Huhtikuussa Ruotsissa on kuollut ammuskeluissa tähän mennessä neljä ihmistä. Kuolemaan johtaneiden ampumisten määrä on siten selvästi kiihtymässä alkuvuoteen verrattuna.
Aiemmin maanantaina Eskilstunassa vierailivat oikeusministeri Gunnar Strömmer sekä kouluministeri Lotta Edholm. He olivat paikalla Eskilstunassa sattuneiden useiden ampumistapausten vuoksi. Huhtikuun alkupuolella ammuttiin hengiltä 18-vuotias mies paikallisen koulun pihapiirissä.
Viime vuonna ammuttiin enemmän
Poliisin tilastojen mukaan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Ruotsissa on ammuttu hengiltä seitsemän ihmistä. Vuotta aiemmin uhreja kertyi samassa ajassa 18. Ammuskeluita oli alkuvuonna yhteensä 84, kymmenen vähemmän kuin vuotta aiemmin.
– Viime vuonna kuolemaan johtaneiden ampumisten määrä kasvoi dramaattisesti. Kun nousu yhdessä vuodessa on näinkin suuri ja jyrkkä, ei ole epätavallista nähdä luvuissa laskua, toteaa kriminologi Manne Gerell SVT:n uutisille.
Räjäytysrikosten määrä on sen sijaan kasvanut. Maaliskuun loppuun mennessä räjäytyksiä oli tehty Ruotsissa 46, kun niitä vuotta aiemmin tapahtui kaikkiaan 26.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Fröslunda kuolemaan johtaneet ampumiset Lotta Edholm Manne Gerell huumekaupan reviirit Gunnar Strömmer räjäytykset koston kierre Eskilstuna rikollisjengit Ammuskelu Jengirikollisuus Murha
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Leena Meri: Katujengirikollisuus karkaamassa käsistä – Ruotsi ja Tanska varoittavia esimerkkejä
Paikallispoliitikon uraauurtava ehdotus Tukholmasta: Veronmaksajien rahat tavallisten kansalaisten hoitoon – jengirikolliset maksakoon itse aiheuttamansa ampumahaavat
Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”
Leena Meri ja Mari Rantanen vaativat toimia nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi: ”Tilanne vaatii myös kovien keinojen käyttöön ottamista”
Jengipomon perhe häädettiin vuokra-asunnosta pojan rikosten takia – Ruotsissa linja tiukkenee
Tukholman rikollisjengit yrittivät aselepoa – hallitus koventaa jengirikoksista luettavia tuomioita
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.