Artikkeli kuva

Ennen woke oli cool – nyt pelkkä haalistuva kirosana

Ensin oli todella cool olla woke, mutta nyt se on enemmänkin broke. Sinänsä oikeansuuntaisessa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tavoittelussa mentiin asian ohitse niin että heilahti. Donald Trump puhkaisi kuplan ja palautti megatrendin maan pinnalle.

Vuonna 2017 ihmiskuntaa järisytti #metoo. Maailman sorretuksi tunteneet etuoikeutetut riensivät etsimään todistuksia itseensä kohdistuneista seksuaalisista ja muista väärinkäytöksistä. Törkeyksiä löytyikin ja rikolliset saivat ansaitsemansa.

Varsinaisen henkisen kotinsa woke löysi yliopistoista, joissa riennettiin akateemista varttia nopeammin perustamaan urakalla erilaisia oppituoleja. Valkoisen heteromiehen aiheuttamaa yhteiskunnan vääristymää piti analysoida, laatia korjausehdotuksia ja esittää vaatimuksia.

Woke siis tarkoittaa valveilla olemista ja tiedostavaa asennetta. Woke-henkilön on herkästi aistittava maailman epäoikeudenmukaisuudet, rasismi sekä patriarkaalisen järjestelmän vinoumat länsimaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Muun tyyppisissä yhteiskunnissa epäkohtia on ilmeisesti vähemmän.

Go woke go broke

Woken alamäki kiihtyi kaksi vuotta sitten, kun amerikkalainen Silicon Valley Bank kaatui – ainakin osittain woke-henkisyyden takia. Tuhon jo häämöttäessä yhtiön riskienhallinnan päällikkö oli kunnostautunut woke-agendojen parissa. Diversiteetti ja inklusiivisuus eivät kuitenkaan antaneet suojaa tavanomaisilta taloudellisilta ongelmilta.

Viime syksyn vaalikampanjassaan presidentti Donald Trump ilmoitti, että se on nyt ”end of wokeness”. Ja niinhän ainakin vaalituloksen mukaan kävikin. Trump ilmoitti lopettavansa amerikkalaiskouluissa päntätyt ”sukupuolinormit ja rakenteellisen rasismin”.

Pelon aika on ohitse

Amerikkalaismedian mukaan Trump todellakin pisti omalla persoonallisella tavallaan pisteen demokraattien vaalistrategian ytimeen kuuluneelle woke-touhotukselle. Tavan amerikkalaiset kokivat kolumnisti Bernard Goldbergin mukaan, että heidän puolellaan on viimein ”ristiretkeilijä”, joka on matkalla Valkoiseen taloon.

– Onko Trumpin voitto merkki valtavasta kulttuurimuutoksesta Yhdysvalloissa? On vielä liian aikaista sanoa, mutta tästä voimme olla varmoja: amerikkalaiset ovat väsyneitä pelkäämään mielipiteen, ajatuksen tai idean ilmaisemista – jota joku saattaisi pitää loukkaavana.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden

07.01.2025 |17:36
Suomen uutiset logo

Nyt se on tutkittu: Woke on median lietsoma, todellisuutta vääristävä kupla

04.12.2024 |08:01

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää