

Autojen tuhopoltot ovat olleet Ruotsissa jo pitkään tätä päivää. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ennätysten ilta Eskilstunassa: Jengi poltti kymmeniä autoja puolessatoista tunnissa – kyseessä mahdollinen kosto rikollispomon pidätyksestä
Toukokuisen sunnuntain tapahtumat alkoivat iltakymmeneltä. Pelastuslaitos sai hälytyksen ilmiliekeissä olevasta autosta Ruotsin Eskilstunan keskustassa. Hälytyksiä alkoi siitä eteenpäin tulla solkenaan.
Parin tunnin aikana poliisi ja pelastuslaitos saivat parikymmentä hälytystä eri puolella kaupunkia liekehtivistä autoista. Iskuja on ollut tiettävästi tätäkin enemmän. Yksittäisissä paloissa on voinut tuhoutua tai vahingoittua useampia kulkuneuvoja, eikä vahinkojen kokonaismäärä ole selvillä.
Polisi sai juuri ennen tuhotöitä ilmoituksen aseistautuneesta mieshenkilöstä Eskilstunan ulkopuolella. Virkavalta uskoo kyseessä olleen harhauttamismielessä tehty väärä hälytys.
Hieman ennen puoltayötä Eskilstunassa heitettiin polttopulloja myös poliisiasemaa kohti. Isku epäonnistui, eikä palo päässyt leviämään.
Poliisi epäilee motiiviksi kostoa
Yön kuluessa polisi pidätti kolme parikymppistä miestä palojen sytyttämisestä epäiltyinä. Kaksi heistä on poliisille tuttuja aiemmista rikoksista. Tekoja tutkitaan nimikkeellä törkeä vahingonteko ja sen yritys. Poliisin mukaan tekijöitä on voinut olla useampia.
Poliisin teorian mukaan iskuissa saattoi olla kyse paikallisen jengipomon pidätykseen liittyvästä kostosta. Autojen polttamisesta epäillyillä ja rikospomolla on Expressenin mukaan yhteyksiä.
Poliisin tekoja edeltäneenä perjantaina pidättämä jengijohtaja on 34-vuotias. Hänellä on mittava rikosrekisteri, joka koostuu lähinnä huumausaine- ja väkivaltarikoksista. Mies on ollut syytettynä myös murhasta mutta todisteet eivät riittäneet tuomioon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- harhautus huumerikos tuhotyö väkivaltarikos törkeä vahingonteko kosto Molotovin coctail rikollisjengi Eskilstuna Autojen polttaminen Jengirikollisuus Murha Tuhopoltto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson: ”Ruotsi ruuvaa maahanmuuton ehdot vielä Tanskaakin tiukemmalle”

Maahanmuuton surkea tilinpäätös: Ruotsin veronmaksajat elättivät 675 000 muualta tullutta kansalaista vuonna 2019

Demarikansanedustaja vähätteli huonon maahanmuuttopolitiikan osuutta jengiväkivaltaan – Purra: ”Humanitaarinen maahanmuutto lopetettava kokonaan”

Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”

Tukholman vt. poliisipäällikkö: ”Jengit ovat yhteiskunnan syöpä”

Rikollisten klaanisukujen lapset vaativat Ruotsissa ikätovereiltaan palveluksia ja kunnioitusta

Jengirikollisuus nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin valtiopäivävaaleissa – valta vaihtuu varmasti, jos nykymeno jatkuu

Lähiötodellisuus valtasi Tukholman paraatipaikan – hurjastelu, huumekauppa ja prostituutio peittävät pääkaupungin tunnetuimmat näkymät
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.