LEHTIKUVA
Energiatekniikan professori varoittaa kasvavista omavaraisuusvaatimuksista: Sähkön vientikiellot voivat johtaa tuontikieltoihin ja kauppasotaan
Markkinatalous sähköpörsseineen on luonut hirviön, johon imperialistinen Venäjä puhaltaa puhtia parhaan kykynsä mukaan. Ratkaisut sähköhelvettiin ovat löydettävissä, jos katse pysyy pallossa. Sähkökaupan rajoittaminen ei kylläkään ole hyvä idea, toteaa sähkötekniikan professori Dagens Nyheterissä.
Jos jokainen maa Euroopassa olisi pitänyt huolta energiaomavaraisuudestaan, nykyisen kaltainen shokki olisi pahaa unta vain. Omavaraisuus tarkoittaa sitä, että energian erilaisia tuotantomuotoja sekä raaka-aineita on käytettävissä niin paljon, että niistä muodostuu reservi, jos jokin tuotannon elementeistä sattuisi sakkaamaan.
Tämä olisi erittäin kallista ja tarkoittaisi varautumista tilanteeseen, jossa sateet jäävät vähäisiksi ja sitä myöten vesivoima. Tuuli olisi heikkoa läpi vuoden, aurinko pilvessä kaiken aikaa ja vielä ydinvoiman tuotannossakin ongelmia. Ja koko ajan kylmää kuin naapurin helvetissä.
Kaupassa on etunsa
Sähkökaupassa on kristallin kirkkaat etunsa: sähköä voidaan siirtää eri alueiden välillä, koska pahin mahdollinen tuotantovaje ei toteudu samaan aikaan kaikkialla, muistuttaa Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan professori Lennart Söder.
– Jos meillä on sähköä ja kieltäydymme myymästä sitä muille, niin kannattaa miettiä, millaisia reaktioita se herättäisi. Voi olla, että emme sitten voisi vastaavasti ostaa jotakin itse tarvitsemaamme. Sitä kutsutaan kauppasodaksi.
Professori Söder näkee valoa energiatunnelin päässä sitten, kun sähkön varastointiin liittyvät ongelmat on ratkaistu. Söderin mukaan se tarkoittaa huomattavan lisätuulivoiman avulla tuotettavaa varastoitavaa vetyä sekä vankkaa sähköautokantaa, joiden akkuihin energiaa osaltaan voi varastoida.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähkön vienti ja tuonti Lennart Söder sähkön varastointi sähköpörssi Nord Pool vety energiaomavaraisuus akku sähköpula sähkön hinta sähköntuotanto Kauppasota Aurinkoenergia Vesivoima Ydinvoima sähköauto Tuulivoima Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Energiakriisi kurittaa kansalaisia – missä viipyvät hallituksen todelliset toimet kriisiin vastaamiseksi?
Purra: Energiakriisin perussyihin on puututtava – ”Pussi päässä harjoitettu ja todellisuutta pakeneva ilmastopolitiikka”
Purra saa päivittäin yhteydenottoja energian hintojen vuoksi hädässä olevilta kansalaisilta: ”Talvi on tulossa, mutta monet pohtivat jo, täytyykö lämmitys lopettaa”
Porin Tahkoluodon voimalaitoksen käyttöönotto selvitettävä
Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä
Professori sähkökriisistä: Poliitikot eivät osaa ottaa luonnonlakeja huomioon
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.