Artikkeli kuva

Elovaara: Alaikäisten turvapaikanhakijoiden sijoittaminen suomalaisperheisiin mahdolliseksi

13.02.2017 |10:20

Yle uutisoi viime viikolla, että Pelastakaa Lapset ry etsii tavallisia suomalaisperheitä sijaiskodeiksi oleskeluvan saaneille perheettömille maahanmuuttajalapsille. Perussuomalaisten Tiina Elovaara otti tämän puolesta kantaa jo viime keväänä.

– Yksinäisten maahanmuuttajalasten kotoutuminen nopeutuu ja tehostuu suomalaisperheissä. He oppivat kielen nopeammin, saavat hyvän alun koulunkäynnille ja väylän työelämään. On tunnustettu, että vallitseva kotouttamisjärjestelmä ei toimi.

Alle 15-vuotiaat suomalaisperheisiin

Perussuomalaisten aloitteesta viime syksynä laaditussa valtion kotouttamisohjelmassa esitettiin isoa muutosta Suomeen tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen.

– Ehdotimme, että vastaisuudessa alle 15-vuotiaat Suomeen yksin tulleet, oleskeluluvan saaneet lapset voidaan sijoittaa suomalaisperheisiin, kertoo tamperelainen Elovaara.

Tähän asti turvapaikan saaneet lapset on sijoitettu perheryhmäkoteihin tai saman kulttuuritaustan omaaviin perheisiin.

– Pakolaiskriisin aikana Suomeen on tullut noin 3 000 alaikäistä ilman huoltajaa. Perheryhmäkotipaikkoja on aivan liian vähän tulijamäärään nähden ja ne ovat kalliita, Elovaara toteaa tiedotteessaan.

“Kielitaito karttuu nopeasti”

Tähän asti kielteisen perheenyhdistämispäätöksen saaneita lapsia ei ole sijoitettu tavallisiin suomalaisperheisiin. Sijoittamisella tarkoitetaan vastaavaa järjestelyä kuin sijaisperheiden käyttö lastensuojelun piirissä, ja perheet saavat perhehoitolain mukaista korvausta sijoitetusta lapsesta.

– Lasten sijoittaminen suomalaisperheisiin tuo valtiolle suuria säästöjä. Sillä on myös inhimillistä merkitystä. Suomalaisperheissä lasten kielitaito karttuu huomattavan nopeasti. He saavat sosiaalisen tukiverkon ja suomalaisia kontakteja. Lasten mahdollisuus saada koulutusta, päästä työelämään ja menestyä elämässä ovat tällöin paljon paremmat, painottaa Elovaara.

– Hienoa, että kotouttamislain tulkintaa ollaan muuttamassa. Tämä on järkevää vastaantuloa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää