Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Elomaa tehostaisi elämäntaitojen opettamista kouluissa ja päiväkodeissa

20.08.2020 |18:05

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallituksen suhtautumista elämäntaitojen opettamisen tehostamiseen kouluissa ja päiväkodeissa. Elomaan mielestä elämäntaitojen opettamista lapsille ja nuorille tulisi lisätä.

Elämäntaidoilla tarkoitetaan esimerkiksi päätöksentekoa ja ongelmanratkaisua, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittää itseään. Yleisesti viitataan valmiuksiin vastata elämän haasteisiin.

– Yleiset elämäntaidot vaikuttavat paljon arjen sujumiseen ja yleiseen hyvinvointiin sekä tunteeseen, että hei mähän osaan ja selviän näistä jutuista, Ritva “Kike” Elomaa sanoo.

– Toisaalta taas huonolla tasolla olevat elämäntaidot saattavat aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja johtaa vaikkapa masennukseen. Elämäntaitojen vahvistaminen olisi hyvää lääkettä myös huolestuttavaa tahtia lisääntyviin mielenterveysongelmiin.

Kaikkia ei tueta kotona

Vuorovaikutus- sekä tunnetaitojen opettaminen on äärimmäisen tärkeää. Lisäksi tarvitaan opastusta omien vahvuuksien tunnistamiseen ja itsensä kehittämiseen. Myös omasta terveydestä huolehtimiseen tulisi olla nykyistä enemmän opastusta esimerkiksi ravitsemuksen ja liikkumisen osalta.

– Koulujärjestelmän tulisi varmistaa, että jokaisella perhetaustasta riippumatta on riittävät valmiudet peruskoulun jälkeen selvitä itsenäiseen asumiseen liittyvistä haasteista, hoitaa raha-asioitaan suunnitelmallisesti, pärjätä sosiaalisissa kontakteissa erilaisissa asiointitilanteissa sekä henkilökohtaisissa kohtaamisissa ja elää tasapainoista ja turvallista arkea. Kouluissa tarvitaan lisää myös taloustaitojen opetusta ja työelämätaitoihin perehdyttämistä.

– Toiset saavat ongelmiinsa kotoa riittävän tuen, mutta valitettavan monelle apua ei kotoa tule ja pahimmillaan haasteelliset kotiolot luovat ja pahentavat ongelmia. Koulu on käytännössä paras paikka tavoittaa valtaosa kustakin ikäluokasta ja elämäntaitojen kattava opettaminen tasaisi osaltaan myös perhetaustoista johtuvia eroja, Elomaa pohtii.

Käytännönläheistä opetusta

Elomaan mielestä koulujen elämäntaitojen opetuksen pitää olla riittävän käytännönläheistä, jotta lapset ja nuoret aidosti kokisivat opetuksen tarpeelliseksi ja pääsisivät soveltamaan oppimiaan asioita käytännössä.

– Opetuksen pitää olla sisällöltään sellaista, että kaikki löytävät omasta arjestaan käytännön esimerkkejä opetettaviin asioihin liittyen. Ei saa olla liian teoreettista jotta oppi menee hyvin perille, Elomaa katsoo

-Lasten ja nuorten ongelmiin tulee puuttua mahdollisimman etupainotteisesti. Vanhat ongelmat niin mielenterveyden, fyysisen terveydentilan kuin yleisen elämänhallinnan osa-alueilla poikivat uusia, joten negatiivinen kierre tulisi saada katki mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsissa ja nuorissa on Suomen tulevaisuus, joten heitä tulee kaikin keinoin auttaa elämässä eteenpäin, Elomaa päättää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää