Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa ja Tavio: Koulutukseen ja tutkimukseen miljoonia lisää Varsinais-Suomeen

19.05.2017 |13:34

Hallitus on luvannut tänään yhteensä noin 20 miljoonan euron lisämäärärahan ammatillisen ja korkeakoulutuksen vahvistamiseen Varsinais-Suomen alueella.

– Turun telakka ja Uudenkaupungin autotehdas kärsivät työvoimapulasta. Työntekijöitä haetaan ulkomaita myöten samaan aikaan kun Suomessa on yli 300 000 työtöntä työnhakijaa. Tilannehan on aivan absurdi, pohtivat perussuomalaisten varsinaissuomalaiset edustajat Ritva ”Kike” Elomaa ja Ville Tavio.

– Hallituksen lisäpanostus alueemme koulutukseen on enemmän kuin tervetullut. Määräraha suunnataan nimenomaan alueen työllisyysnäkökulmasta tärkeille aloille. Samanaikainen ammatillisen koulutuksen reformi jouhevoittaa alueen työvoimapulan korjaamista. Tutkinnoista tulee joustavampia ja opiskelija pystyy aikaisempaa paremmin vaikuttamaan opintojensa kestoon. Mahdollisuus on valmistua hyvin nopeastikin.

Elomaa ja Tavio muistuttavat, että laadukas ja hyvin koulutettu työvoima on elintärkeää Suomen kansantaloudelle.

– Hallitus on ymmärtänyt, että yrityksien työvoiman tarpeisiin tulee reagoida nopeasti, mutta panostaa koulutukseen myös pitkällä tähtäimellä, Tavio kiittää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää