Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Suomalaisissa kouluissa oltava riittävät koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut

25.11.2017 |12:48

Perussuomalaisten Naisten tuore puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan suomalaisten koululaisten ja opiskelijoiden jaksamisesta ja henkisestä hyvinvoinnista.

– Maailma uudistuu vinhaa vauhtia ja koulujärjestelmämme kulkee tämän kehityksen mukana uudistuksesta toiseen. Välillä tuntuu, että pieni ihminen unohtuu, kun muutoksia ajetaan voimalla eteenpäin, toteaa Elomaa.

Tuen tarve lisääntyy

Tällä hän viittaa koululaisten ja opiskelijoiden henkiseen hyvinvointiin liittyviin haasteisiin uuden ajan oppilaitoksissa. Elomaa laati aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miten hallitus aikoo varmistaa riittävät koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut kouluissa ja oppilaitoksissa.

– Nykyisessä vapaamuotoisemmassa, joustavammassa sekä luokattomassa koulunkäynnissä on hyvät puolensa, mutta yhteisöllisyyden kannalta se voi aiheuttaa haasteita. Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan erityisesti ammattikoulua käyvät pojat kokivat itsensä vahvasti osaksi luokkayhteisöä, joten luokattomuuden lisääntyminen on erityisesti heidän kannaltaan riski, Elomaa varoittaa.

– Ryhmään kuulumattomuuden tunteen lisääntymisestä voi jatkossa seurata ajelehtimista ja turvattomuuden tunnetta. Myös eriarvoistumisen kehityksen myötä ongelmat kasaantuvat ja lasten sekä nuorten tuen tarve lisääntyy. Näin ollen tarve kuraattori- ja psykologipalveluille tulee mahdollisesti lisääntymään merkittävästi jo lähitulevaisuudessa.

Ongelmiin puututtava ajoissa

Elomaa muistuttaa, että lapset ja nuoret viettävät suuren osan ajastaan koulussa, joten tuen saamisen varmistaminen on tärkeää.

– Koulupsykologi- ja kuraattoripalvelujen resurssit eivät ole tällä hetkellä riittävällä tasolla ja ongelmiin puututaan usein liian myöhään, jos silloinkaan. Myös koulutusalan leikkaukset ovat heijastuneet koulupsykologi- ja kuraattoripalvelujen saatavuuteen.

– On Suomen etu, jos mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät ongelmat hoidetaan tehokkaasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, sanoo Elomaa.

Elomaan mielestä palvelujen toimivuus on turvattava kaikkialla tasapuolisesti kuntien taloustilanteesta huolimatta. Tämä edellyttää vahvempaa valtion tukea.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää