Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Elomaa: Sodissa kaatuneiden muistotaulut palautettava kouluihin

04.10.2024 |14:19

Sodissa kaatuneiden muistotauluja oli aiemmin esillä lähes jokaisella koululla. Koulujen lakkautusten yhteydessä niitä on joutunut varastoon, eivätkä ne ole yhtä laajalti nähtävillä. Asiasta toimenpidealoitteen jättänyt perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa vaatii muistotaulujen palauttamista kouluihin.

– Meillä on paljon nuoria, jotka eivät koskaan ole tietoisesti edes tavanneet veteraaneja. Taulut olisivat hieno tapa konkretisoida sotahistoriaa ja vaalia veteraanien perintöä. Osa tauluista on saatettu siirtää kyläkouluilta kunnan keskuskoululle, mutta osa on päätynyt varastoihin tai kaatopaikalle. Pelkästään esimerkiksi Pohjanmaalla tauluja on ollut esillä 300-400 kappaletta, kertoo kansanedustaja Ritva Elomaa.

Veteraanit turvasivat itsenäisyytemme

Sota on viime vuosina hiipinyt uudestaan lähelle Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan vuoksi. Elomaa pitää tätä konkreettisena muistutuksena sodan uhasta. Sodissamme taistellut sukupolvi joutui tahtomattaan kokemaan valtavan määrän henkistä ja fyysistä kärsimystä aikana, jolloin ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja. Sotien muisto haalenee helposti ajan kuluessa.

– Näin ei saa käydä, vaan veteraanien ja kotirintaman uhrauksien merkitystä tulee korostaa myös nuoremmille sukupolville. Sotiemme veteraanit turvasivat itsenäisyytemme. Muistotaulujen palauttaminen kouluihin auttaisi vaalimaan heidän perintöään.

– Olen 3.10.2024 jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen asian korjaamiseksi. Tänään eli perjantaina 4.10.2024 järjestettiin eduskunnassa Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan 45-vuotisjuhlakokous, joten nyt on erityisen osuva päivä viedä eteenpäin sanaa veteraanien muiston ja uhrausten kunnioittamiseksi. Tammenlehvän Perinneliitto vaalii jatkossa veteraanien perintöä ja muistoa, Elomaa sanoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää