PS ARKISTO
Elomaa: Lapsia on suojeltava kaikin keinoin seksuaalirikollisilta
Seksuaalirikokset ovat yleistyneet viime vuosina hälyttävää tahtia. Erityisen hyytäviä tekoja ovat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Tilastokeskuksen mukaan lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli tietoon tammi-syyskuussa 2022 peräti 1 804. Luku on 20,8 % suurempi kuin edellisvuonna vastaavaan ajankohtaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva “Kike” Elomaan mielestä on selvää, että jokainen näistä teoista on liikaa.
Kike Elomaan mukaan valitettava tosiasia on myös se, että merkittävä osa seksuaalirikoksista, lapsiin kohdistuneet teot mukaan lukien, jäävät tilastojen ulkopuolelle. Tosielämän tilanne on pahempi kuin mitä tilastot antavat ymmärtää.
– Uhrit saattavat esimerkiksi kokea liian suurta häpeää ilmoittaakseen asiasta viranomaisille. Uhrien ei pitäisi joutua häpeämään vaan tekijöiden. Seksuaalirikosten määrän nousu on saatava loppumaan hinnalla millä hyvänsä. Tässä riittää paljon tekemistä, sillä tilanne on haastava, Elomaa sanoo.
Lapsiuhrien metsästäminen verkossa yleistynyt
Erityisesti lapsiuhrien metsästäminen verkossa on yleistynyt hälyttävää tahtia. Nykyisin aikaa vietetään entistä enemmän verkossa sosiaalisen median sekä pelien parissa. Nettimaailma onkin otollinen paikka lasten houkuttelemiseen seksuaalisiin tekoihin eli niin sanotulle groomingille.
– Tarvitaan entistä enemmän valvontaa ja valistusta. Poliisille tulisi kohdentaa lisärahoitusta nimenomaan groomingin torjumiseksi. Samanaikaisesti rangaistuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tulisi kiristää roimasti, Elomaa vaatii.
Raha ei saa olla este
Koulu on keskeisin paikka valistaa lapsia sekä nuoria valveutuneiksi netinkäyttäjiksi. On tärkeää opastaa, etteivät tuntemattomat aikuiset pidä yhteyttä netissä välttämättä vilpittömin mielin. Lisäksi tulee alleviivata sitä valitettavaa tosiasiaa, että nimimerkin takana voi olla aivan jotain muuta kuin mitä annetaan ymmärtää.
– Nämä eivät ole helppoja tilanteita, mutta johdonmukaisen valistuksen avulla saadaan kyllä tuloksia aikaan. Lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvaisia. Siksi heitä tulee suojella kaikin käytettävissä olevin keinoin. Raha ei saa olla tässä asiassa este, Elomaa päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rangaistusten koventaminen lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus seksuaalirikolliset seksuaalinen hyväksikäyttö grooming seksuaalirikokset Sosiaalinen media Ritva ”Kike” Elomaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
PS vaatii tuntuvia kiristyksiä kriminaalipolitiikkaan: Paljousalennukset pois, seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistukset ylös, vaaralliset vangit pysykööt vankilassa, maahanmuuttajarikolliset ulos
Kansanedustaja Leena Meri oudoksuu Helsingin Sanomien tulkintaa perussuomalaisten kriminaalipoliittisesta ohjelmasta
Perussuomalaiset Naiset esittää toimenpiteitä lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kitkemiseksi: ”Nyt tarvitaan kokonaisvaltainen ryhtiliike”
Valtamedian valikoimat asiantuntijat lyttäävät perussuomalaisten kriminaalipolitiikan – vaikenevat kuitenkin siitä, että Suomessa on muita Pohjoismaita lievemmät rangaistukset
Toimenpidealoite: Konfliktialueilla seksuaalisesta väkivallasta selviytyneiden asemaa parannettava
Ruotsin poliisin muut kiireet hidastivat pedofiilitutkintaa: 13 000 vinkkiä pikaiseen selvitykseen – osa rikoksista saattanut jo vanhentua
PS-kansanedustajat: Meidän täytyy pystyä suojelemaan lapsiamme
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää