Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Kuka pyörittää maatilaa isäntäväen sairastuessa?

23.03.2020 |12:54

Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan ruoantuotannon jatkuvuudesta sairaustapauksen kohdatessa tilojen isäntäväkeä. Asia on erittäin tärkeä koronakriisin keskellä paljon puhuttavan huoltovarmuuden näkökulmasta.

– Tällä hetkellä lomittajat ovat kiven alla. Koronavirustilanteen seurauksena tuuraajien löytäminen sairaustapauksen yllättäessä voi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi. Olen keskustellut ongelmallisesta tilanteesta asiaan perehtyneen kansalaisen kanssa. Hänen huolensa on enemmän kuin aiheellinen, Ritva ”Kike” Elomaa toteaa.

Koronaviruksen tulee joidenkin arvioiden mukaan saamaan yli 40 % suomalaisista. Todellinen luku saattaa osoittautua vielä tätäkin arviota suuremmaksi.

– Käytännössä taudin levitessä näin laajalle tulee väistämättä myös moni tilallinen saamaan koronatartunnan. Esimerkiksi lehmiä ei voi jättää lypsämättä pitkäksikään aikaan. Tällaisessa tilanteessa puhutaan tunneista, joten apua tarvitaan todella nopeasti. Myös lihaa tai vaikka kananmunia tuottavilla tiloilla haaste on valtava ja vahingot mittavia, jos tuuraajia ei saada pelastamaan tilannetta.

– Tämä ongelma koskee ruoantuotantoamme ja sitä kautta linkittyy tiiviisti huoltovarmuuteemme. Olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei korona saisi tilojamme polvilleen, Elomaa sanoo.

Elomaa painottaa, että eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen ja tuotannon koneistuminen edellyttää osaamista. Lisäksi tilat ovat nykyisin suuria.

– Lomittajilla on suuresta vastuusta huolimatta pieni palkka eikä ala ole ollut niitä vetovoimaisimpia. Tuottajien jaksamisesta lomittajapulan takia on jo muutenkin keskusteltu pitkään. Tilannetta ei yhtään helpota se, että koronan iskiessä osaava tuuraaja pitäisi saada paikanpäälle todella lyhyellä varoitusajalla, hän jatkaa.

Elomaa vaatii hallitusta osana huoltovarmuuden vahvistamista huomioimaan myös tilojen tuotantovalmiuden ylläpitämisen äkillisten sairaustapausten aikana.

– Suomessa voitaisiin esimerkiksi järjestää pikakoulutusta tällaisten tilanteiden varalle ja pitää muutenkin huoli alueellisesti riittävästä lomittajareservistä kriisitilanteiden varalle. Tilanteen vaatiessa voi olla tarpeen jopa velvoittaa apuvoimia turvaamaan ruoantuotannon jatkuvuus, Elomaa päättää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää