Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Käteisen käytön alasajo on merkittävä uhka

04.06.2021 |18:15

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on huolissaan käteismaksamisen tulevaisuudesta, koska sen suosio on pudonnut tuntuvasti viime vuosina.

Ritva ”Kike” Elomaa laati toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin käteismaksamisen toimivuuden sekä käteisen rahan saatavuuden turvaamiseksi tulevaisuudessa.

– Käteismaksamisen suosio on laskenut vuosien saatossa ja käteisen jakelusta ja pankkiautomaattien toiminnasta vastaavat voittoa tavoittelevat yritykset saattavat päätyä ajamaan alas palveluitaan entisestään erityisesti syrjäseuduilla, Elomaa arvioi.

– Pankkien konttoriverkoston harventuminen on myös ollut jo pitkään trendi ja noin viidennes niistä ei tarjoa asiakkailleen enää käteispalveluja. Käteisen jakelu on jo paikoin todella huonossa jamassa. Vähän lohtua tilanteeseen tuo se, että esimerkiksi osassa kaupoista käteisnostot ovat mahdollisia. Mielestäni myös maaseudun asukkailla on oltava mahdollisuus nostaa käteistä rahaa ja käyttää laillista maksuvälinettä jatkossakin.

Moni ikäihmisen suosii käteistä

Suomen Pankin mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista käyttää käteistä rahaa toisinaan ja pääasiallisena maksuvälineenä käteinen toimii noin kuudelle prosentille.

– Käytännössä noin 350 000 suomalaista maksaa ostoksensa käteisellä. Heistä merkittävä osa on ikäihmisiä, joille digiasiointi ei ole eri syistä johtuen vaihtoehto. Monet eivät esimerkiksi uskalla tai osaa käyttää muita maksutapoja kuin perinteistä käteistä. Kyllähän näille ihmisille on turvattava mahdollisuus maksaa kaupassa ruokansa ja apteekissa lääkkeensä, Elomaa sanoo.

Huoltovarmuuskysymys

Elomaan mukaan käteismaksaminen on tärkeä osa maksamisen kokonaisjärjestelmää. Käteismaksamisen mahdollisuus tuo turvaa myös mahdollisten häiriötilanteiden tai jopa suuremman kriisin varalle. Hän katsoo, että tämän takia käteismaksamisen turvaaminen on myös huoltovarmuuskysymys.

– Viime vuosien aikana monien suurten pankkien asiakkaiden maksukortit ovat äkisti lakanneet toimimasta. Välillä tilanne on saatu korjattua nopeasti, mutta toisinaan häiriö on kestänyt pitkään. Näissä tilanteissa käteinen raha on ollut monien pelastus.

– On päivän selvää, että jos suurempi kriisi koittaa niin maksamisen turvaaminen on tärkeää ja siinä käteinen on ainutlaatuisessa asemassa, koska sen käyttö ei ole sidottu tietojärjestelmiin tai edes sähkön saatavuuteen, Elomaa sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää