PS ARKISTO
Elomaa: Hallitus on vain odotellut passiivisesti rokotteiden saapumista eikä yrittänyt toimia asian eteen tilanteen edellyttämällä aktiivisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva “Kike” Elomaa vaatii hallitukselta aktiivisempaa poliittista johtajuutta koronaviruksen tukahduttamiseksi niin tekojen kuin tiedottamisenkin suhteen.
– Viime päivinä uutisotsikoissa ovat pyörineet koronarokotusten jakeluun ja saatavuuteen liittyvät ongelmat. Vaikuttaa vahvasti siltä, että hallitus on vain odotellut passiivisesti rokotteiden saapumista eikä yrittänyt toimia asian eteen tilanteen edellyttämällä aktiivisuudella. Tähän mennessä on saatu rokotettua vasta joitakin tuhansia ihmisiä ja terveydenhuollon parissa työskentelevillä ja riskiryhmään kuuluvilla on meneillään pitkä piinallinen odotus, kirjoittaa Ritva “Kike” Elomaa.
– Rokotteiden saavuttua niiden jakelun on toimittava saumattomasti. Tarvitaan tehokas, nopea ja vapaaehtoisuuteen perustuva rokotusohjelma ja pian. Ihmisille ei saa olla myöskään epäselvää, milloin heidän vuoronsa koittaa.
Hallituksen viestintä on ollut liian vähäistä
Rajoitukset ja suositukset saavat tavallisen kansan pään pyörälle. Hallitus on sysännyt tiedotusvastuun viranomaisille ja viestintä Suomen johdon taholta on ollut Elomaan mielestä liian vähäistä. Ihmisille on epäselvää, miten pitäisi toimia juuri tällä hetkellä. Moni on jo turtunut pitkään kestäneeseen koronauutisten virtaan ja tärkeiden viestien poimiminen uutisvirrasta ei ole niin helppoa. Nyt jos koskaan tarvittaisiin Elomaan mukaan aktiivista poliittista johtajuutta niin tekojen kuin tiedottamisen suhteen.
– Valitettavasti koronan helpommin tarttuvaa muunnosta on löydetty myös Suomesta. Miten hallitus on reagoinut tähän tietoon? Onko syytä päivittää kiireesti ohjeistusta? Mitä tavallisten ihmisten tulisi tehdä? Minkä suuruiset tartuntaluvut johtavat valmiuslain käyttöönottoon? Tällä hetkellä osa suomalaisista on visusti omissa oloissaan vältellen ihmiskontakteja.
– Samaan aikaan toiset lomailevat laskettelukeskuksissa vailla huolen häivää ja ramppaavat ostoskeskuksissa alennusmyynneillä. Toiset käyttävät maskia ja toiset eivät. Maskin käyttöhän ei ollut vielä viime keväänä hallituksen ja terveysviranomaisten mukaan olennaista koronan torjunnassa.
– Tätä tietoa levitettiin, koska maskeja ei ollut tuolloin tarpeeksi. Kyseenalaista viestintää tai ei, niin tämä viesti vaikuttaa yhä ihmisten suhtautumiseen maskien käyttöön. Tulisiko hallituksen toimesta painottaa tästä syystä vielä voimakkaammin maskin käytön merkitystä? Vallitseva epävarmuus ja epätietoisuus siitä, miten tulisi toimia, ovat koronaviruksen ikäviä kylkiäisiä. Juuri näihin voidaan vaikuttaa aktiivisella, selkeällä ja konkreettisella sekä toivoa luovalla viestinnällä, Elomaa uskoo.
Suomalaisista on huolehdittava myös kriisin keskellä
Elomaa vaatii hallitusta pitämään huolta kansalaisten elämän toimivuudesta myös kriisin keskellä, koska passiivisuus ja laiminlyönnit johtavat epäinhimillisiin seurauksiin. Esimerkiksi maksuvaikeuksissa olevien yritysten ja yksityishenkilöiden auttaminen on jäänyt puolitiehen, eivätkä hallituksen oikeansuuntaiset toimet ole olleet Elomaan mielestä riittäviä.
– Nyt erityisesti yksinäisyyttä järisyttävästi lisäävän koronakriisin keskellä on varmistettava omaisten mahdollisuus tavata koronaturvallisesti hoitolaitoksissa tai sairaaloissa makaavia läheisiään. Kuulostaa pieneltä jutulta, mutta sitä se ei ole. Menetin taannoin läheisen rakkaan sukulaisen. Pitkän elämäntaipaleen viimeiset metrit menivät yksin kivun ja kärsimyksen keskellä. Tapaamaan pääsi vasta kun oli jo liian myöhäistä.
– Vastaavaa ei saisi tapahtua kenellekään. Tästä syystä turvallisten tapaamisten järjestämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Koronan lisäksi yksinäisyys on iso uhka yhteiskunnallemme. Nyt tarvitaan hallitukselta paljon töitä pandemian kaatamiseen ja sen vanavedessä paisuneiden ongelmien ratkaisemiseen. Maamme johdolla ei ole varaa olla talviunilla, Elomaa vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksinäisyys koronarokote suojamaskit koronaepidemia koronatiedotus riskiryhmät Ritva ”Kike” Elomaa vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Immonen: Pääministeri Marin enemmän huolissaan omasta valta-asemastaan kuin kansalaisten hyvinvoinnista
Nousevat elinkustannukset ja koronakriisi lisänneet ruoka-avun tarvetta: “Ihmisillä on hätä”
Wihonen: Miten elinkeinoelämän toimintaedellytykset turvataan koronaepidemian aikana ja sen jälkeen?
Perussuomalaiset: Miksi epidemiakorvausta ei kohdenneta niille, jotka epidemiasta pahiten kärsivät?
Juvonen: Hoitajat uupuneita pandemian keskellä – koronalisä tueksi
Antikainen: Onko Suomen rokotelinja EU:ssa rokotesolidaarisuus vai kansallinen etu?
EU:ssa kannattaa olla suuri jäsenmaa: Saksalainen komission puheenjohtaja haluton rankaisemaan Saksaa unionin rokoteohjelman rikkomuksista
Saarikolla tai Ohisalolla ei minkäänlaista käsitystä, kuinka moni suomalainen on rokotettu juhannukseen mennessä
Puolustusvoimain komentaja lupaa armeijan apuun vauhdittamaan rokotuksia Ruotsissa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää