

MATTI MATIKAINEN
Elo: Vauhtia perheenyhdistämisen tiukennuksiin
Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elon mielestä hallituksen esitys perheenyhdistämisen tiukentamisesta on hyvä alku perheenyhdistämisdirektiivin täysimääräiselle soveltamiselle.
– Hallituksen asettaman työryhmän jatkoneuvotteluissa on asetettava lakiin mahdollisimman moni niistä velvoitteista, jotka direktiivi sallii ja joiden toimeenpanosta on yhdessä sovittu. Tällaisia ovat asunto- ja asumisaikaedellytys, aviopuolison ja perheenkokoajan ikä ja kielitaitoedellytykset, Elo toteaa.
Suomen linja laahaa perässä
Elon esittämiä tiukennuksia on toteutettu muualla Euroopassa. Esimerkiksi Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa on asetettu ikäraja avio- ja avopuolisolle sekä perheenkokoajalle.
– Hallitusohjelman mukaisesti Suomen vetovoimatekijöitä turvapaikanhakijoita kohtaan on heikennettävä, Elo hoputtaa.
– Perheenyhdistämislinjamme on vaarassa jäädä Pohjoismaiden löysimmäksi ja näin yhä merkittäväksi vetovoimatekijäksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miksi Suomi hyväksyy lähes kaikki irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemukset – maahanmuuttovirasto vastaa

Leena Meri: Perheenyhdistämisellä ei torjuta terrorismia – juuret ovat kalifaattijulistuksessa

Halla-aho: “Kiristykset pikaisesti käyttöön – ennen kuin perheenyhdistämisruletti lähtee pyörimään”

Halla-ahon arvio: 70 prosenttia hakijoista saa turvapaikan Suomesta – “Ei pystytä palauttamaan, jos eivät halua lähteä”

Raatikaiselta jatkokysymys sisäministerille: Onko kaikkien Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden taustoja edes mahdollista selvittää?

Turvapaikkakriisiä padotaan – perheenyhdistäminen vaikeutuu

Elo: Vihreiden Niinistö ja Alanko-Kahiluoto äänestivät itse perheenyhdistämisen tiukentamisen puolesta – “Hurskastelun maailmanennätys”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Mika Merano: Miksi Helsinki päätti lähettää 350 000 euroa Gazaan? – ”Kaupunkilaisten rahaa heitetty täysin hukkaan kohteisiin, jotka eivät hyödytä veronmaksajaa”
Helsinkiläinen Mika Merano herättelee kunta- ja aluevaalien alla keskustelua verovarojen käyttökohteista ja rahankäytön avoimuudesta. Monissa kunnissa verovaroja törsätään hankkeisiin, joilla ei ole mitään yhteyttä kunnan asukkaiden palveluihin ja hyvinvointiin. Merano painottaa, että kuntien tehtävä ei voi olla toimia hyvesignaloivana runsaudensarvena. - Lähtökohtaisesti on aina ajateltava, että jokaisen veroeuron tulee tavalla tai toisella tulla suoraan takaisin sen maksajalle.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää