Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Elo: Vaalirahoitus läpinäkyväksi

14.10.2016 |13:39

Perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo esittää lakialoitteessaan vaalirahoituksen muuttamista niin, että rahoituksen alkuperä tulisi entistä paremmin esille. Aloitteen allekirjoitti 29 kansanedustajaa viidestä eri eduskuntaryhmästä.

Elo esittää, että puolue, paikallisyhdistys tai avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys voisi vastaanottaa rahaa vain kolmen pankkitilin tai vastaavan järjestelmän kautta. Niitä valvoisi Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Puolueen lähiyhteisökseen ilmoittaman yhdistyksen tai säätiön pitäisi ilmoittaa erittely saamistaan tuista. Yrityksen, yksityishenkilön tai muun tahon, jonka tuki ylittää 1500 euroa, pitäisi pyynnöstä selvittää rahojen alkuperä Valtiontalouden tarkastusvirastolle.

Lähitoimijat tarkempaan syyniin

Aloitteen mukaan ennakkoilmoituksesta tulisi pakollinen. Se koskisi niin puoluetta, puolueyhdistystä kuin avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystäkin. Erityisesti puolueita lähellä olevat toimijat, kuten säätiöt ja muut yhdistykset, jotka tällä hetkellä toimivat melkoisen vapaasti, joutuisivat tarkempaan syyniin.

– Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tilien ja vaihdantapalvelujen määrää rajoitettaisiin ja lisäksi lähiyhteisöä tukeva taho, esimerkiksi jokin säätiö, voisi joutua Valtiontalouden tarkastusviraston tarkempaan syyniin, jos tuki ylittää 1 500 euroa, Elo sanoo.

– Kunnallisalan kehittämissäätiö on arvioinut, että vaalirahoittaja jää julkaisuvaatimusten ulkopuolelle. Säätiön mukaan esimerkiksi puolueiden kunnallisjärjestöt käyttävät vaaleihin miljoonia euroja, jotka jäävät pääosin piiloon. Nämä epäkohdat tulee korjata, Elo vaatii.

Rahoittaja tiedettävä

Lakimuutoksella vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä parannettaisiin siten, että vaalikulujen pitäisi kulkea Valtiontalouden tarkastusviraston valvonnassa olevien pankkitilien tai vaihdantapalveluiden kautta.

– On tärkeää saattaa lainsäädäntö sellaiseksi, ettei vaalirahoittaja jää julkisuusvaatimusten ulkopuolelle. Siksi toivon, että eduskunta suhtautuu lakialoitteeseeni myönteisesti. Toivon puoluelain ja vaalirahoituksen pelisäännöistä hyvää, puoluerajat ylittävää, toimenpiteisiin pyrkivää keskustelua, Elo toivoo.

Rinteen vaimon salattu vaalirahoitus?

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri toivoo Elon aloitteesta perusteellista keskustelua perustuslakivaliokunnassa, jonne esitys menee. Varatuomarina siviilissä toimiva Meri nostaa esille nykylain epäkohdan.

– Nyt kun sitä vaalirahoitusilmoitusta ei tarvitse tehdä muuta kuin silloin, kun on tullut valituksi, niin sitten ne vanhat jäävät ilmoittamatta. Otan nyt esimerkiksi tämän Antti Rinteen (sd.) perheen. Hänen puolisonsahan sai ainakin lehtitietojen mukaan noin 33 000 euroa vaalitukea eri ammattiyhdistyksiltä ja muistaakseni Antti Rinne noin parikymmentä tuhatta.

– No, nyt hänen puolisonsa ei ole tehnyt tätä ennakkoilmoitusta, en ainakaan löytänyt sitä, ja kun hän ei ole tullut valituksi eduskuntavaaleissa, niin tämä jää unholaan. Pitäisi olla kronologinen lista, josta voisi katsoa, että mistä kaikkialta eri vaaleissa henkilö on saanut tukea, koska monia se kiinnostaisi. Tietysti se voi vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen, mutta läpinäkyvyyden nimissä en tiedä, miksi sitä ennakkoilmoitusta kaikki eivät tee, Meri puntaroi.

Rahaa jää yhä pimentoon

Valtiontalouden tarkastusvirasto myöntää Turun Sanomien jutussa (29.1.), että vaalirahaa voi yhä jäädä pimentoon ja että heille virastona tarkastusvaltuuksien lisääminen sopisi. Samassa jutussa tutkija Jaakko Eskola sanoo, että valvontaa voisi yhä parantaa, jos poliittista tahtoa löytyisi.

Myös Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) korostaa, ettei vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen vapaaehtoisuus edistä avoimuutta, vaan ilmoituksen pitäisi olla pakollinen.

 

 

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
5.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää