Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Elo: Uudet eduskuntavaalit, herra pääministeri!

18.09.2014 |14:44

Kirjoitin 7. huhtikuuta, että “Perussuomalaisten Nuorten mielestä Suomea ei voi johtaa ensi kevääseen asti hallitus, jonka keskeisten ministerien nimet eivät ole vielä kenenkään tiedossa ja jonka kaikki uskovat hajoavan heti, kun vihreä puhuri puhaltaa”.

Vihreä puhuri on puhaltanut, ja vihreät jättävät Stubbin hallituksen. Kun tehdään hyvää suomalaiselle teollisuudelle ja työmiehelle, niin eihän se nyt vihreitä miellytä.

Saa nähdä, onko pääministerillä uskallusta hajoittaa Neljää caballeroa ja järjestää ennenaikaisia eduskuntavaaleja.

Isänmaa ei kaipaa heikkoa 101 dalmatialaisen toimitusministeriötä, vaan vahvan hallituksen, joka voi ajaa tarvittavia uudistuksia.

Suomi velkaantuu vauhdilla ja Euroopan vakaus järkkyy suurvaltojen valtapelissä. Samaan aikaan Suomi aikoo istua huhtikuuhun asti käsiensä päällä. Ei käy päinsä.

Uudet eduskuntavaalit, kiitos, herra pääministeri!

Simon Elo
puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
3.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää