Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: “Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Puheenjohtaja Riikka Purra otti kantaa Suomen turvallisuuspolitiikkaan, inflaatioon, Euroopan unioniin ja arvopolitiikkaan perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa Hämeenlinnassa. Suomen Uutiset julkaisee puheen kokonaisuudessaan.

Viime viikot ovat olleet kiireisiä sekä Suomen suurten kysymysten parissa että puolueessa. Vain kaksi viikkoa sitten kokoonnuimme puoluevaltuuston kokoukseen Helsingissä. Puoluevaltuusto päätti ylivoimaisen kirkkain luvuin tukea Suomen Nato-jäsenyyttä, kuten eduskuntaryhmä ja puoluehallitus sitä ennen. Tämänhetkisen tiedon valossa valtiojohto päättää virallisesti huomenna Suomen Nato-jäsenyydestä, ja maanantaista alkaen eduskunta käsittelee asiaa. Voimme siis olettaa, että aivan muutaman päivän kuluttua Suomi ilmoittaa Natolle halukkuutensa liittyä puolustusliiton jäseneksi.

Vaikka turvallisuuspolitiikka ja Ukrainan sota jatkavat maamme ja koko Euroopan ykkösuutisina, toivon, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden eteneminen ja toivottavasti mahdollisimman nopea ratifiointikierros jäsenmaissa mahdollistavat myös muiden poliittisten teemojen paremman esiin pääsyn. Tiedämme, että niin tärkeä ja historiallinen kuin käsillä oleva tilanne onkin, on myös paljon muuta. Omia kansallisia ongelmiamme, jotka lymyävät nyt yhdenlaisen uutisoinnin takana. Kansalaisten kärjistyviä huolia, joita käsittelin puoluevaltuuston puheenvuorossani. Sellaisia turvallisuuden ongelmia, joita ei Nato-jäsenyys korjaa.

Suomalaiseen keskusteluun mahtuu yleensä vain yksi tai korkeintaan kaksi aihetta kerrallaan, ja nyt tilanne on tietysti entistä rajoitetumpi. Media ohjaa keskustelua erittäin merkittävästi, sosiaalisesta mediasta huolimatta, ja sillä on myös puoluepoliittisia vaikutuksia – erityisesti perussuomalaisten kohdalla, sillä meidän linjaamme ja profiiliaiheisiimme suhtaudutaan mediassa keskimäärin jos ei suoranaisen vihamielisesti niin ainakin voimakkaan skeptisesti. Suomalainen lehdistö ei läheskään aina kerro siitä, mikä kansalaisia liikuttaa tai vaivaa tai häiritsee, vaan siitä, mistä poliittinen, taloudellinen, kulttuurinen ja tiedollinen eliitti haluaa kulloinkin puhua.

Oivallinen esimerkki tästä on viikon takaa, kun jälleen kerran nostimme kyselytunnilla esille kansalaisen ostovoiman heikentymisen – eli sen, että rahat loppuvat – voimakkaasti nousseen bensan, dieselin, muun energian ja ruoan hinnan myötä. Täysistuntosalissa saimme osaksemme naurua ja valtiovarainministeri Annika Saarikon suunnalta voimakasta ylimielisyyttä. Mediassa reaktio oli täydellinen hiljaisuus, taas kerran. Lehtiä lukemalla olisi voinut kuvitella, että kyselytunnilla ei tälläkään kertaa ollut paikalla kuin kokoomus, joka taas sai auliisti sanomansa esille jokaiseen aviisiin, juuri itse tarkoittamastaan kulmasta.

Mitä tästä voi päätellä? Sen, että kansalaisten rahojen loppuminen ei ole edes aihe sen paremmin muille puolueille kuin mediallekaan. Se on monille naurunaihe, ajatelkaa. Asiaa alleviivaa se, että seuraavana päivänä otsikoissa olikin tutkija, joka vaati entistä kalliimpaa bensaa, dieseliä ja muuta energiaa. Ilmaston takia tietenkin. Vaatimuksilla saada hinnat alemmaksi ei pääse uutisisiin, mutta jos hourit niiden nostamisen puolesta, haastatteluja ja palstatilaa on tarjolla. Vain yksi esimerkki siitä, mihin tragediaan tämä maa on oikein ajautumassa.

Tämän viikon kyselytunnilla meitä syytettiin sitten jo hybridivaikuttamisesta ja turvallisuuden horjuttamisesta, kun jälleen kerran osoitimme puutteet lainsäädännössämme ja hallituksen toimissa niiden korjaamiseksi.

Mutta ei tämäkään meitä lannista. Meidän pitää vain tehdä entistä enemmän töitä, jotta saamme viestimme sinne, minne sen haluamme, suomalaisille kansalaisille. Emme saa vetoapua mediasta eikä meillä ole rahaa ja hyviä neuvoja antavia taustaorganisaatioita, mutta meillä on viesti ja linja, johon me luotamme. Sen perustaa ei ole syytä muuttaa silloinkaan, kun on vaikeampaa, kun tuntuu, että ääni ei kuulu lainkaan. Hyvät perussuomalaiset, uskokaa ja luottakaa. Tämä ei ole pikamatka. Olemme korjaamassa Suomen suuntaa.

Monessa poliittisessa ongelmassa perussuomalaisten tärkeä tehtävä on tuoda niitä esille. Ajatelkaa maahanmuuttoa. On ikävää olla ikävissä asioissa oikeassa, mutta perussuomalaiset on ollut, vuosikaudet. Jokainen kehitysmaista saapuvan maahanmuuton seuraus on kyetty tietämään etukäteen. Ilman meitä tässä maassa ei edes puhuttaisi näistä ongelmista. Muistutamme kuitenkin mielellämme, että puhuminen ei riitä – eikä toimiminen liian myöhään, kuten Ruotsista näemme – vaan perustavanlaatuinen suunnanmuutos pitää tehdä ajoissa. Suomen kohdalla sellaista ei ilman perussuomalaisia ole näkyvissä. Puhetta piisaa, vaaleja kohti mentäessä entistä enemmän, mutta puhe ei muuta mitään.

Toinen asia, josta Suomessa ei puhuttaisi mitään ilman meitä, on EU:n liittovaltiokehitys. Siinäkin media on meihin nähden lähes 180 asteen kulmassa. EU etenee omalakisesti kohti liittovaltiota, kuten olemme vuosia varoittaneet. Ranska, Italia ja komissio haluavat avata perussopimukset, tehdä päätöksiä enemmistön turvin eikä Saksa jaksa enää vastustaa. Koronan varjolla tuotu valtava tuki- ja lahjapaketti saa jatkoa. Näyttämöillä ja niiden kulisseissa suunnitellaan hiukset nostattavia yhteis-EU:n paketteja ja lainsäädäntöjä. Komissio on saamassa verotusoikeuden, kun se ottaa osansa hiilitulleista, päästökauppatuloista sekä ideointiasteella olevasta suuryritysten verosta. EU-tason verotusta ei edes yritetä naamioida väliaikaiseksi välineeksi, jolla surullisenkuuluisan elpymispaketin vuoksi kasaantuneet velat maksettaisiin takaisin. Verotusvallan siirtämistä Suomelta komissiolle vastustaa ainoastaan perussuomalaiset.

Jokainen Eurooppaa kohdannut kriisi on mahdollisuus edistää EU:n valtaa kansallisvaltioiden kustannuksella. Ilmastotoimia käytetään perusteena riisua kansallisvaltioiden oikeus omiin rahoihinsa ja turvottaa EU:n budjettia. Askel kerrallaan Suomi menettää kansallista päätösvaltaansa, omiin rahoihinsa, siis suomalaisten veronmaksajien rahoihin, metsiinsä, ympäristöönsä, rajoihinsa. Päätös kerrallaan me jäämme isojen maiden intressien jalkoihin, ja valitettavaa kyllä näytämme haluavan sitä. Ei niin suurta iskua meidän naamaamme, ettei Brysselissä vieraillut ministeri tiedotustilaisuudessa kertoisi, kuinka mahtavaa on, että EU taas ottaa meiltä omaamme.

Ja arvatkaa mitä, hyvät perussuomalaiset. Suomen kansa näyttää kannattavan tätä. EU:n kannatus on ollut jo pitkään nousussa, ja tällä hetkellä se on Suomessa ennätyskorkealla – korkeampaa kuin koskaan ennen jäsenyyden aikana. EU:hun kriittisesti suhtautuvia on gallupin perusteella huomattavasti vähemmän kuin perussuomalaisten kannattajia.

EU:n suosiota tällä hetkellä selittää tietenkin turvallisuustilanne. Suomi liittyi unioniin aikoinaan turvallisuus edellä, ja se yhä edelleen vaikuttaa meihin. EU:n kunniaksi on sanottava, että se kerrankin, juuri oikealla hetkellä, onnistui pysymään yhtenäisenä ja asettumaan selvästi ja voimakkaasti Venäjää vastaan. Eikä meillä mitään tällaista yhtenäisyyttä vastaan ole. Juuri niinhän unionin kuuluisi toimia. Mikäli se keskittyisi varsinaisiin tehtäviinsä kaupan ja turvallisuuden edistämisen puolella ja jättäisi muut asiat kansallisvaltioille, kuka jaksaisi valittaa. Mutta se ei tee niin. Toive tästä on hieman samanlainen rukous kuin se, että jos kotouttaminen onnistuisi, mitäs haittaa maahanmuutosta olisi. Mutta kun se ei onnistu. Eikä EU:kaan pysy tontillaan vaan rönsyää joko virallisesti tai epävirallisesti sen ulkopuolelle.

Palanen kerrallaan EU nakertaa kansallisvaltioiden omaa, ja jättää maksettavan aina samoille valtioille. Jos ja kun tässä tilanteessa hyväuskoinen mallioppilas ei halua koskaan sanoa ei, vauhti kiihtyy niin kovaksi, että sitä ei saa enää pysäytettyä, vaikka haluaisikin. Unioni on hoitanut brändinsä hyvin. Siitä huolimatta, että se vie rahaa, polkee pienten valtioiden etuja ja määrää monia asioita, joita sen ei pitäisi määrätä, sitä kannatetaan yhä voimakkaammin.

Perussuomalaiset voi tässä tilanteessa vain tuoda esille näitä tosiasioita. Kuten puheenvuoron alussa kuvasin, sekään ei ole helppoa, sillä meillä ei ole sellaista mediaa, joka suostuisi edes lähtökohtaisesti kertomaan EU:n ongelmista. Tällä hetkellä me kerromme teille, kuinka olette päässeet maksamaan italialaisten remontteja, kerromme, mitä uusi energiatehokkuusdirektiivi aiheuttaa suomalaisille, kuinka paljon tämä kaikki maksaa. Kerromme kompostitarkastajista, suomalaisten metsien muuttamisesta suojelukohteiksi ja koko unionin hiilinieluiksi. Kerromme valtavat kustannukset aiheuttavasta ilmastopaketista ja yhteiseurooppalaisista vaalilistoista ja suunnitelmissa olevista uusista tukipaketeista.

Pian kerromme myös, että Nato on Suomen tärkein ulkoinen turvallisuuspoliittinen ratkaisu. EU ei ole.

Mutta, paljon muuta emme voi tehdä, niin kauan kuin kansalaiset haluavat kynsin hampain tukea unionin kehittymistä juuri siihen suuntaan, josta me varoitamme. Tiedämme olevamme oikeassa, mutta siitä ei saa lisäpisteitä. Voimme vain informoida kansalaisia, jotta he ymmärtäisivät. Jotta he saisivat tietää niistä EU:n ongelmista, joista päivän lehdet eivät yleensä pukahda.

Arvoisat perussuomalaiset, ilman kansan tukea emme olisi menossa Natoon. Presidentin tai pääministerin mielenmuutos ei ole historiallinen; kansan on. Siksi kansalaiset vievät Suomen Natoon. Sama koskee EU:ta. Suomi ajaa tällaista EU-politiikkaa, koska kansa antaa sille tukensa. Ainakaan se ei riittävästi sitä vastusta.

Tämä on tosiasia, joka valitettavasti unohtuu joiltakin politiikan kovaäänisiltä, esimerkiksi niiltä, joiden mukaan Natoon ei pidä liittyä, vaikka kansa sitä haluaa, mutta EU:sta pitää erota, vaikka kansa ei sitä halua.

Venäjän ajautuminen taloudelliseen nurkkaan ja hylkiöasemaan on lisännyt riskiä sen suorittamiin itärajan operaatioihin. Kolmannen maan kansalaisten hyödyntäminen siirtolaisia rajan yli ohjaavassa hybridioperaatiossa ei valitettavasti ole kaukainen uhkakuva. Kyseessä on siirtolaisase, jonka edessä Suomi olisi tällä hetkellä kykenemätön toimimaan, olipa kyse pienestä tai suuresta joukosta ihmisiä tai suuresta joukosta mutta pidemmälle aikavälille jakautuneena. Turvapaikkahakemukset otettaisiin vastaan, tavalla tai toisella. Ja me tiedämme, mitä siitä aina seuraa.

Suomen viranomaisilla, eli lähinnä rajavartijoilla, ei nykyisen lainsäädännön puitteissa eikä tulossa olevan valmiuslain muutoksen jälkeenkään ole mahdollisuuksia puolustaa maatamme tällaista vihamielistä operaatiota vastaan, koska turvapaikkahakemukset tulee hallituksen tulkinnan mukaan aina ottaa vastaan. Toisin sanoen, mikään ei ole niin tärkeää, etteikö sana ”asylum” oikeassa kohdassa menisi sen edelle.

Hallitus ei kyennyt, edes nyt, edes poikkeuksellisiin oloihin varautuen, tuottamaan esitystä, jossa Suomen turvallisuus ja kansalaisten kollektiiviset oikeudet ovat tärkeämpiä kuin kaikkien maailman ihmisten yksilölliset oikeudet. Suomen mahdollisuus torjua siirtolaisasetta hyödyntävä hybridioperaatio ei ylitä tärkeydessä kansainvälisten sopimusten määräämää oikeutta hakea turvapaikkaa. Suomalaisten oikeus turvallisuuteen ja omaan omaisuuteensa ovat hallitukselle toissijaisia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin verrattuna. Valmiuslakiesitys, jossa halutaan varmistaa kansalaisten omistusoikeuteen kajoaminen tilanteen eskaloiduttua laajamittaisessa maahantulossa, halutaan viedä kiireen vilkkaa eduskunnasta läpi.

Ministerit toistelevat kyselytunnilla, että kyllä on mahdollisuus sulkea raja ja että perussuomalaiset pelottelevat. Mutta kyse ei ole siitä. Rajanylityspaikkoja toki voidaan sulkea, mutta turvapaikkahakemuksia ei voida olla ottamatta vastaan. Sen mahdollistamaa pykälää ei ole sen paremmin normaaliajan lainsäädännössä, eli rajavartio- ja ulkomaalaislaissa, kuin poikkeusolojenkaan valmiuslainsäädännössä. Kuten perussuomalaiset ovat kuukausitolkulla kertoneet. Asia ei muutu muuksi sillä, että pääministeri tai valtiovarainministeri ovat löytäneet itsestään yllättävän puolen ja esiintyvät kovina. Niin kauan kuin hallitus ei tuo pykäliä eduskuntaan, joilla turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan keskeyttää, ongelma on ja pysyy.

Viime torstaina vain muutamia minuutteja ennen kuin presidentti ja pääministeri kertoivat Nato-kantansa, sisäministeriö tiedotti, että EU kieltää rajan sulkemisen tai turvapaikkahakemusten vastaanottamisen edes vihamielisen valtion aiheuttamassa hybridioperaatiossa. En tiedä, miten itseään voisi enää enempää ampua jalkaan, tuollaisella historiallisella hetkellä.

Sen väittäminen, että tilanne hoidettaisiin lennossa, ilman lainsäädäntöä, kuulostaa aivan muulta kuin oikeusvaltion puheelta. Tarkoittaako hallitus siis, että rajavartija, joka toimii virkavastuulla, tekisi lainsäädännön vastaisia toimia ja riskeeraisi oman uransa ja joutuisi oikeuteen? Yrittääkö hallitus siirtää omaa vastuutaan virkamiehille ja saada nämä toimimaan lainvastaisesti?

Ajatellaanpa tilannetta muutama kuukausi takaperin Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla Liettuassa ja erityisesti Puolassa. Jos Puola olisi toiminut kuten Suomi toimisi ja päästänyt kaikki Valko-Venäjän – eli tosiasiassa Venäjän ja Vladimir Putinin – lähettämät afgaanit ja Lähi-idän miehet maahansa ja unionin alueelle, mitä olisi tapahtunut? Uskallatteko ajatellakaan? Mikä maa on ottanut eniten vastaan ukrainalaisia sotapakolaisia? Kyseinen Puola. Maa, joka ansiokkaasti taisteli ja suojasi itseään Venäjän siirtolaisaseelta, Lähi-idästä ja Aasiasta saapuvalta massalta, ottaa vastaan sotapakolaisia Ukrainasta.

Entä jos Puolan vastaanottokapasiteetti olisi täytetty muutama kuukausi aiemmin afgaanimiehillä, olisivatko ukrainalaiset olleet tervetulleita? Jos Venäjä olisi onnistunut kyllästämään Puolan tuhansien kilometrien päästä tulleilla ja operaation takia varta vasten haalituilla siirtolaisilla viime marraskuussa, Puola ei ottaisi nyt vastaan ukrainalaisia.

Valko-Venäjän edistämät operaatiot naapurimaidensa rajoja vastaan olivat osa suunnitelmaa ja Ukrainan sodan pohjustusta.

Onneksi, Euroopan onneksi, ukrainalaisten onneksi, Venäjän haitaksi, Puola taisteli ja suojasi rajojaan. Liettua taisteli ja suojasi rajojaan. Näille maille kansalaisten turvallisuus, maan taloudellinen kantokyky, omien kansalaisten perusoikeudet menevät turvapaikanhakijoiden oikeuksien ja kansainvälisten sopimusten velvoitteiden ohi.

Eikä Bryssel niitä siitä moittinut. Edes tuomioistuin ei ole niitä siitä moittinut. Jokainen realisti näkee ja ymmärtää miksi. Nuo maat suojasivat paitsi itseään myös koko EU:ta – ja jälkeenpäin näemme, että myös ukrainalaisten onneksi. Jos Venäjä olisi saanut viime vuoden lopulla Eurooppaan aikaiseksi vuoden 2015 kaltaisen siirtolaiskriisin, Ukrainan pakolaisia ei olisi avosylin toivotettu tervetulleeksi, ja sitä Venäjä tietenkin toivoi.

Ja tästäkään huolimatta Suomen hallitus ei saa aikaiseksi omien rajojemme turvallisuutta takaavaa lainsäädäntöä. Vihreiden talutusnuorassa se hämää ja uskottelee, mutta ei toimi. Eivätkä kaikki suinkaan edellä mainittujakaan tapahtumia tunnista hybridioperaatioksi. Suomi on täynnä hallitukselle kuiskuttelevia niin sanottuja kansalaisjärjestöjä, joiden virallisen näkemyksen mukaan Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla suurin ongelma ei suinkaan ollut hyökkäys siirtolaisaseella vaan turvapaikanhakijoiden ihmisoikeusloukkaukset.

Jos Suomi joutuisi samanlaisen toiminnan kohteeksi, nämä järjestöt, joita siis hallitus tärkeimpinä informantteinaan kuuntelee, korostaisivat, että kaikki pitää ottaa ja kaikkia pitää auttaa. Koska hehän ovat viattomia ihmisiä ja hakevat turvaa.

Hyvät kuulijat, tällainen suhtautuminen on Venäjän edun mukaista. Se nimenoman edistää Venäjän haitallisia pyrkimyksiä aiheuttaa maihimme kaaosta, vastakkainasettelua, romauttaa taloutemme ja turvallisuutemme.

Lähes kaikki viime viikkojen huomio on mennyt Natoon ja Suomen jäsenyyteen. Mutta tähän haavoittuvuuteemme ei Natokaan auta. Suomen on hoidettava asia kuntoon ja päivitettävä lainsäädäntönsä. Mikäli tämä ei kaikille hallituspuolueille käy, niiden paikka ei ole hallituksessa, kun Suomi varautuu takaamaan turvallisuutensa.

Perussuomalaisia on turha syyllistää siitä, että tuomme tämän esille. Ongelma ei poistu olemalla hiljaa, ja aikaa sen korjaamiseen todella olisi ollut. Olemme tuoneet kantamme ja nämä tosiasiat esille myös kaikissa sisäisissä keskusteluissa ja kokoonpanoissa rajaturvallisuuteen liittyen, emme ainoastaan julkisuuden kautta.

Rajojen lisäksi riskit kasvavat sisäisessä turvallisuudessa. Suomi todistaa ulkomaalaisjengien ja katujen ongelmien osalta tismalleen samanlaista kehitystä kuin Ruotsi. Poliisi on entistä kovemmilla, kun samaan aikaan sen huomiota vaaditaan myös muualla. Toimintaympäristö vaikeutuu ja uhat kasvavat, mutta samalla pitäisi keretä hallituksen vaatimuksesta miettimään poliisiautojen päästöjä, poliisikoulutuksessa tulevaisuudessa sallittavia uskonnollisia asusteita eli päähuiveja, sukupuolineutraalisuutta, sosiaalisen median vihapuhetta, rasismia ja muita ihmisten tuhmia juttuja.

Vaatimuksia tulee, mutta rahaa ei. Hallituksen huhtikuussa tekemä kehyspäätös jättää poliisin jälleen nuolemaan näppejään eikä mitään muuta vaihtoehtoa ole kuin laittaa poliiseja pihalle, siis aloittaa yt-neuvottelut. Tällaisessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, tällaisten sisäisen turvallisuuden haasteiden edessä Suomen poliisi aloittaa yt-neuvottelut, koska hallitus ei priorisoi turvallisuusasioita tyhjänpäiväisten edelle. Edes nyt poliisi ei suoriudu tyydyttävästi nykyisistä tehtävistään. Partioiden kasvavat vasteajat ja hälytystehtävien priorisointi rapauttavat kansalaisten turvallisuudentunnetta ja luottamusta poliisiin. Jälleen kerran, tähänkään ongelmaan ei Nato-jäsenyys auta.

Vaikka vihreiden puoluekannatus ei sitä ehkä näytä, elämme eräällä tavalla vihreiden päiväunta. Kaikkein tärkeimmät vihreiden ajamat asiat, kuten ilmastotoimet, monikulttuurisuus ja perinteisten yhteisöjen ja konventioiden vastustaminen, eivät enää tarvitse puolueen vaatimuksia edetäkseen, sillä ne on kaikki integroitu yhteiskuntamme toimintaan ja sen tahojen retoriikkaan ja vaatimuksiin. Niitä kannattavat kaikki hallituspuolueet ja kokoomus. Elämme Suomessa, jossa kaupunkien ja maaseudun välinen inflaatioero on hyvin suuri, jossa autoilu ja kotimainen ruoka maksavat koko ajan enemmän, mutta kuten puheenvuoroni alussa kuvasin, tämä todellisuus näkyy julkisessa keskustelussa yhä vähemmän. Siellä näkyy sähköautoilu, ilmastoahdistus ja pyöräily. Ei hallitusta, ainakaan koko hallitusta, oikeasti haittaa se, että autoilun hinta nousee niin voimakkaasti, päinvastoin.

Elämme myös Suomessa, jonne muuttaa ennätysmäärin ulkomaalaisia ja jossa kantaväestön määrä vähenee jo suurimmissakin kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Espoossa. Elämme Suomessa ja Euroopassa, jossa veronmaksajan rahaa tungetaan miljardikaupalla erilaisiin kuviteltuihin ilmastotoimiin. Ne, jotka hyötyvät rahasta, kannattavat toimia. Monien muidenkin on pakko, koska riskiä siitä, että joutuisi epäsuosituksi, ei voi ottaa. Kukaan ei kerro, paljonko toimet laskevat maapallon keskilämpötilaa. Sillekin on syynsä.

Suomen Yleisradio, muu lehdistö usein seuraten, kertoo meille päivittäin, mikä on ilmaston kannalta tällä kertaa huono asia ja kuinka masentunut, ahdistunut ja vihainen nyt sen vuoksi on syytä olla. Suomalaisen tulee kantaa vähintään huonoa omaatuntoa normaaleista automatkoista, lomailusta, kesämökkeilystä, saunomisesta, takan poltosta, lihansyönnistä, vääränlaisen kalan syönnistä. Väestön siirtymistä pienen kulutuksen kehitysmaista korkean kulutuksen ja hiilijalanjäljen länsimaihin tulee kuitenkin kannattaa eikä logiikan perään kannata kysellä. Se vain on niin. Kuten sekin, että Kiinan päästöt ylittivät juuri kaikkien länsimaiden päästöt yhteenlaskettuna. Siitä muuten ei Yle tainnut kertoa.

Hiilipäästöjen tuottamisen ohella yhtä moitittavaa on olla kapeakatseinen eli ennakkoluuloinen eli haluta asua rauhallisella ja suomalaiselta näyttävällä asuinalueella tai valikoida lapsilleen rauhallinen ja suomalaiselta näyttävä päiväkoti ja koulu. Täysin kiellettyä on kuvitella, että maahamme tai kulttuurimme liittyisi jotakin erityistä. Kuten kuka tahansa voi olla suomalainen, kuka tahansa voi olla myös mies tai nainen tai jotakin siltä väliltä tai niiden ulkopuolelta. Monen ”kivan” kannattamisen tai laittoman laillistamisen vastapuolella ovat vielä moninaisemmat kiellot ja sanktiot – tuomittavimmista teoista mainittakoon Raamatun siteeraaminen, vuohipaimenten mainitseminen tai islamin mukaisen naisen aseman kritisointi; ne saattavat viedä – ja vievätkin – niiden sanojan oikeusprosessiin.

Kaikki nämä ja monet mainitsematta jääneet ovat alun perin vihreitä tai punavihreitä liberaaleja tavoitteita. Näitä arvoja ja asioita ajavat maksattavat utopiansa kustannukset veronmaksajilla, ja koko yhteiskunta enemmän tai vähemmän pintakerroksellaan tanssii heidän pillinsä mukaan. Kohti ongelmia.

Kyse ei ole vain sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä tai ilmastoahdistuksen ruokkimisesta tai mistään yksittäisestä esimerkistä, vaan kokonaisuudesta, joka kuin huomaamatta hiipii osaksi kaikkia instituutioita. Samalla kun yhteiskunnallinen ilmapiiri palkitsee järjettömyydestä ja jopa rankaisee normaalista, mielenterveysongelmat lisääntyvät kavalaa vauhtia. Tietenkin tällaisen yhtäläisyyden esittäminen syiden ja seurausten välille on ankarasti kiellettyä ja altistaa sanojansa paitsi aggressiivisten vastalauseiden myös aseista riisuvan typeryyden eteen. Mikrofoni asetetaan silloin puheenjohtajan suun eteen ja toimittaja kysyy: Tarkoittaako perussuomalaiset siis, että sukupuolineutraalit liikennemerkit aiheuttavat mielenterveyshäiriöitä?

Ei tarkoita. Mutta olen todella huolissani siitä, että etenkin nuorisoamme tarkoituksella pelotellaan ja syyllistetään.

Me perussuomalaiset emme suhtaudu omaan ympäristöömme välinpitämättömästi, mutta haluamme korostaa suhteellisuutta ja tehdä voimakkaan eron ideologian ja oikeasti vaikuttavien toimenpiteiden välille. Suomi ei ole paha eikä suomalaisten pidä kokea olevansa syyllisiä.

Me perussuomalaiset uskomme paitsi siihen, että pääosa ihmisistä on aivan järkeviä myös siihen, että he haluavat vain elää elämäänsä mahdollisimman rauhassa, itse omista asioistaan päättäen, omia aivoja käyttäen. Niin että sen paremmin elokapinalliset, vihapuhepoliisit, progressiiviset liikennemerkkisuunnittelijat kuin uusien sukupuolikategorioiden keksijätkään eivät häiritsisi eikä kukaan hieroisi ideologiaansa naamaan.

Meille riittää, että maamme on turvallinen, vapaa ja vauras, sen kansa työteliästä ja että omista heikoimmistamme pidetään huoli. Maa, jossa olisivat perusasiat kunnossa. Näin ajattelevat suomenmieliset perussuomalaiset.