LEHTIKUVA
Eläkeläiset mielissään asumistukipäätöksestä – moni olisi joutunut jättämään kotinsa
Jyväskylässä asuva Jouko Mäkinen oli iloisella mielellä kuultuaan, että eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan.
– Hyvin toimittu ministeri Hanna Mäntylältä. Päätös oli oikea ja se koskee kaikkia meitä vähäosaisia, Mäkinen sanoo tyytyväisenä.
Hallituksen tarkoitus yhdistää yleinen asumistuki ja eläkeläisten asumistuki olisi pienentänyt kymmenien tuhansien eläkeläisten tukea.
– Itse olen ollut tavallinen työmies ja ei niistä tienesteistä hääppöistä eläkettä kertynyt. Kyllä ne ovat huvenneet sairastelun myötä.
Tuki on tarpeen
Mäkinen olisi ollut pulassa, jos asumistukea olisi leikattu.
– Minulle vuokrakaksiossa yksin asuvalle tuki on erittäin merkittävä. Jos se oli viety pois, niin olisin joutunut muuttamaan pois kodistani, Mäkinen kertoo.
Mäkisen tapaan eläkkeellä oleva jyväskyläläinen Aune Niininen iloitsee hallituksen päätöksestä.
– Me olemme ansainneet eläkkeemme työllä. Minäkin olin piikomassa jo 13-vuotiaana. On toki rikkaitakin eläkeläisiä, mutta enemmän on meitä pienellä rahamäärällä sinnitteleviä, joten tuki on tarpeen, Niininen toteaa.
200 000 eläkeläistä kiittää
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n puheenjohtaja Matti Hellstenin mukaan asumistukien leikkaus olisi koskenut karkeasti noin 200 000 eläkeläistä.
– Toteutuessaan leikkaus olisi kohdellut rankalla kädellä suurta joukkoa suomalaisia, joten kiitämme hallituksen päätöstä. Tervetullut päätös on myös pienentää lääkekorvauksista tehtäviä säästöjä, Hellsten iloitsee.
Myös Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen on tyytyväinen leikkauksen perumisesta.
– Hallitukselle kuuluu kiitos siitä, että se tuli tässä asiassa järkiinsä, Korhonen kiittää järjestön nettisivuilla.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän mukaan asumistuen leikkaus peruttiin ”oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden vuoksi”.
– Juuri oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä Eläkeläiset ry on voimakkaasti peräänkuuluttanut, Korhonen sanoo.
Heikompiosaisten eläkeläisten
asema turvataan
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kiittää ministeri Mäntylän uutteraa työtä, jonka tuloksena eläkeläisten asumistuki säilyy ja lääkekorvauksiin tulee suunniteltua pienemmät leikkaukset.
– Päätös on erittäin hyvä uutinen ja annan Mäntylälle siihen johtaneesta työstä täydet pisteet. Hän laittoi alulle prosessin, jossa selvittiin tarkkaan säästöjen vaikutukset ja kyettiin uudelleen arvioinnin pohjalta muuttamaan suunnitelmia.
Mäntylän mukaan hallitus perui eläkkeensaajien asumistuen yhdistämisen yleiseen asumistukeen, koska osa eläkkeensaajista olisi joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen. Lisäksi ensi vuodelle suunniteltuja lääkesäästöjä kohtuullistetaan merkittävästi.
– Tämä osoittaa, että päätöksenteossa on mukana vastuunkannon lisäksi inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, Slunga-Poutsalo sanoo.
Kova työ kantaa hedelmää
Slunga-Poutsalon mukaan nyt alkaa näkyä mitä varten perussuomalaiset ovat mukana hallituksessa.
– Joillakin on saattanut olla sellainen kuva, että päätökset syntyisivät hetkessä. Näin ei tietenkään ole. Hallituksen vahvistamat päätökset ovat kuitenkin perussuomalaisten ajaman politiikan ja pitkäjänteisen työn tuloksia.
Hallitus on päättänyt eläkeläisten asumistuen lisäksi omaishoidontuen ja takuueläkkeen korotuksesta sekä Yle-verosta vapauttamisesta.
– Tämä osoittaa mihin hallituksen päätökset kohdentuvat. Meidän tavoitteena on pelastaa Suomi talouskurjimuksen syövereistä ja huolehtia samalla heikoimmassa asemassa olevista kansalaisista, Slunga-Poutsalo tähdentää.
Suomalaisista huolehditaan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ilmaisi jo eilen tyytyväisyytensä Mäntylän saavutukseen ja antoi sille eduskuntaryhmän täyden tuen.
– Ministeri Mäntylä on osoittanut, että hän pitää kaikista pienituloisimpien puolta. Tämä on oikeansuuntaista politiikkaa, Terho kiitti.
Perussuomalaiset juhlivat 20-vuotista taivaltaan Turun puoluekokouksessa viime kesänä. Terho muistuttaa, että perussuomalaiset puolustaa edelleen linjansa mukaisesti pienituloista kansanosaa.
– Hallituspuolueena olemme tuore, mutta me olemme ottaneet vahvan jalansijan. Jatkamme perustyötä kaikkien suomalaisten puolesta ja teemme hyvää yhteistyötä muiden hallituspuolueiden kanssa. Päätökset tehdään hallituksessa ja siksi me olemme siellä.
Kuvassa: EKL ja Eläkeläiset ry järjestivät lokakuussa mielenosoituksen leikkauksia vastaan Helsingin Kansalaistorilla. Nyt järjestöt kiittelevät hallitusta leikkauksien perumisesta.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Soini: Hanna Mäntylän työ toi tulosta – eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan
Terho: Ministeri Mäntylä puolustaa pienituloisia
Työministeri Lindström näkee Salossa potentiaalia
Mäntylän vastahyökkäys: Asumistukien miljoonat valuvat verottomina osinkoina ay-liikkeelle
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää