

Hondurasilaiset ovat lähteneet sankoin joukoin kohti Yhdysvaltoja. / LEHTIKUVA
El Salvadorin presidentti: Laiton siirtolaisuus vahingoittaa sekä lähtö- että kohdemaita
Länsimaihin suuntautuvaa laitonta siirtolaisuutta perustellaan usein sillä, että köyhät maat eivät kykene tarjoamaan turvaa omille kansalaisilleen. El Salvadorin presidentti kuitenkin muistuttaa, että jokaisen maan perustehtävä ja velvollisuus on tarjota kansalaisilleen mahdollisuus turvalliseen elämään ja taloudelliseen menestymiseen. Hänen mielestään laiton siirtolaisuus vahingoittaa sekä lähtö- että kohdemaita.
El Salvador on yksi Yhdysvaltoihin suuntautuvan laittoman siirtolaisuuden lähtömaista. Maan presidentti Nayib Bukele oli äskettäin Fox-kanavalla keskustelemassa Tucker Carlsonin kanssa laittomasta siirtolaisuudesta.
Presidentti Bukele totesi, että ihmiset lähtevät siirtolaisiksi täysin ymmärrettävistä syistä, koska heidän kotimaansa ei kykene tarjoamaan heille riittävää turvallisuutta, vapautta ja taloudellisia mahdollisuuksia. He eivät välttämättä haluaisi lähteä kotimaastaan, jonka kulttuuriin, tapoihin, ruokiin ja ilmastoon he ovat tottuneet, mutta punnittuaan laittomaan siirtolaisuuteen liittyviä riskejä ja saavutettavissa olevia etuja, monet päättävät lähteä.
El Salvadorin presidentti korosti kyseen olevan ennen kaikkea siitä, että siirtolaisten kotimaa on epäonnistunut velvollisuudessaan tarjota kansalaisilleen sitä mitä nämä tarvitsevat.
– Meidän maamme on epäonnistunut kahdessa perusasiassa, jotka aiheuttavat siirtolaisuutta: taloudellisten mahdollisuuksien puute ja turvallisuuden puute, presidentti Bukele sanoi.
Sisällissodasta jengirikollisuuteen
Pitkästä sisällissodasta toipuva El Salvador kärsii erittäin väkivaltaisesta jengirikollisuudesta. Jotkut salvadorilaiset rikollisjengit ovat laittoman siirtolaisuuden myötä laajentaneet toimintaansa myös Yhdysvaltoihin. Yksi näistä on Mara Salvatrucha, joka tunnetaan lyhenteellä MS-13. Yhdysvaltain aiempi presidentti Donald Trump sai toimittajien vihat päälleen sanottuaan, että MS-13:n kaltaisten rikollisjengien jäsenet ovat “kuin eläimiä”.
Aiemmin El Salvador oli merkittävämpi laittoman siirtolaisuuden lähtömaa kuin Honduras, mutta presidentti Bukele kertoo, että hallitus on viime vuosina pystynyt parantamaan turvallisuustilannetta ja antamaan ihmisille uskoa tulevaisuuteen. Nyt suuret siirtolaiskaravaanit lähtevät naapurimaa Hondurasista.
Vetovoimatekijät ovat ratkaisevan tärkeitä
Presidentti Bukele korostaa myös vetovoimatekijöiden merkitystä. Lupaus perillä odottavasta terveydenhoidosta, koulutuksesta, työpaikasta ja asunnosta kannustaa köyhiä lähtemään etsimään parempaa tulevaisuutta. Presidentinvaihdoksen jälkeen Yhdysvaltain houkutukset tuntuvat tietenkin entistäkin helpommin saavutettavilta.
El Salvadorin presidentti on kuitenkin sitä mieltä, että Keski- ja Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin suuntautuva laajamittainen siirtolaisuus ei ole kenenkään etu. Yhdysvaltain kannalta se on yhteiskunnallinen taakka, mutta se vahingoittaa myös lähtömaita tekemällä ne riippuvaisiksi siirtolaisten kotimaahansa lähettämistä rahoista.
Ihmisten vieminen tuotteiden viemisen sijasta ei ole hyväksi taloudelle. Presidentti Bukele pitäisi mieluummin ahkerat ja lahjakkaat ihmiset tekemässä työtä oman maansa hyväksi.
Auttaminen ei oikeuta laitonta siirtolaisuutta
Presidentti Bukelen näkemys laittoman siirtolaisuuden kielteisistä seurauksista ja eri tahojen vastuusta ei liity ainoastaan poliittisen keskusteluun vaan myös moraaliseen keskusteluun, kirjoittaa kirjailija ja professori emeritus Vincent Ryan Ruggiero Catholic Journal -nettilehdessä.
Ruggieron mielestä katolisen kirkon suhtautuminen laittomaan siirtolaisuuteen perustuu moraaliteologiseen väärinkäsitykseen. Lähtökohdaksi on otettu laupiaan samarialaisen tarina ja Jeesuksen opetukset nälkäisten ruokkimisesta ja sairaiden auttamisesta. ”Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” on hyvä elämänohje, mutta se ei ole perustelu avoimille rajoille.
Hyväkään tarkoitus ei oikeuta mitä tahansa keinoja
Kirjoittajan mielestä hyväkään tarkoitus ei oikeuta mitä tahansa tekoja. Köyhien siirtolaisten auttaminen on ylevä tarkoitus, mutta se ei oikeuta niitä haittoja, joita laiton siirtolaisuus aiheuttaa sekä kohde- että lähtömaalle.
Vincent Ryan Ruggiero vetoaakin kirkon ihmisiin pyytäen heitä luopumaan siitä ajatuksesta, että ainoa tapa auttaa köyhien maiden ihmisiä on lähettää heidät rikkaampiin maihin, jotta kohdemaiden hallitukset pitäisivät heistä huolta. Hän pitää kristillisempänä lähestymistapana sitä, että pyritään parantamaan köyhien maiden oloja ja hallintoa, jotta jokainen “näistä vähäisemmistä veljistä” voisi elää turvallisesti omassa synnyinmaassaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- moraaliteologia laupias samarialainen Vincent Ryan Ruggiero siirtolaiskaravaanit Väli-Amerikka MS-13 Mara Salvatrucha Nayib Bukele Tucker Carlson Jeesus El Salvador Honduras laiton siirtolaisuus avoimet rajat Jengirikollisuus Donald Trump Yhdysvallat maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lesboksen turvapaikanhakijat kertovat vihaavansa Eurooppaa, mutta he haluavat silti Saksaan – “sytytimme koko leirin tuleen näyttääkseemme halveksuntamme”

Kreikan maahanmuuttoministeri: Kansalaisjärjestöt auttavat somaleita Turkin kautta Kreikkaan laittomasti

Leena Meri MTV:n uutisaamussa Eurooppaa uhkaavasta siirtolaisvyörystä: Suomen ei pidä ottaa ketään vastaan

Perussuomalaiset välikysymyksessään: “Suomen on ajettava EU:n sisärajatarkastuksia ja hylättävä toisesta jäsenmaasta tulevien turvapaikkahakemukset”

Kreikassa pelätään uutta laittomien tulijoiden tulvaa – tällä kertaa mereltä ja koronan kera
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Taikaseinäsosialismi on edennyt Suomessa pisteeseen, jossa kaikki eivät enää ymmärrä eroa työstä saatavan palkan ja sosiaalietuuksien välillä – Purralta suorat sanat
Valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu ajattelua, jossa puolueet kilpailevat rahan tuhlaamisesta eivätkä sen ansaitsemisesta.