EKP on muuttumassa poliittiseksi toimijaksi, eikä se ole hyvä asia – valtakeskus toimii demokratian ulottumattomissa
Euroopan keskuspankki päivittää tehtäviään. Uusien linjausten mukaan EKP suosii vihreää kehitystä ja vähentää eriarvoisuutta. Jos tämä kuulostaa politikoinnilta, se on juuri sitä itseään. Mutta kansalaisilta ei kysytä haluavatko he tällaista. EKP:n johtoa ei voi vaaleissa vaihtaa. Aiheesta uutisoi Reuters.
Keskuspankit ovat perinteisesti vaalineet tarkoin omaa itsenäisyyttään. Tämä tarkoittaa sitä, että keskuspankit pyrkivät olemaan markkinoiden suhteen tasapuolisia, ja etteivät ne ole poliittisessa ohjauksessa.
EKP on pääjohtaja Christine Lagarden myötä valloittamassa poliittisia tavotteita. Hän on muun muassa miettinyt suosivansa ilmastoystävällisiä arvopapereita keskuspankin osto-ohjelmissaan. Tasapuolisuus karsiutuu jopa eri jäsenmaiden kesken, sillä pandemiaohjelman tukiostot ovat kohdentuneet enenevissä määrin esimerkiksi Italiaan.
Demokratian ulkopuolella
Keskuspankin vastuualueen laaja levitys muodostaa keskeisen ongelman: keskuspankin johtoa ei valita demokraattisesti kansanvallalla. EKP tunkeutuu epädemokraattisesti esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan, mikäli se miettii palkkaerojen kutistamista.
Äänestäjien tahdolla voidaan vaaleissa vaikuttaa sosiaalipolitiikkaan tai uusiutuvien energiamuotojen käyttöasteeseen.
On myös mahdollista, että jossain jäsenmaassa vaaleilla valitut päättäjät ovat täysin eri mieltä EKP:n sosiaalipolitiikasta.
Saksassa melu yltyy
Saksassa EKP:n pioneeritoiminta ei aiheuta kiitospuheita. ZEW-tutkimuslaitoksen johtava tutkija ja ekonomisti Friedrich Heinemann lyttää EKP:n ajatukset mandaatin laajentamisesta. Hänen mukaansa poliittisten päättäjien tulee määrittää se, miten vauraus jaetaan kansalaisten kesken.
Ifo-instituutin johtaja Clemens Fuest sanoo Lagarden ilmastonmuutosohjelman olevan epädemokraattinen.
Saksan perustuslakituomioistuin totesi keväällä EKP:n toimivan vasten sille määrättyjä tehtäviä ja vaati päättäjille lisäselvitykset keskuspankin toiminnasta. Yhtä lailla uudet kanteet ovat Saksassa vireillä EKP:n uusista arvopaperien osto-ohjelmista. Saksa on myös EKP:n suurin osakas, joten maan hermostuttaminen voi johtaa vakavaan ilmiriitaan.
Kritiikin yltyessä EKP ottaa tietoisen riskin paaluttamalla itsensä poliittiseksi toimijaksi. Se on vaarassa menettää itsenäisyytensä.
Lagardella kannattajiakin
Lagardella on kriitikoiden lisäksi myös omat kannattajansa. Heidän mukaansa keskuspankin on toimittava ilmastonmuutosta vastaan.
Latvian keskuspankin johtaja Mārtiņš Kazāks on yksi heistä. Hänen mukaansa EKP menettää automaattisesti itsenäisyytensä pysyttelemällä ulkopuolisena toimijana.
– Jos EKP haluaa säilyttää itsenäisyytensä ja pysyä yhteiskunnassa merkityksellisenä niin sen täytyy kuunnella ja osoittaa halunsa auttaa, Kazāks toteaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
EKP-pomot huolissaan: Kansalaisten luottamus keskuspankkiin hupenemassa
EKP vihjaili edelleen löysentävänsä rahapolitiikkaansa – Portugalin 10-vuotiset lainat painuivat pakkaselle
EKP senkuin lisää arvopaperiostojaan – pankin sisällä vastustus ostoille kasvaa
EKP tutki: “Vihreiden” velkakirjojen ostoilla vain pieniä ja lyhytaikaisia vaikutuksia saastuttamiseen
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää