“Ei” miljoonien syytämiselle Kreikkaan

19.06.2013 |22:40

Eduskunta hyväksyi tänään lisätalousarvion. Talousarvioon tehtiin yhteensä 63 muutosesitystä, joista perussuomalaisten piikkiin kirjautui 50.

Perussuomalaiset kansanedustajat vaativat 150 miljoonan  euron säästöjä kehitysyhteistyöstä, 42 miljoonaa euroa vähennettäväksi Suomen Pankin sijoitustuottojen siirrosta Kreikan valtiolle ja vielä vähennettäväksi 25 miljoonaa euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukemiseen ehdotetusta määrärahasta. Lisäksi esitettiin 320 tuhatta euroa poistettavaksi Museoviraston toimintamenoista. Yhteensä perussuomalaiset olisivat säästäneet 214 miljoonalla eurolla.

Rahaa tietöihin ja maanpuolustukseen

Perussuomalaiset kohdistaisivat lisää varoja muun muassa tiestön parantamiseen, sotilaalliseen maanpuolustukseen, poliisille, lähihoitajien lisäkoulutukseen ja hätätekstiviestitoiminnan kehittämiseen.

Toteutuessaan lisäysesitykset maksaisivat 269 miljoonaa euroa eli 55 miljoonaa enemmän kuin hallitus esitti. Tuo raha jaettuna kansalaisten kesken päivää kohti on kolme senttiä. Siinä on elvytyksen, työn, toimeentulon ja kotimaisen kysynnän kasvun hinta.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää