LEHTIKUVA
Ei ihme, että Helsingin Diakonissalaitos hyysää laittomasti maassa olevia – Myy asumispalveluja kaupungille ja saa tukirahaa vielä päälle
Diakonissalaitoksen organisaatio on huomattava toimija maahanmuuttajille sekä laittomasti maassa oleville suunnattujen sosiaali- ja majoituspalvelujen sektorilla, jonka tuottamien palvelujen maksajia ovat lähinnä julkisyhteisöt kuten kunnat.
Helsingin Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Marja Pentikäinen esitti äskettäin kaikille maassa laittomasti oleville työperusteista oleskelulupaa.
– Ei ole kenenkään etu, että ihmiset katoavat maan alle. Ratkaisuna esitän, että Suomessa hoidetaan nopeasti paperittomille työlupaperusteiset oleskeluluvat. Näin pystymme vähentämään yhteiskunnassa monia muita kustannuksia ja ennen kaikkea ihmisten turhautumista, epätoivoa ja toimettomuutta. Paperittomille avautuu mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään ja he voivat ottaa vastuun omasta elämästään ja toimeentulostaan, Pentikäinen esitti Kauppalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa.
Hän käytti kirjoituksessa vanhoja latteuksia mainitessaan, kuinka Suomessa olisi monilla aloilla kasvava työvoimapula. Pentikäisen mukaan paperittomat myös voisivat olla Suomelle käänteen tekevä ”voimavara”.
Helsinki on merkittävä asiakas
Pentikäisen puheet on helppo ymmärtää, kun huomioidaan hänen taustayhteisönsä asema. Diakonissalaitoksen organisaatio on huomattava toimija maahanmuuttajille sekä laittomasti maassa oleville suunnattujen sosiaali- ja majoituspalvelujen sektorilla, jonka tuottamien palvelujen maksajia ovat lähinnä julkisyhteisöt kuten kunnat.
Diakonissalaitos on säätiömuodossa toimiva kokonaisuus. Diakonissalaitoksen tytäryhtiöt tarjoavat erilaisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.
Suomen Uutisten selvityksen perusteella Helsingin kaupunki on Diakonissalaitoksen merkittävä asiakas. Helsinki ostaa vuosittain suurilla summilla palveluja Diakonissalaitokselta. Lisäksi Helsinki myös jakaa säätiölle tukirahaa.
– Vuonna 2017 on Helsinki on ostanut Diakonissalaitokselta noin 700 000 eurolla alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumispalveluita. Lisäksi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle on myönnetty sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuksia käytettäväksi vuosina 2016 ja 2017, kertoo Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelupäällikkö Sampo Pajari.
Avustuksia jopa 843 500 euroa vuodessa
Ostettujen asumispalvelujen lisäksi Helsinki myönsi vuonna 2016 Diakonissalaitokselle kolme sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusta. Näiden yhteissumma oli 614 000 euroa.
Summasta kohdennettiin hätämajoituksen avustukseen 94 000 euroa ja liikkuvan väestön sekä paperittomien päiväkeskuksen Hirundon toimintaan noin 150 000 euroa.
Vuonna 2017 myönnetty avustussumma oli jo kasvanut 843 500 euroon. Siitä kohdennettiin hätämajoitukseen noin 300 000 euroa sekä Hirundon pyörittämiseen noin 150 000 euroa.
– Diakonissalaitos on hakenut avustusta eri toimintamuotoihin. Useita käyttötarkoituksia sisältävissä avustuspäätöksissä on Diakonissalaitokselle annettu vapaus tarkentaa kuhunkin tarkoitukseen käytettävä summa vuoden aikana. Tämä siksi, että toiminnassa voitaisiin joustaa vuoden aikana muuttuvien tarpeiden mukaisesti, Pajari kertoo.
Hätämajoitus antaa vääränlaisen viestin
Suomeen on viime vuosina kertynyt paljon ihmisiä, joilla ei eri syistä ole laillista oikeutta oleskella Suomessa. Tällaisia ovat esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka eivät ole lainvoimaisen päätöksen jälkeen poistuneet maasta.
Useat kolmannen sektorin toimijat ja muut tahot järjestävät tälläkin hetkellä sosiaali- ja terveyspalveluja sekä majoituspalveluja tällaisille henkilöille.
Edellinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on suhtautunut kielteisesti ilman oleskelulupaa Suomeen jääville tarjottavaan hätämajoitukseen.
– Hätämajoitus antaa ihan vääränlaisen viestin. Toivoisin, että koko yhteiskunta viestisi, että näiden ihmisten kannalta on huomattavasti parempi, että he löytävät paluun kotiin, Nerg sanoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.
Kielteisen päätöksen saaneet ulos
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tyrmää Diakonissalaitoksen toimialajohtaja Pentikäisen haaveet laittomasti maassa oleville ihmisille annettavista työlupaperusteisista oleskeluluvista.
– Herää kysymys, mihin koko kallista turvapaikkaprosessia tarvitaan, jos kaikille kielteisen päätöksen saaneille annetaan työperusteinen oleskelulupa. Eikö olisi helpompaa antaa suoraan kaikille maahan laittomasti tuleville työperusteinen oleskelulupa, ts. lopettaa maahanmuuttokontrolli kokonaan, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
– Perussuomalaisilla on selkeä linja: Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat on otettava säilöön, kunnes he poistuvat vapaaehtoisesti maasta tai heidät voidaan pakkokeinoin palauttaa kotimaahansa. Tätä mieltä on tutkitusti myös suurin osa Suomen kansasta, Halla-aho muistuttaa.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Immonen: Kaduillamme vaeltaa tuhansia ihmisiä vailla oikeutta oleskella maassa – “Valtava turvallisuusuhka Suomen kansalle”
Stop Deportations -ryhmä levittää virheellistä tietoa, sensuroi välittömästi korjausyritykset
Meri: Laittomasti maassa olevat säilöön – “Tällä turvataan myös sitä, että henkilö saadaan poistettua maasta”
Rantanen: Laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen myönnetyt rahat olisivat kuuluneet Hurstin ruoka-avulle – “Nälkä ei odota”
Meri: Laittomasti maassa olevien palveluita ei saa lisätä – hallitus ei suostunut leikkaamaan vetovoimatekijöitä
Immonen: Ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittamisen loputtava
PS-kansanedustajat: Ministeri Mykkäsen toiminta vastuutonta – “Kaduillamme vaeltelee tuhansia laittomasti maassa olevia”
Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – “Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”
Demarivaltuutettu haluaa Helsinkiin omat terveysyksiköt eri kieliryhmille – perussuomalaisten sote-lautakunnan jäsen tyrmää
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää