MATTI MATIKAINEN
Eerola rajoittaisi ideologista jakopolitiikkaa verojen korvamerkinnällä: Moni panostaisi mieluummin koulutukseen kuin avustaisi koodaribussia Afrikassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola haluaa selvittää mahdollisuudet ottaa käyttöön verojen korvamerkintä osana valtion budjettiperiaatteita.
Hän jätti toimenpidealoitteen hallitukselle perjantaina. Eerolan mielestä veronmaksajien tuottamat resurssit eivät ole talouskasvun aikana kohdistuneet yhteiskunnan kehityksen kannalta oleellisiin ja välttämättömiin käyttötarkoituksiin.
– Kun verotuloja ei ole yksilöity ja korvamerkitty tiettyä tarkoitusta varten, on tämä mahdollistanut ideologisen jakopolitiikan, Eerola toteaa.
Kasvattaisi luottamusta yhteiskuntaan
Hänen mukaan ilmaisten terveyspalveluiden tarjoaminen ulkomaalaislain perusteella rikoksiin syyllistyville henkilöille on malliesimerkki ideologisesta jakopolitiikasta.
– Jos verotuksessa annettaisiin valinnanvapaus siitä, haluaako omaa verokertymäänsä käyttää esimerkiksi turvapaikkapolitiikkaan, vanhustenhoitoon tai puolustusvoimiin parantaisi se kansalaisen osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan. Moni haluaisi panostaa myös koulutukseen ja säilyttää kyläkoulut lähellä ihmistä, eikä avustaa koodaribussia Afrikassa, Eerola täsmentää.
Kohde esiin veroilmoituksessa
Toimenpidealoitteessa Eerola tarkastelee myös haasteita käytännön toteuttamiselle.
– Käytännön toteutus voisi olla sen luonteinen, että veronmaksaja määrittäisi tuloverotuksensa perusteita veroilmoituksessa tiettyyn osuuteen, kuten 15 prosenttiin saakka.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
PS: Veronmaksajien rahojen jakaminen ulkopuolisille ei lupaa hyvää tulevaisuutta
Presidentti Sauli Niinistö hyväksyy laittomasti maassa oleskelevien piilottelun – “Ihmisten suojelu ei ole lain vastaista”
Perussuomalaiset: Helsinki lisää vetovoimaa laittomasti maassa oleville ja uusille tulijoille – “Muun Suomen ei pidä osallistua hölmöilyn kustannuksiin”
Vihreät eivät aikaile – Ozan Yanar lähti välittömästi vyöryttämään “Helsingin mallia” laittomasti maassa olevien terveyspalveluista kaikkialle Suomeen
Näin Suomi 100 -rahoja husattiin: Palkkoja, matkakuluja, päivärahoja – suuria summia kohteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen itsenäisyyden kanssa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää