Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Toimitus suosittelee

Eerola moittii rajavartiolaitoksen pomon lausuntoja: ”Sivistysvaltion pitää voida itse päättää, ketä tänne tulee ja ketä tänne ei tule”

25.06.2018 |17:02

– Euroopassa tuuli on kääntynyt, ja useat Euroopan maat ovat huomattavasti kiristäneet maahanmuuttopolitiikkansa. Se tarkoittaa sitä, että tulijat eivät pääse enää etenemään yhtä helposti kuin aikaisemmin. Valitettavasti Suomi seuraa eurooppalaista kehitystä jälkijunassa, Juho Eerola sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtajiston kyselytunnilla puolueen 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola vastasi kansalaisten lähettämiin kysymyksiin koskien muun muassa rajavalvontaa ja maahanmuuttopolitiikan tiukennuksia. Eerolaa haastatteli poliittinen suunnittelija Riikka Purra.

Miten hallitaan seuraavaa pakolaisaaltoa, koska sivistysvaltio ei voi pysäyttää omalla rajallaan ihmisiä? (Kysymys viittaa rajavartiolaitoksen tulevan päällikön Ilkka Laitisen kommenttiin, jossa Laitinen esitti, kuinka sivistysvaltio ei voi estää ihmisiä tulemasta maahan vaan ihmiset vain tulevat rajan yli, jos ovat tullakseen.)

– Itse olen kyllä eri mieltä. Minusta sivistysvaltion pitää voida itse päättää siitä, ketä tänne tulee ja ketä tänne ei tule. Lohdullista tässä on se, että vaikka kenties jotkut päättäjät Suomessa ovat ehkä sitä mieltä, että jos rajojen yli joitakin ihmisiä tulee, niin meidän on muka heidät pakko tänne ottaa. Kuitenkin Euroopassa tuuli on kääntynyt.

– Useat Euroopan maat ovat huomattavasti kiristäneet maahanmuuttopolitiikkansa. Se tarkoittaa sitä, että tulijat eivät pääse enää etenemään Euroopasta niin helposti tänne kuin aikaisemmin pääsivät. Valitettavasti Suomi seuraa eurooppalaista kehitystä hieman jälkijunassa. Uskon kuitenkin, että tällä kerralla Euroopan suunnasta tulee meille jotain hyvää.

– Lainsäädäntö ja muut käytännöt siis kiristyvät jokaisessa Euroopan maassa, missä tulijamäärät ovat muutenkin olleet jo pitkään suurempia kuin Suomessa. Kun he ovat Euroopassa havainneet, mitä monikulttuurisuuden rikkaus todellisuudessa on, niin siellä on alettu tajuamaan se, että mikä on uusi normaali ja jossain kohtaa se tarkoittaa sitä, että rajat kiinni.

Riskinä kuitenkin on, että Suomi taas luottaa siihen, että muut maat ikään kuin tekevät päätökset Suomen puolesta.

– Tämä on todella noloa, jos vaan seuraamme ja odotamme, että muut maat hoitavat hommat. Näin sen ei tietenkään pitäisi olla, vaan me voisimme olla tässä asiassa jopa edelläkävijöitä eli hienosti sanottuna proaktiivisia.

– Hyvä kuitenkin, että ainakin muualla tämä on tajuttu, esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa. Näissä maissa, joissa pitkään puhuttiin siitä, että kaikki ovat tervetulleita, on nyt jo toinen ääni kellossa.

Millaisia terveisiä lähettäisit sisäministeri Kai Mykkäselle?

– Katso, mitä Itävallassa ja Tanskassa tapahtuu. Euroopassa ne puolueet, jotka tällä hetkellä puuhaavat kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ovat usein kokoomuksen veljespuolueita. Esimerkiksi palautuskeskukset tai -leirit, joita on nyt suunniteltu perustettavan Euroopan ulkopuolelle, se idea on sama, jonka perussuomalaiset esitti jo vuosia sitten.

– Kyse olisi siis leireistä, joihin vietäisiin ne henkilöt, jotka eivät vapaaehtoisesti suostu kotimaihinsa palaamaan. Kyse on pitkäkestoisesta ongelmasta, joka on tosin vasta äskettäin tullut julkiseen keskusteluun.

– Kun itse olen aiemmin työskennellyt useita vuosia turvapaikkahommissa, niin käytännössä tilanne on ollut se, että jos henkilö ei suostu lähtemään ja jos on vielä niin, että vastaanottava maa ei halua ottaa tätä kyseistä henkilöä takaisin – esimerkiksi Irakissa saatetaan ajatella, että tällaiset henkilöt ovat terroristeja – niin näitä henkilöitä varten tällainen käännytyskeskus olisi oiva paikka. Emme me voi väkisin kuljettaa ihmisiä lentokoneella Bagdadiin ja siellä päässä viskata heitä ulos lentokoneesta. Se on käytännössä mahdotonta ja se samalla sitoo valtavan määrän virkamiehiä kuten poliiseja.

– Välillä tulee kansalaisilta sellaista palautetta, että miksei niitä vain viedä sinne, mutta on konkreettisesti mahdoton tehtävä ajaa lentokone Suomesta johonkin sellaiseen maahan, joka ei joko anna edes laskeutumislupaa tai sitten ei ota terminaalissa näitä ihmisiä vastaan. Että ei se palautus noin vain onnistu. Siksi palautuskeskukset olisivat hyvä ratkaisu tähän ongelmaan. Tällä (palautuskeskuksilla) päästäisiin myös siitä absurdista tilanteesta, että ne samat ihmiset jotka tulevat Suomeen ilman passia, eivät pääse enää matkustusasiakirjojen kanssa takaisin omaan maahansa.

– Tämä on aivan käsittämätöntä, että tosiaan nämä terveiset lähettäisin ministeri Mykkäselle: katso mitä Euroopassa tapahtuu, ja mene aktiivisesti itsekin mukaan. Suomen on nyt istuttava mukana niissä päättävissä pöydissä.

Eikä pitäisi välittää ikävistä äänenpainoista, vaan mennä tekemään suomalaisia hyödyttävää politiikkaa.

– Kyllä, nimenomaan sellaista politiikkaa, joka hyödyttää suomalaisia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää