LEHTIKUVA
Eerola: Haluaako Rinne yhä terveyspalvelut laittomasti maassa oleskeleville?
Hallituksen tekemien tiukennusten myötä yhä useampi turvapaikanhakija tulee saamaan käännytyspäätöksen pois Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola muistuttaa, että moni turvapaikanhakija pyrkii jatkossa jäämään maahan laittomasti.
– Tuoreimpien kannatusmittauksien pohjalta on jatkossa olemassa suuri vaara, että SDP ottaa uudelleen esiin maksuttoman terveydenhuollon maassa laittomasti oleskeleville ulkomaalaisille eli ns. paperittomille siirtolaisille, Eerola sanoo.
PS esti, Rinne jyrähti
SDP:n eduskuntaryhmä ajoi asiaa viime vaalikaudellakin, mutta Kari Rajamäen (sd.) ja perussuomalaisten avustuksella lakiesitys jäi pöydälle, ja raukesi vaalikauden lopussa.
Silloin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jyrähti, että paperittomien oikeus saada terveyspalveluja olisi pitänyt hyväksyä. Nykyhallituksen ohjelmaan paperittomien siirtolaisten maksuton terveydenhuolto ei kuulu.
– Haluan Antti Rinteeltä selkeäsanaisen viestin, onko tämä vielä demarien ohjelmassa vai ei? Eerola kysyy.
Edesauttajille kovemmat tuomiot
Eerolan mukaan Suomen houkuttelevuutta sosiaaliperusteiselle maahanmuutolle on vähennettävä ja maassa laittomasti oleskelevien piileskelyä auttaville henkilöille on annettava kovat tuomiot.
Eerola peruisi esimerkiksi oleskeluluvan turvin eläviltä ulkomaalaisilta oleskeluluvan, jos nämä ovat osallistuneet laittomaa siirtolaisuutta ja ihmiskauppaa koskevaan rikollisuuteen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ruoho: Lasten ja naisten turvallisuusuhkien vähättelyn on loputtava!
Eerola: Venäjältä saapuvat turvapaikanhakijat käännytettävä pikaisesti
Terveysturismi rassaa Ison-Britannian terveydenhuoltoa
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.