LEHTIKUVA
Eerola ei usko aktiivimallin työllistävään vaikutukseen: ”Se on ihmisten kiusaamista”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola ei pidä aktiivimallia hyödyllisenä sen paremmin työnhakijan kuin työnantajankaan kannalta.
Hallitus lupasi, ettei työttömiltä leikata, jos kiky menee eduskunnassa läpi. Hallitus kuitenkin rikkoi lupauksensa ja aktiivimalli astui voimaan. Syksyllä esitetään jo aktiivimalli kakkosta. Mitä mieltä olet aktiivimallista?
– Ensinnäkin on sinänsä hyvä, että ihmisiä aktivoidaan. Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa. Kuitenkin sellaiset henkilöt, jotka tekevät pienipalkkaista työtä, niin heidän elintasonsa ei ole juurikaan parempi kuin niiden, jotka eivät tee töitä ollenkaan ja sitten heillä on vielä vähemmän vapaa-aikaa.
– Nyt kun kuitenkin katsotaan aktiivimallia, joka on ollut muutaman kuukauden voimassa, niin ei se ole ollut sellainen keino, joka olisi parantanut työllisyyttä. Suomen työllisyys on kyllä parantunut, mutta se on parantunut aktiivimallista riippumattomista syistä. En siis ollenkaan usko aktiivimalliin, vaan se on lähinnä ihmisten kiusaamista. En kannata sen paremmin aktiivimalli ykköstä kuin kakkostakaan.
Aktiivimalli on ilmeisesti vain lisännyt byrokratiaa ja samalla yksittäisten työttömien ihmisten tehtäviä, joista ei kuitenkaan ole näille ihmisille mitään hyötyä.
– Kyllä. Tämä on aivan turhaa touhua. Ja jos ajatellaan työnantajankin tilannetta, jossa joku yrittää olla aktiivinen, niin hakemuksia tulee valtavan paljon, vaikka työpaikkoja ei olisi edes tarjolla. Millä siinä sitten ketään palkkaat. Tällainen menettely vain aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta joka tasolla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset puolustavat suomalaista duunaria
Meri: Aktiivimalli 2 tuo lisää ongelmia – “Työllistää Kelaa ja kasvattaa hallintoa”
Aktiivimalli luo murhetta myös yrittäjälle – ei ole välttämättä resursseja palkata työtöntä
Perussuomalaiset vaatii aktiivimallin vaikutusten täydellistä arviointia
Kokoomus ja keskusta ovat sitoutuneet työttömiä kurittavaan aktiivimalliin, perussuomalaiset luopuisi siitä – Tavio: ”Ei ole luonut uusia työpaikkoja”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää