Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eduskunta keskusteli ravintoloiden sulkemista yömyöhään – Junnila: Yritysten ja henkilöstön asema turvattava

26.03.2020 |12:30

Hallituksen esitys ravintolatoimintojen rajoittamisesta tuotiin ensimmäiseen käsittelyyn eilen kymmenen aikaan illalla. Perussuomalaisten kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila toivoi yhteistyön henkeä yritysten ja henkilöstön aseman turvaamiseksi. Laki sulkee ravintoloiden ulko- ja sisätilat.

– Toivon, että jatkossa pystytään toivottavat ja tarvittavat taloudelliset toimet saamaan mahdollisimman pikaisesti yritysten ja heidän henkilöstönsä aseman turvaamiseksi, Vilhelm Junnila totesi.

Sisäistä liikehdintää vältettävä

Junnila kiitti perustuslakivaliokuntaa ja talousvaliokuntaa asian nopeasta käsittelystä. Talousvaliokunta sai kehut taloudellisten vaikutusten arvioinnista. Hän kuitenkin ihmetteli puheenvuorossaan yhteiskunnan kyvyttömyyttä poikkeustilanteessa.

– Miten voi olla mahdollista, että voimassa oleva valmiuslaki ja tartuntatautilaki eivät taivu tällaisessa poikkeustilanteessa, vaan virus ja sen kumppanina byrokratia ehtivät jo solmia liiton ja eduskunta joutuu sitten väliaikaisesti muuttamaan tällaista erillislakia? Junnila kysyi.

Myös muissa puheenvuoroissa kiinnitettiin asiaan huomiota.

– Tässä mietinnössä mainitaan alueelliset ratkaisut, ja ne eivät välttämättä ole kauhean suositeltavia, vaikka olisivatkin mahdollisia. Jos toisella puolella maata ravintolat toimivat eri tavalla kuin vaikka täällä, niin sehän aiheuttaa myös sisäistä liikehdintää, mikä tässä tilanteessa on tietenkin yritettävä välttää, Junnila jatkoi.

”Kylävara” toimii kotivaran tukena

Viranomaisten ja järjestöjen laatima suositus 72 tunnin kotivarasta on osoittautunut pitkäkestoisessa kriisissä vähäpätöiseksi. Junnila piti tärkeänä, että ravintoloiden ulosmyynti sallitaan.

Hän haluaa ulosmyyntioikeuden myös yli 5,5 % alkoholille, kuten viineille. Siten jonot Alkon myymälöissä jäisivät pienemmäksi ja asiakkaita saataisiin hajautettua ympäri maakuntaa. Junnila nimesi ravintoloiden ulosmyyntioikeuden ”kylävaraksi”.

– Ulosmyynti mahdollistaa tällaisen ”kylävaran”. Omassa kotikylässäni huoltamo, joka on pääosin normaaleja huoltamopalveluja toimittanut, reagoi aloittamalla toimittamaan ruokaa koteihin ikäihmisille ja muille tarvitsijoille, ja tämä on tietenkin tässä tilanteessa hyvin tärkeää, kun normaali elämä joka tapauksessa tulee rajoittumaan, Junnila totesi.

– Olisi kuitenkin hyvä päästä tilanteeseen, jossa myös yhteiskunta pystyisi hiukan paremmin ennalta ehkäisevästi toimimaan. Nyt monet esitykset ovat reagointeja joko siihen, mitä muut maat ovat tehneet, tai sitten vallitsevaan tilanteeseen, joka Suomea kulloinkin koskettaa.

Palkkatukimalli pienten yritysten tukemiseksi

Lopuksi Junnila otti jälleen esiin Iso-Britannian, Saksan ja Tanskan mukaiset poikkeukselliset palkkatukimallit ja lisätalousarvioaloitteensa, jossa alle 250 henkilöä työllistäville yrityksille korvattaisiin Koronaviruksen aiheuttamaa kärsimystä.

– Samassa yhteydessä tulee toteuttaa Suomen Yrittäjien ehdottama yksinyrittäjien kriisituki, Junnila vaati.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää