Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Eduskunnassa kipakka keskustelu EU-paketin kansanäänestysvaatimuksista – hallitus ei halua kuunnella kansalaisia

04.12.2020 |13:13

Eilen eduskunnassa käytiin tiukka keskustelu siitä, pitäisikö EU:n uusi satojen miljardien tukipaketti laittaa kansanäänestykseen. Hallitus on haluton alistamaan asiaa kansanäänestyksen päätettäväksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tehnyt asiasta lakialoitteen ja tukee Perussuomalaisen Nuorison alulle panemaa kansalaisaloitetta, joka sai hetkessä tarvittavat yli 50 000 allekirjoitusta.

– Vuoden 1994 syksyllä Suomessa järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jonka seurauksena Suomi liittyi Euroopan unioniin. Eipä silloin voitu kuvitellakaan nykyisen elpymispaketin satojen miljardien kaltaisia tulonsiirtoja mailta toisille. Luulen ja uskon, että äänestystulos Suomen EU-jäsenyydestä olisi ollut hyvin toisenlainen, jos menneistä ja tulevista tukipaketeista olisi tiedetty, esittelypuheenvuoron pitänyt perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomautti.

Ei kyse vain rahasta

Suomen kokonaisvastuiden on kaavailtu kasvavan noin 13 miljardiin euroon, joka käsittää sekä lainoja että myös suoria avustuksia. Perussuomalaiset korostivat, että kyse ei ole vain miljardien siirrosta Suomesta pois vaan vallansiirrosta: EU saisi paketin myötä muun muassa verotusoikeuden, joka olisi merkittävä liittovaltioaskel.

– Elpymispaketti muuttaa EU:n luonnetta peruuttamattomasti kohti velkaunionia ja yhä tiiviimpää integraatiota. Siksi mukanaolo elpymispaketissa vaatii sitä, että kansalaiset saavat näissä olosuhteissa päättää, ollako mukana vaiko ei, Antikainen vaati.

Hallitus vastustaa kansanäänestystä

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vastasi vaatimuksiin toteamalla, että neuvoa-antavia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi, ja tässä asiassa kansanvaltaa käyttää eduskunta ja EU-asioissa sen suuri valiokunta. Tätä kantaa ovat tukeneet myös pääministeri Sanna Marin (sd.) ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Hallitus ei haluaa alistaa asiaa kansanäänestyksen päätettäväksi.

Ministereitä tuki myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, joka huomautti, ettei yksikään EU-maa näillä näkymin ole järjestämässä asiasta kansanäänestystä. Hän kehui, että Suomi saa paketin kautta tukiaisia ja haastoi perussuomalaisia tarkentamaan näkemyksiään.

– Tässä ohjelmassa on paljon hyviä hankkeita pitkin maakuntia: laajakaistaa, biokaasua, koulutuspaikkoja, hyviä tukiaisia. Kysynkin nyt sitten edustaja Antikaiselta: mitkä tukiaiset pitäisi Savo-Karjalasta leikata? Teidän kotimaakuntanne on oikein iso näitten tukiaisten saaja. Oletteko Jussi Halla-ahon linjalla maaseudun tukien leikkaamisessa? Kurvinen haastoi.

Suomalaiset saavat vain omiaan takaisin – alle puolet

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastasi Kurviselle huomauttamalla, että suomalaiset saavat EU:n mahdollisesta tukipaketista vain omiaan takaisin – alle puolet.

– Maaseudulla asuva viljelijä, yrittäjä, palkansaaja, autoilija, omakotiasuja varmasti ymmärtää, että nyt Italiaan ja Espanjaan kylvettävät suomalaiset rahat on verotettu heidän taskustaan, ja minkä lisäksi he maksavat itse ne eurosäkit, joita te käytte nyt heiluttelemassa siellä maakunnassa ja kerrotte, että rahaa tulee, Halla-aho huomautti.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää