Artikkeli kuva

Eduskunnan puhemies Maria Lohela ja sotaveteraani Yrjö Granlund, 98. / Matti Matikainen

Eduskunnan kirjasto esittää viimeisten sotaveteraanien muotokuvia – Lohela: “Kaunista ja koskettavaa”

09.03.2016 |15:37

Eduskunnan kirjasto esittää vaikuttavassa näyttelyssä muotokuvia eräistä Suomen viimeisistä sotaveteraaneista, jotka ovat Kaunialan Sairaalan asukkaita. Se on aiemmin tunnettu Kaunialan Sotavammasairaalana. Eduskunnan puhemies Maria Lohela avasi näyttelyn keskiviikkona eduskunnan kirjastossa.

40 neliömetrin kuvateos Viimeiseen mieheen koostuu 120 sotaveteraanin muotokuvasta. Heidän keski-ikänsä on 93 vuotta ja vanhin oli 104-vuotias. Kuvat on ottanut ja näyttelyyn viimeistellyt valokuvaaja Kari Ahonen.

Suurta sankaruutta

Lohela piti näyttelyn nimeä hyvin dramaattisena: se kertoo asian syvästä vakavuudesta, siitä mistä on ollut kyse.

– Sotavuosina maatamme puolustettiin tinkimättömästi ja pelottomasti viimeiseen mieheen, viimeiseen hengenvetoon, hirvittävän henkisen paineen alla, pakon edessä. Vastaavanlainen sitoutuminen lienee tänä päivänä monelle nuoremman polven edustajalle perin vieras jo ajatuksena, saati tekona. Suurta sankaruutta osoittaneiden ja henkistä rasitusta kestäneiden miesten ja naisten ponnistelut isänmaamme eteen yhdistävät suomalaisia.

Hän arvioi, että ilman sotiemme eteen annettuja uhrauksia saattaisi olla niin, ettei maamme satavuotisjuhlia tarvitsisi lainkaan valmistella, vaan tilalla olisi ehkä aivan jotain muuta.

– Kuvissa esiintyvät veteraanit ja heidän tarinansa pysäyttivät kuvaajan kyyneliin objektiivin takana useamman kerran. Hän kertoi, että nämä ihmiset eivät jää ainoastaan valokuviin ja historiaan, vaan myös hänen sieluunsa. Niin vaikuttavia olivat kuvaushetket ja kohtaamiset Kaunialan Sairaalan asiakkaiden ja siellä kuntoutuksessa olleiden naisten ja miesten kanssa olleet, Lohela kertoi.

Kuvaajalle kultainen ansiomerkki

Sotainvalidien veljesliiton puheenjohtaja Juhani Saari luovutti kuvaaja Kari Ahoselle avajaisissa Sotainvaliden Veljesliiton kultaisen ansiomerkin.

– Työn jälki näyttää kauniilta ja koskettavalta, Lohela sanoi.

– Kaikki kunnia sankareille, Ahonen vastasi.

Hän perusteli myös kuvien mustavalkeaa väriä: idea tuli siitä, että myös presidenttien viralliset kuvat ovat mustavalkoisia.

– Se lisää kuvien arvokkuutta – ja olen mielestäni onnistunut siinä, Ahonen tuumaili.

Kuvien ottoon meni runsaasti aikaa ja tunnollista paneutumista: kuvaaja lakkasi laskemasta 300 tunnin jälkeen.

Puolet yhä veteraaneja, yhteishenki hieno

Kaunialan Sairaalan asukkaista on sotainvalideja yhä tänäkin päivänä lähes puolet. Alkuperäisiä asukkaita perustamisvuodelta 1946 ei ole kuitenkaan jäljellä enää yhtään, viimeinen poistui jo 1990-luvun lopulla.

Alussa asukkaiden keski-ikä oli 27 vuotta, nyt se on 93 vuotta. Sairaala pyrkii saattamaan viimeisetkin veteraanit matkaan arvokkaasti ja säilyttämään heidän muistonsa vielä tulevaisuudessa. Sairaala pyrkii olemaan sotahistorian muistomerkki, joka säilyttää asukkaidensa muistoa.

– Siellä oli käsin kosketeltava tunnelma, Kaunialan henki, hieno fiilis, kuvaaja Ahonen muisteli.

– Sellainen se on ollut alusta lähtien ja jatkuu loppuun saakka, puheenjohtaja Saari sanoi.

Idea syntyi omassa talossa

Kuvanäyttely liittyy pariin toiseenkin hankkeeseen, joilla pidetään veteraanien ja invalidien muistoa yllä. Idean kuvien ottoon sai Kaunialan Sairaalan fysioterapeutti Marju Huuhtanen, joka oli nähnyt aiemmin kuvaaja Ahosen näyttelyn Naisten tiet ja vaikuttunut siitä.

Sairaalan asukas Yrjö Granlund, 98, oli samoihin aikoihin ehdottanut veteraanien muistojen tallettamista. Niinpä useita valokuvattuja veteraania, joista monet ovat naisia, haastateltiin myös videolle ja heidän muistojaan laitetaan sähköiseen matrikkeliin, joka avataan vuonna 2017.

Se taas liitetään laajempaan veteraanien historian nettiportaaliin sotapolku.fi, joka avataan huhtikuussa. Se osallistaa sodan ajan ihmisiä ja heitä tunteneitaan, se on digitaalinen pankki, osa kansakunnan muistia. Sen ideoi elokuvaohjaaja Ari Matikainen, joka oli rakentamassa sotapolku.fi-sivustoa. Hän havaitsi tehdessään elokuvaa Sota ja mielenrauha, että muistitietomme on rajallinen.

Tilaisuuteen osallistui kolme Kaunialan Sairaalan asukasta, jotka on myös kuvattu näyttelyyn: Ernst Selenius, 96, Yrjö Granlund, 98, ja Kalle Rahomäki – jo 105-vuotias.

Muutos 11.3 klo 12:45: Sotaveteraanin nimi korjattu. 

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää