Artikkeli kuva

Donald Trumpin vierailu Joe Roganin ohjelmassa keräsi pelkästään YouTubessa yli 25 miljoonaa katselukertaa. / LEHTIKUVA

Donald Trumpin vierailu Joe Roganin ohjelmassa keräsi ennätysyleisön

27.10.2024 |10:56

Kolmen tunnin keskustelu Joe Roganin kanssa onnistui näyttämään inhimillisen puolen Donald Trumpista. Jutellessaan UFC-selostajana tunnetun Roganin kanssa vapaaottelusta Trump ei vaikuttanut poliitikolta vaan kamppailu-urheilufanilta. Keskustelussa käytiin läpi myös poliittisia aiheita, kuten maailmankauppa, energiatalous, sodat ja vaalivilppi.

Kun Amerikan Pelkokertoimen juontaja ja Diilin juontaja istuvat saman pöydän ääreen juttelemaan, tuloksena on kolmituntinen keskustelu, joka polveilee aiheesta toiseen, mutta ei sisällä yhtään tylsää hetkeä.

Pelkokertoimen lisäksi Joe Rogan tunnetaan koomikkona ja UFC-otteluiden kommentaattorina. Hänen Spotifyssa ja YouTubessa esitettävä keskusteluohjelmansa Joe Rogan Experience on huippusuosittu. Ei siis ihme, että juttutuokio Donald Trumpin kanssa on saanut pelkästään YouTubessa jo yli 25 miljoonaa katselukertaa.

Keskustelussa käydään läpi Trumpin uraa liikemiehestä ja The Apprentice (Diili) -tosi-tv-sarjan juontajasta Yhdysvaltain presidentiksi. Trump kertoo hämmentyneensä Valkoisen talon sisätilojen kauneudesta päästessään sinne ensimmäistä kertaa. Erityisesti presidentti Abraham Lincolnin makuuhuoneen historiallinen sisustus oli tehnyt häneen vaikutuksen.

Liike-elämästä politiikan huipulle siirtynyt Trump ei tuntenut juuri ketään Washingtonissa, mutta hänen oli heti presidenttikautensa alussa tehtävä 10 000 virkanimitystä, koska Yhdysvalloissa suuri osa virkamieskunnasta vaihtuu presidentin vaihtuessa. Trump myöntää, että siinä yhteydessä tuli tehtyä joitakin vääriä valintoja.

Trump kertoo asioista hänelle tyypilliseen polveilevaan tyyliin, jossa tarinan aihe vaihtuu lennossa. Rogan joutuu aina välillä palauttamaan hänet takaisin aiheeseen. Läpi koko kolmituntisen keskustelun miehet antavat valtamedian faktantarkistajille paljon pureskeltavaa ja vitsailevat jatkuvasti, että nyt toimittajat tarttuvat tähänkin vääristelläkseen Trumpin sanomisia.

Energiapolitiikkaa ja sotaa

Miesten keskustellessa energiapolitiikasta Trump kritisoi tuulivoimaloita ja väittää niiden aiheuttavan valaskuolemia. “Minä ryhdyn nyt valaspsykiatriksi”, Trump sanoo ja väittää valaiden ajautumisen rantaan Kaliforniassa johtuvan siitä, että merelle rakennettujen tuulivoimaloiden aiheuttama värinä saa valaat hulluiksi.

Energiapolitiikka liittyy läheisesti myös sotaan. Trumpin mukaan raakaöljyn tynnyrihinnan pysyminen 40 dollarissa olisi rauhan tae, koska silloin Vladimir Putinilla ei olisi varaa sotia. Ukrainan sodan lisäksi miehet puhuvat Yhdysvaltain epäonnistuneesta vetäytymisestä Afganistanista.

Trump kertoo presidenttinä ollessaan soittaneensa Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-unille ja haukkuneensa tämä “pieneksi rakettimieheksi, joka tulee palamaan helvetin tulessa”. Trump oli kehottanut Kim Jong-unia rakentamaan välillä vaikka rantahuviloita ydinohjusten sijasta.

– Tee välillä jotain muuta. Mene vaikka rannalle ja rentoudu, Trump oli ohjeistanut Kim Jong-unia.

Woke on laskussa – konservatiivisuus on nyt kapinaa

Mäkkäriin töihin menemällä valtavasti julkisuutta saanut Donald Trump kertoo, että hänen videonsa ovat nykyään hyvin suosittuja myös TikTokissa. Joe Rogan huomauttaa, että monet nuoret eivät enää suostu nielemään “woke-paskaa”.

– Nuoret ovat kyllästyneitä siihen, että heille huudetaan, Rogan sanoo. He ovat kyllästyneitä siihen, että heidän mielisairaina pitämänsä ihmiset yrittävät kertoa heille miten pitäisi käyttäytyä.

– Republikaanit ovat nyt kapinallisia, Rogan sanoo. Jos haluat olla kapinallinen ja punkkari niin ryhdy konservatiiviksi.

Terveellisempää ruokaa ja kamppailu-urheilua

Joe Rogan on aiemmin kritisoinut Trumpia, koska on itse enemmän Robert F. Kennedy Jr:n fani, mutta Kennedyn siirryttyä Trumpin leiriin miesten välit ovat jälleen kunnossa. Molemmat pitävät tärkeänä sitä, että Kennedy pääsee mukaan Trumpin hallintoon ajamaan terveellisemmän ruuan agendaansa.

Rogan tunnetaan kamppailu-urheilun harrastajana ja vapaaotteluselostajana. Trump puolestaan tunnetaan kamppailu-urheilun ystävänä, jolla on monia faneja muun muassa vapaaottelijoiden parissa. Miehet puhuvatkin pitkän aikaa vapaaottelun huipputähdistä ja heidän otteluistaan.

Laittomista siirtolaisista äänestäjiä vasemmistolle

Laiton siirtolaisuus on yksi näiden vaalien tärkeimmistä kysymyksistä, joten se nousi tietenkin esille myös tässä keskustelussa. Trumpilla on oma teoriansa siitä miksi jotkut ihmiset haluavat edistää laitonta maahanmuuttoa.

– He vihaavat meidän maatamme. Tai sitten he ovat tyhmiä. Tai he haluavat ostaa ääniä.

Trumpin mukaan laittomaan siirtolaisuuteen kytkeytyy oleellisesti se, että demokraatit haluavat laillistaa laittomasti maahan tulleet ja antaa heille kansalaisuuden saadakseen lisää äänestäjiä itselleen.

Jos Trump voittaa, nämä tulevat olemaan hänen viimeiset vaalinsa, mutta hän kokee olevansa kansakunnalle velkaa sen, että laittaa äänestysjärjestelmän kuntoon.

Järjestelmä on altis vaalivilpille

Yhdysvaltain äänestysjärjestelmä on hyvin altis vaalivilpille. Suurin ongelma on postiäänestys, joka yleistyi koronarajoitusten takia. Postiäänestysliput voivat helposti joutua vääriin käsiin.

Myös äänestyskoneiden hakkerointi on mahdollista. Trump kehuu Elon Muskin tietokoneasiantuntemusta ja kertoo Elonin sanoneen hänelle, että vaalit eivät ikinä tule olemaan rehelliset, jos käyttöön ei oteta paperisia äänestyslippuja.

Yksi Yhdysvaltain vaalien erikoisista piirteistä on se, että läheskään kaikissa osavaltioissa äänestäjää ei vaadita todistamaan henkilöllisyytensä kuvallisella henkilötodistuksella. Kalifornia sääti äskettäin lain, joka suorastaan kieltää vaalitoimitsijoita pyytämästä äänestäjää esittämään henkilötodistuksen.

– En ole kyennyt keksimään mitään muuta syytä henkkarien kysymisen välttämiseen kuin se, että tarkoitus on huijata, Joe Rogan kiteyttää.

Trump: “Kuka oikeasti äänestäisi demokraatteja?”

Trumpin mukaan demokraattien on pakko huijata vaaleissa, koska heidän politiikkansa on niin huonoa, ettei heitä kukaan oikeasti äänestäisi.

– Kuka äänestäisi tyyppiä, joka haluaa avoimet rajat? Kuka äänestäisi tyyppiä, joka haluaa miesten urheilevan naisten sarjoissa?

– Minulle ei tullut ikinä kukaan sanomaan, että “herra presidentti, minä haluan, että miehet pääsevät pelaamaan naisten sarjaan”, Trump sanoo.

– Kuka haluaa sitä, että lapsi voidaan viedä sukupuolenvaihdosleikkaukseen ilman vanhempien suostumusta?

Onko Harris tulossa Roganin vieraaksi?

Kolmen tunnin keskustelun jälkeen Trump sanoo joutuvansa lähtemään, koska hänen on pidettävä puhe muualla, mutta lupaa tulla uudestaan Roganin vieraaksi, koska tämän kanssa on niin hauska jutella.

Myös Kamala Harris on mahdollisesti tulossa Roganin ohjelmaan. Joe Rogan lupaa puhua Kamalalle “kuin ihminen ihmiselle” oppiakseen tuntemaan hänet.

SUOMEN UUTISET


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Trumpin suosio kasvaa ja demokraattien epätoivo syvenee – on aika kaivaa taas esiin Hitler-kortti

25.10.2024 |19:19
Suomen uutiset logo

Trumpin mäkkärikeikka oli loistava kampanjatempaus – some räjähti

22.10.2024 |19:21
Suomen uutiset logo

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista

17.10.2024 |18:32

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Keskustan riveistä perussuomalaisiin siirtynyt Pekka Aittakumpu: ”Perussuomalaiset on Suomen rohkein puolue”

25.10.2024 |19:45
2.
Suomen uutiset logo

DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla – syytteitä ei nostettu

21.10.2024 |10:19
4.
Suomen uutiset logo

Visegradin uutisdokumentti järjestäytyneestä poliittisesta islamista: Poliittinen islam ei kuulu uskonnonvapauden piiriin

25.10.2024 |12:46
5.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijat kerätään laitoksiin Ruotsissa – Maahanmuuttoviraston tarjoamista tiloista kieltäytyminen voi johtaa avustusten ja hakemuksen peruuntumiseen

22.10.2024 |10:30
6.
Suomen uutiset logo

Trumpin mäkkärikeikka oli loistava kampanjatempaus – some räjähti

22.10.2024 |19:21
7.
Suomen uutiset logo

Palestiinalaisaktivistit pillastuivat vasemmistopuolueen johdolle – uhkaavat äänestysboikotilla, jos terroristeja myötäillyt paikallispomo erotetaan

24.10.2024 |13:03
9.
Suomen uutiset logo

Eurooppaan vyöryi 10 vuodessa 4,5 miljoonaa Syyrian pakolaista – nyt kielteisen turvapaikkapäätökseen saaneet halutaan palauttaa turvalliseen kotimaahansa

26.10.2024 |16:04
10.
Suomen uutiset logo

Trumpin suosio kasvaa ja demokraattien epätoivo syvenee – on aika kaivaa taas esiin Hitler-kortti

25.10.2024 |19:19

Uusimmat