Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

8. luetuin

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä Euroopan on otettava oppia Donald Trumpin toimenpiteistä.

– Olipa Trumpin muusta politiikasta mitä mieltä tahansa, niin tässä asiassa Trump antaa vahvan viestin: jos tulet Yhdysvaltoihin laittomasti, sillä on vakavia seuraamuksia ja salakuljettajille maksamasi rahat menevät hukkaan. Euroopan on kyettävä samaan, ja tämä on ainoa keino lopettaa kumiveneiden tulo Etelä-Euroopan rannikoille ja muu turvapaikanhakijoiden loppumaton virta Eurooppaan, Antikainen toteaa.

Berliinissä jo kymmenen veitsi-iskua päivässä

Antikainen muistuttaa, että Euroopan turvallisuustilanne käy yhä vaikeammaksi haitallisen maahanmuuton seurauksena. Viime viikolla Afganistanista kotoisin oleva turvapaikanhakija teki verisen veitsi-iskun lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa. Iskussa kuoli auttamaan tullut 41-vuotias mies ja 2-vuotias poika. Kolme muuta ihmistä loukkaantui vakavasti. Poliisin mukaan epäilty 28-vuotias mies oli saapunut Saksaan vuonna 2022. Hänen turvapaikkahakemuksensa oli evätty, ja hänen oli määrä lähteä maasta viime vuoden lopulla.

– Hänet olisi pitänyt karkottaa heti tai laittaa vähintään säilöön odottamaan karkotuslentoa kotiin. Näitä tapauksia on liikaa, ja tapausten määrä on noussut. Saksassa tehtiin toissa vuonna 8 951 vakavan ruumiinvamman aiheuttanutta veitsi-iskua sekä 4 893 veitsi-iskua ryöstön yhteydessä. Saksassa tehdään joka päivä tilastollisesti 26 uhrin vakavaan haavoittumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Kaksoiskansalaiset luokitellaan poliisitilastoissa saksalaisiksi. Iskujen tekijöiden kotimaa on usein Syyria tai Afganistan.

– Pelkästään Berliinissä tehdään noin kymmenen veitsi-iskua päivässä. Noin 60 prosenttia veitsi-iskijöistä on ulkomaalaisia ja 30 prosenttia alle 21-vuotiaita. Myös Saksassa jotkut poliitikot esittävät järeämpiä toimia, kuten tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa, Antikainen sanoo.

Jengirikollisuus on jo sietämättömällä tasolla

Juuri ennen joulua turvapaikan saanut terroristi ajoi tahallaan ihmisten joukkoon joulumarkkinoilla Saksan Magdeburgin kaupungissa. Kuolonuhreja oli kuusi mukaan lukien pieni lapsi ja loukkaantuneita yli 200, joista osa loukkaantui vakavasti. Viime vuoden toukokuussa afganistanilainen turvapaikanhakija puukotti 29-vuotiaan poliisin kuoliaaksi islaminvastaisessa mielenosoituksessa Saksassa. Mies hyökkäsi useiden ihmisten kimppuun ja puukotti ihmisiä Mannheimin kaupungissa Lounais-Saksassa.

– Jos kaikki vastaavat tapahtuneet terroriteot lueteltaisiin, listaa voisi jatkaa loputtomiin. On otettava käyttöön järeämpiä toimia. Emme voi vaan odottaa, että tilanne menee vielä huonommaksi ja lisää lapsia kuolee, ennen kuin tilanne voi alkaa kääntyä paremmaksi ja massakarkotusten tarpeeseen herätään.

– Maahanmuuttajataustainen jengirikollisuus on jo sietämättömällä tasolla sekä Euroopassa että Suomessa, seksuaalirikosten määrä myös. Britanniassa paljastui hiljattain, että laaja lasten raiskaustapausten tutkiminen oli epäonnistunut. Rotherhamin poliisi oli ollut tietoinen, että lasten groomaus ja raiskaukset olivat jatkuneet 30 vuoden ajan. Pelko “rotujen jännitteistä” ja rasisimisyytöksistä esti tehokkaat toimet. Suurin osa uhreista oli nuoria valkoisia tyttöjä, kun taas useimmat tekijät olivat eteläaasialaistaustaisia.

Pelkkä rajojen sulkeminen ei enää riitä

– Nyt ei enää riitä rajojen kiinnilaittaminen Euroopassa, eihän se itse asiassa ole edes onnistunut vasemmistolaisten poliitikkojen vastustuksen vuoksi. Nyt tarvitaan laittomasti maassa olevien turvapaikanhakijoiden ja rikoksiin syyllistyneiden maahaanmuuttajien massakarkotukset kaikissa EU-maissa, Antikainen vaatii.

Antikainen haluaa muistuttaa kaikkia siitä, kuinka yhteiskunta, joka asettaa avointen rajojen politiikallaan ja ideologiallaan jopa lapsensa vaaraan, ei ole yhteiskunta, joka tulee pysymään pitkällä tähtäimellä pystyssä.

– Jossakin vaiheessa huolestuneilla vanhemmilla tulee mitta täyteen, ja laajoja protesteja onkin nähty Britanniassa poliisin ja päättäjien toimintaa kohtaan. Vasemmistolaiset toki leimasivat Suomea myöten nämä äärioikeiston järjestämiksi, mutta totuus on se, että moni vanhempi on huolissaan lastensa turvallisuuden puolesta myös Suomessa, Antikainen muistuttaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

USA:n varapresidenttiehdokkaiden väittelyssä puhuttiin Trumpista, joukkokarkotuksista ja Suomesta

02.10.2024 |13:11
Suomen uutiset logo

Donald Trump haluaa vaalikampanjassaan laittomat siirtolaiset ulos Amerikasta: ”Massakarkotukset käyntiin”

14.08.2024 |08:11

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
6.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
7.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää