Markku Ulander Lehtikuva
“Demarit ovat lähtökohtaisesti aina vaikeuttamassa yrittämisen edellytyksiä”
Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) oudoksuu SDP:n suklaata yrittäjille -tempausta ja moittii puoluetta yrittäjyyden edellytysten vaikeuttamisesta.
– Olen istunut kuluneen vaalikauden eduskunnan talousvaliokunnassa, jonka rooteliin kuuluvat yritysasiat. Voin sanoa, että demarit ovat lähtökohtaisesti aina vaikeuttamassa yrittämisen edellytyksiä, Turunen paljastaa.
Yli kolmekymmentä vuotta yrittäjänä toiminut Turunen muistuttaa, että demarit ovat ajaneet tällä vaalikaudella läpi mm. yrittäjien mustan häpeälistan, verovelkarekisterin.
– He ovat lisänneet merkittävästi pienille ja keskisuurille yrityksille hallinnollista taakkaa ulottamalla EU-sääntelyn koskemaan pienyrityksiäkin, vaikka direktiivit eivät sitä vaatisi. On käsittämätöntä, kuinka vähän demareilla on tietoa tavallisen pienyrittäjän arjesta. Tähän tietämättömyyteen kun lisätään demareiden tekopyhä politiikka, niin lopputulos on säälittävä.
Turunen nostaa myös ministeri Sirpa Paateron (sdp.) kolumnin esimerkiksi politiikasta, jossa sanotaan yhtä ja tehdään toista. Paatero kirjoitti yrittäjyyden edistämisestä seuraavasti: “Ensimmäinen on ALV-rajan nosto tai liukuva malli, jotta erityisesti pienimmät yritykset selviäisivät paremmin.” Turunen muistuttaa, että tämä ehdotus on lähtenyt perussuomalaisilta, mutta demarit ovat vastustaneet sitä koko vaalikauden.
– Mitä demarit ovat tehneet yrittäjyyden edistämiseksi? Eivät mitään. Sen sijaan yrittäjyyden vaikeuttamiseksi ja siten ilmapiirin heikentämiseksi paljonkin, Turunen jatkaa.
– Haastan julkiseen keskusteluun Antti Rinteen, Sirpa Paateron tai Jouni Backmanin demareiden tekemästä yrittäjäpolitiikasta, yrittäjyydestä yleensä ja keinoista luoda työpaikkoja maahamme. Keskustelu voidaan käydä vuodenvaihteen jälkeen. Toivon, että haasteeni otetaan vastaan. Jos ei oteta, niin se kertoo siitä, etteivät demarit usko itsekään puheitaan, kansanedustaja Turunen lataa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
“Vaalien lähestyessä SDP ja kokoomus ovat heränneet talviunestaan yrittäjien asialle”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.