CDU:n sekoilu Saksassa vain yltyy: Puheenjohtajalla tukalat oltavat – uudet vaalit tulossa Thüringeniin kannatuksen romahduttua

10.02.2020 |11:02

Saksan kristillisdemokraattien (CDU) ahdinko Thüringenin osavaltiossa syntyneen kohun vuoksi kasvaa. Puoluejohto ei ainakaan omilla toimillaan ole lieventämässä kriisiä. Osavaltiossa järjestetään uudet vaalit.

CDU:n puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer – mediassa AKK – on omalta osaltaan onnistunut hämmentämään soppansa niin kitkeräksi, ettei se maistu kenellekään.

Thüringenissä puolueen suosio on karkeasti pyöristäen puolittunut. Puolue sai lokakuun maapäivävaaleissa 21,7 prosenttia äänistä. Thüringen-sotkun jälkeen kannatus on pudonnut 12 prosenttiin.

Periaatteidensa vanki

CDU on linjannut, ettei se tee yhteistyötä vasemman laidan Linken ja oikean laidan AfD:n kanssa. Ongelmat syntyivät, koska juuri nämä kaksi puoluetta ovat Thüringenin suosituimmat puolueet. Enemmistö on mahdotonta saavuttaa ilman molempia puolueita.

CDU huomasi hämmästyksekseen tukeneensa AfD:n kanssa liberaalidemokraattien ehdokasta osavaltion pääministeriksi. Puolue haluaa nyt mitätöidä kyseisen valinnan, mikä suoritettiin suljetulla lippuäänestyksellä.

AKK pyysi tiukkaan vasemmistoblokkiin kuuluvilta sosiaalidemokraateilta (SPD) ja vihreiltä ehdokasta, jota CDU voisi tukea uudessa vaalissa. Hän kertoi, että osavaltioon tarvittaisiin nyt yhdistävä johtaja.

Kositut puolueet huomasivat kyseessä olevan blokin hajoittamiseen tähtäävä temppu. CDU ei voi periaatteidensa vuoksi tukea Linken suurta suosiota nauttivaa Bodo Ramelowia.

Yksi vaihtoehto on äänestää tyhjää. Mutta mitä virkaa on puolueella, joka ei edes yritä edistää äänestäjiensä etua? Siksi kannatusluvut osavaltiossa ovat romahtaneet.

Kömpelö ehdotus uuden pääministeriehdokkaan nimeämisestä lisää kitkaa liittovaltion tasolla. Hallituksessa ovat CDU ja SPD.

Potkut voittajaa onnitelleelle

CDU:n uusien osavaltioiden valtuutettu ja valtiosihteeri Christian Hirte erosi tehtävistään. Hirte kertoo käyneensä liittokansleri Angela Merkelin kanssa keskustelun, jossa Merkel ilmoitti Hirten potkuista.

Hirten potkujen taustalla oli se, että hän onnitteli Thüringenin pääministerikisan voittanutta Thomas Kemmerichiä. Viestissään hän on ilmeisen ilahtunut vihervasemmiston tappiosta.

SPD vaati Kemmerichin eroa sunnuntaihin mennessä tai Saksan hallitus hajoaa. Kemmerich ilmoitti eronsa astuvan voimaan lauantaina.

Tuhoamassa liittokansleriushaaveensa

Saksalainen sanomalehti FAZ kirjoittaa CDU:n tarvitsevan nyt johtajuutta. Puheenjohtaja AKK:n teot ovat toimineet häntä itseään vastaan.

Puheenjohtaja yritti taivuttaa Thüringenin osavaltion osastoa uusiin maapäivävaaleihin. Ilman CDU:n tukea uusia vaaleja ei pidetä, koska tarvittava enemmistö puuttuu.

Kannatusluvut ovat karmeat. Siksi osavaltion osasto ei suostuisi uusiin vaaleihin. AKK taipui – kahdesti. Paikallisosasto saa myös esittää omaa ehdokasta, vaikka AfD voisi tukea häntä. Merkel emännöi maan hallituksen kokousta, jossa CDU taipuu Thüringenin uusiin vaaleihin.

FAZ:n kyselyn mukaan 81 prosenttia vastaajista ei pidä AKK:ta sopivana puoluejohtajana.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää