Bryssel syöttämässä EU-kriittisten lapaan eurovaalien alla – uuden ehdotuksen mukaan verotusasioista päätettäessä ei enää vaadittaisi jäsenmaiden yksimielisyyttä

14.01.2019 |21:42

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker aikoo Financial Timesin tietojen mukaan puskea tällä viikolla lävitse ehdotusta, jonka mukaan verotusasioista poistettaisiin yksimielisyysperiaate ensin vuoden loppuun mennessä. Yksimielisyysperiaate tarkoittaa, että jokaisen jäsenmaan tulee hyväksyä ehdotus. Ehdotus kaatunee joidenkin jäsenmaiden vastarintaan.

FT:n kirjoittaa saaneensa kopion ehdotuksesta. Ehdotuksessa todetaan, että nyt “on aika miettiä uudelleen perinteistä näkemystä suvereeniteetista.” Komission mukaan kyse ei ole enää siitä, pitääkö jäsenmailta riisua veto-oikeus verotusasioissa. Kyse on enää vain siitä, milloin ja miten se toteutetaan.

Komissio aikoisi käyttää aikeeseensa unionin siltalauseketta, jota käyttämällä lainsäädäntöä voidaan muokata ilman virallista reittiä. Tällöin vältettäisiin työläs EU-sopimuksen uudelleenneuvottelu.

Diplomaatit ihmeissään

EU-maiden diplomaatit ovat ihmeissään komission rohkeasta ja suorasukaisesta ehdotuksesta.

– Ei toivoakaan, kertoi eräs EU-maan diplomaatti ehdotuksen läpimenomahdollisuuksista FT:lle.

Joidenkin EU-maiden suurlähettiläiden mielestä komission esitys ei ole viisas. He arvelevat EU-kriittisten puolueiden käyttävän sitä vaaliasenaan eurovaalien lähestyessä.

Varoja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan

EU:n mielestä ehdotuksella voisi suitsia eri EU-maiden välisiä verotuseroja. Komission mielestä verokilpailu eri EU-maiden välillä sitoo jäsenmaiden mahdollisuuksia verottaa esimerkiksi pääomia. Samalla verotus joudutaan kohdistamaan esimerkiksi työhön ja kulutukseen.

Komissio tarvitsee varoja myös yhteisten päämäärien toteuttamiseen, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tähän voisi kerätä varoja yhdenmukaisella verotuksella. Tällä päämäärällä on vielä tiukempi aikataulu kuin yksimielisyyden riisumisella. Komissio haluaa tämän toteutettavaksi kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää