Nelikymppinen mies vietiin varhain lauantaiaamuna sairaalaan sen jälkeen kun häntä oli viilletty kadulla kaulaan Birminghamissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Poliisi otti kiinni neljä henkilöä murhan yrityksestä epäiltyinä.
Lauantai-iltana poliisi tiedotti, että uhri on yhä sairaalahoidossa, mutta hänen tilansa on vakaa. Kaksi kiinni otetuista on vapautettu, eikä heitä epäillä rikoksista. 34-vuotias mies on pidätetty epäiltynä murhan yrityksestä. 29-vuotias mies on pidätetty epäiltynä muista rikoksista, jotka eivät liity tähän tapaukseen.
Videolla jo yli miljoona katselukertaa
Poliisi toteaa olevansa tietoinen sosiaalisessa mediassa leviävästä videosta, jossa kadulla tapahtunut hyökkäys on kuvattu. Poliisi on ottanut videon osaksi esitutkintamateriaaliaan.
Somessa leviävä video on saanut jo yli miljoona katselukertaa. Väkivaltaista ja ahdistavaa materiaalia sisältävä video on katseltavissa tästä linkistä.
Videolla näkyy, kun kadulla koiran ja lastenvaunujen kanssa kävellyt vaalea mies joutuu mustaihoisen veitsimiehen hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäystä edeltäneitä tapahtumia tai mahdollista sananvaihtoa ei näytetä.
“Kaulaosuma!”
Hyökkääjä näyttää tähtäävän tarkoituksellisesti uhrin kaulaan. Kun kaulasta alkaa valua verta, hyökkääjän kanssa ilmeisesti samassa seurueessa ollut mies ylistää hengenvaarallista osumaa kaulavaltimon lähelle.
– Kaulaosuma! Kaulaosuma! Kaulaosuma!
Osuman saanut uhri lähtee poistumaan paikalta lastenvaunuja työntäen, mutta lyyhistyy vähän matkan päässä verenhukan takia maahan. Hänelle huudellaan pilkallisesti.
Poliisi korostaa, että kyseessä oli yksittäistapaus ja lastenvaunuissa ei tapahtumahetkellä ollut vauvaa, vaan mies kuljetti vaunuissa omaisuuttaan.
Aiempien veitsihyökkääjien motiiveja ei ole julkistettu
Britanniassa on viime aikoina tapahtunut paljon muitakin veitsihyökkäyksiä. Heinäkuun lopulla Southportissa ruandalaistaustainen mies hyökkäsi lasten tanssitunnille ja tappoi kolme pikkutyttöä.
Viikkoa aikaisemmin nigerialaistaustainen mies hyökkäsi Lontoon lähellä Gillinghamissa kadulla univormu päällä kävelleen pioneerijoukkojen everstiluutnantin kimppuun ja puukotti häntä useita kertoja. Everstiluutnantti selvisi iskusta hengissä.
Poliisi on ollut hyvin harvasanainen molempien näiden veitsi-iskujen tekijöiden taustoista ja motiiveista. Epäillyt on asetettu syytteeseen ja molempien oikeudenkäynnit alkavat joskus ensi vuoden alkupuolella.