LEHTIKUVA
Brittikonservatiivit puun ja kuoren välissä Brexit-puolueen voitettua eurovaalit
Brittikonservatiiveilla on hätä. Puolue on vaarassa kuihtua likimain olemattomiin. Syy tähän on eurovaalien tuloksessa. Brexit-puolueen menestys painostaa konservatiiveja omaksumaan sopimuksettoman eron EU:sta. Puolueen euromieliset edustajat ovat valmiita vaikka kaatamaan hallituksen estääkseen eron ilman sopimusta.
Konservatiivien murskatappiota kuvaa hyvin se, että jos “voittaja vie paikan” -vaalitapa olisi käytössä myös eurovaaleissa ei puolue olisi saanut ainoatakaan meppiä. Brexit-puolueen menestystä kuvaa puolestaan se, että puolue on vasta kuuden viikon ikäinen. Sillä ei ole vielä edes puolueohjelmaa, mutta silti yhtä monta meppiä kuin Saksan CDU:lla.
Brexit-kantaa ei kannattanut piilottaa
Konservatiivit jäivät alle yhdeksän prosentin kannatukseen. Aiemmissa eurovaaleissa puoluetta äänesti 23 prosenttia äänestäneistä. Brexit-puolue ponnisti nuoresta iästään johtuen nollilta. Puolue sai 30,5 prosenttia äänistä.
Konservatiivien jahkailu erilaisten Brexit-vaihtoehtojen kanssa maksoi puolueelle kovan hinnan. Brexit-puolueen ohella Liberaalidemokraatit nostivat EU-jäsenyyden jatkamisen äänimagneetikseen. Puolue tuli toiseksi hieman vajaan 20 prosentin ääniosuudella.
Liberaalidemokraattien ohella EU-myönteiset vihreät hyötyivät kahden suuren valtapuolueen kipuillessa Brexit-kantojensa kanssa. Työväenpuolue putosi sekin yli 10 prosenttiyksikköä aiemmista eurovaaleista.
Tapahtumaketju johtanee parlamenttivaaleihin
Konservatiivien eurovaalitappio on ensimmäinen lenkki tapahtumasarjassa, joka johtanee ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.
Seuraavaksi Konservatiivipuolue valitsee uuden johtajan ja samalla maan pääministerin. Konservatiiveilla on kova halu saada sopimuksetonta EU-eroa kannattava pääministeri padotakseen äänestäjäkatoa Brexit-puolueelle.
EU-myönteiset konservatiivikansanedustajat ovat yksityisesti valmiudessa kaatamaan hallituksen, jos tuleva pääministeri lähtee ajamaan saarivaltakuntaa ulos EU:sta ilman sopimusta. Tämä merkitsisi uusia vaaleja.
Konservatiivipuolue olisi vaarassa hajota Brexit-kannan erojen vuoksi kahtia. Ulkoministeri Jeremy Hunt varoittaa uusista vaaleista. Vaalit juuri nyt merkitsisivät Konservatiivipuolueen loppua ja lopputulemana olisi “maan ensimmäinen marxistipääministeri“, mikä viittaa Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyniin.
Konservatiiveille ei näyttäisi käyvän hyvin myöskään silloin, jos pääministeriksi nousisi jokin pehmeän EU-eron kannattaja. Tämän strategian noudattaminen voisi johtaa parlamenttivaaleissa eurovaalituloksen kaltaiseen katastrofiin.
Viimeisen valinnan kahdesta ehdokkaasta tekee puolueen 160 000-henkinen jäsenistö. Paine EU-eromielisyyteen tulee ruohonjuuritasolta. Suurin ennakkosuosikki on ex-ulkoministeri Boris Johnson.
Mayn sopimus kuopataan
Konservatiivien noja kohti sopimuksetonta eroa merkitsee välimatkan ottamista pääministeri Theresa Mayn EU-erosopimuksesta.
Samaan aikaan Työväenpuolue aikoo tiivistää rivejään. Puoluekenttä haluaa euroskeptisen Corbynin taipuvan ajamaan uutta kansanäänestystä EU-erosta. Paine johtuu huonosta vaalituloksesta.
Puolueiden painoarvo on kuitenkin parlamentissa tärkeä. Puolueiden on entistä vaikeampi päästä kompromissiin Mayn sopimuksesta, kun molemmat puolueet tähyilevät kohti täysin eri teitä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Liberaalidemokraatit Eurovaalit 2019 Työväenpuolue Konservatiivipuolue Jeremy Corbyn Theresa May Brexit Iso-Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Pirtelöt ja kivet lentelevät brittien eurovaalikampanjassa – Burger King tempautui tapaukseen mukaan, nyt yhtiötä syytetään väkivaltaan yllyttämisestä
Halla-aho: Jäsenmaksut eivät voi kasvaa Brexitin myötä – “EU:n on leikattava omia menojaan”
Brexitiä lykättiin taas – Nigel Farage perusti uuden Brexit-puolueen tuleviin europarlamenttivaaleihin
Pääministeri Theresa May eroaa
Eurovaalien jälkimainingit – puoluejohtajia eroaa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää