Artikkeli kuva

Britannian keskuspankin ex-pääjohtaja: “Eurozone is doomed”

02.03.2016 |06:30

Britannian keskuspankin eläkkeellä ollut pääjohtaja lordi Mervyn King toteaa tuoreessa kirjassaan, että euroalue on tuomittu hajoamaan. King on erittäin tunnettu ja kansainvälisesti arvostettu henkilö. Keskuspankkipiirien korkeimmalta taholta ei ole aiemmin kirjoitettu näin synkkää arviota euroalueen tulevaisuudesta.

Kingin kirja ”The end of alchemy: Money, Banking and the Future of the Global Economy” lienee yllättävä ja kova pala muun muassa Euroopan keskuspankin johdolle ja muillekin tahoille. King väittää, että euroalue tulee jatkossakin ajelehtimaan kriisistä kriisiin. Vaatimukset fiskaalisen unionin perustamisesta tulevat epäonnistumaan ja voivat jopa hajottaa koko euroalueen.

Mikäli monelta taholta esitetyt vaatimukset tulonsiirtounionin luomisesta aletaan toteuttaa, euroaluetta uhkaa poliittinen ja taloudellinen kriisi. Poliittisen unionin – siis eräänlaisen liittovaltion – perustaminen, jossa euromaiden suvereniteetti pienenisi olennaisesti, voisi johtaa kovaan poliittiseen myllerrykseen.

Euromaiden väliset erot taloudellisessa menestymisessä ovat kasvaneet ja tämä tuo lisää poliittisia jännitteitä. Saksa ja muut taloudeltaan vahvat euromaat joutuvat tilanteeseen, jossa niiden tulisi tehdä jatkuvia tulonsiirtoja heikompiin maihin. Monille euromaille ainoa vaihtoehto voi olla eurosta eroaminen, jotta talouden kasvu ja täystyöllisyys voidaan palauttaa uudelleen. Eurosta eroamisen pitkän aikavälin hyödyt voivat olla suuremmat kuin lyhyen ajan kustannukset.

Kingin mukaan heikoille euromaille pitäisi tehdä velkojen saneeraus, jotta ne pääsisivät uudelleen kasvuun. Euroalueen velkakriisi ei ole lainkaan ohi, hän väittää. Kirjassa käsitellään laajasti kansainvälistä rahajärjestelmää ja pankkeja. Kingin väite on, että suunnitelluilla ja osin toteutetuilla uudistuksilla ei voida estää tulevaisuuden pankkikriisejä.

Mervyn Kingin kirja on toistaiseksi painavin sana euroalueen tulevaisuudesta. Hän pitää euron perustamista ylikunnianhimoisena hankkeena, jolta puuttui realistinen perusta. Euroalue ei lainkaan täytä optimaalisen valuuttaunionin ehtoja. Samanlaisia ajatuksia esitti Kansainvälisen valuuttarahasto (IMF) entinen pääekonomisti Olivier Blanchard viime syksynä.

Heikki Koskenkylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää