Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Britannia sulki suomalaisen Iranin IRGC:n terroristijoukoissa toimineen Bahmanpourin perustaman islamilaisen keskuksen Lontoossa

19.05.2023 |10:41

Lontoon Maida Valessa sijaitseva Englannin islamilainen keskus on jo toinen Iranin hallintoon liittyvä uskonnollinen järjestö Euroopassa, jota Ison-Britannian hyväntekeväisyyskomissio tutkii vakavista hallintoon liittyvistä huolenaiheista ja aiempien päätösten noudattamatta jättämisestä.

Ison-Britannian turvallisuusministeri Tom Tugendhat kertoi Timesille maaliskuussa, että ”hallitus käsittelee tätä alhaisen törkeätä uhkaa, joka on vallannut maan ja uhkaa nyt maatamme”.

Ministeri on jo aiemmin varoittanut, että Iranin islamilaisen tasavallan sekaantumiset, uhkaukset ja vaikutusvalta Britannian maaperällä ovat lisääntyneet hälyttävästi.

– Valitettavasti Englannin islamilainen keskus ei ole yksin eikä IRGC:n työ rajoitu niihin iranilaisiin asiamiesjärjestöihin, hän sanoi Timesin haastattelussa.

Yli 100 000 puntaa korona-apua

Vuonna 2021 paljastui, että ajatolla Ali Khamenein Britannian edustajan johtama Englannin islamilainen keskus Lontoossa oli saanut yli 100 000 puntaa koronavirusapua Britannian hallituksen korona-avustuksista.

Lähi-idän geopoliittinen asiantuntija Bijan Rezai Jahromi sanoo, että kyseessä on moskeija, jonka perusti helsinkiläisen Mellunmäen moskeijan imaamin Abbas Bahmanpourin isä, Majid Bahmanpour.

– Abbas Bahmanpourin isä toimi IRGC:n palveluksessa 1980-luvulla. Hän muutti Iranista Lontooseen, jossa perusti islamilaiselle tasavallalle moskeijan. Myöhemmin hän meni suomalaisen naisen kanssa naimisiin ja muutti perheineen Suomeen, jossa hän avusti Iranin islamilaista tasavaltaa perustamaan Resalat-keskuksen, joka tunnetaan myös Mellunmäen moskeijana.

Negatiivisia ajatuksia Britanniasta

Jahromi sanoo, että Isosta-Britanniasta ajatellaan hyvin negatiivisesti Iranissa, sillä maa mainosti vuonna 1979 Khomeinia BBC:llä.

– Tällä hetkellä BBC Persia on hallinnon reformistien puolella. Moni islamilaisen tasavallan poliitikko, kuten esimerkiksi sen nykyinen presidentti Hassan Rouhani, on opiskellut juridiikkaa Glasgow Caledonian Universityssa. He eivät kuitenkaan puhu sanaakaan englantia. Todellisuudessa kyseinen yliopisto opettaa heille shariaan perustuvaa shiia-islamia.

 

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää