Britannia pakottaa yliopistot suojaamaan sananvapautta – yliopistoministeri määräsi akateemisen maailman noudattamaan omia ihanteitaan

22.10.2017 |21:22

Sananvapauden rajoittaminen yliopistokampuksilla ja korkeakouluopiskelijoiden suojaaminen heidän maailmankuvaansa järkyttäviltä ajatuksilta saattaa jäädä kummalliseksi välivaiheeksi akateemisen vapauden pitkässä historiassa. Britannian yliopistoista vastaaava ministeri Jo Johnson määräsi, että saarivaltakunnan korkeimpien oppilaitoksien on sakkojen uhalla sitouduttava sananvapauteen.

Yliopistot ovat aina olleet sananvapauden saarekkeita sellaisissakin yhteiskunnissa, joissa kansalaisvapauksia on rajoitettu laajalti. Viime aikoina on kuitenkin näyttänyt siltä, että missään muualla ei ole niin rajoittavaa puhekoodia ja asenneilmapiiriä kuin länsimaiden edistyksellisimpien yliopistojen kampuksilla.

Kuten Suomen Uutiset aiemmin kirjoitti, Isaac Newton potkittaisiin todennäköisesti pois tämän päivän Harvardista, koska kummallisille persoonallisuuksille ei ole enää tilaa yliopistoissa, joita hallitsee kaiken kattava poliittinen korrektisuus.

Suomessakin Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kannatti Kansan Uutisisten kolumnissaan niin kutsuttuja ”turvallisia tiloja”, Verkkouutiset kirjoittaa. Niillä tarkoitetaan hänen mukaansa erityisiä tiloja, joihin ”arjessaan jatkuvaa syrjintää kokevien ryhmien edustajat voivat vetäytyä suojaan”, ja joissa “heidän ulkonäköönsä, alkuperäänsä, seksuaaliseen suuntautumiseensa tai muihin ominaisuuksiinsa ei kohdistu jatkuvaa mikroaggressiota”.

Turvatilat ja vääriä mielipiteitä edustavien ihmisten sensurointi yliopistokampuksilla on Suomessa uusi asia, mutta Britanniassa on tapahtumassa jo paluu sananvapauden kunnioittamiseen.

Britannian tiede- ja yliopistoministeri Jo Johnson sanoi The Timesin mukaan, että nuorten ihmisten ja opiskelijoiden tulee hyväksyä “terveen ja napakan väittelyn oikeutus”.

Hallitus voi Johnsonin mukaan rangaista sakoilla tai hallinnollisin toimin, jos yliopistot eivät noudata velvollisuuttaan sitoutua sananvapauteen omissa säännöksissään.

Johnson sanoi Timesille, että sananvapautta ei pidä loukata niin kutsutulla No Platform -politiikkalla tai turvatiloilla. Britannian opiskelijajärjestöjen No Platform -politiikan mukaan tiettyjen järjestöjen edustajia ei saa päästää puhumaan opiskelijoiden tilaisuuksissa.

Politiikalla on rajoitettu fasististen ja sellaiseksi väitettyjen organisaatioiden sananvapautta. Rajoitettuihin organisaatioihin kuuluvat muun muassa British National Party ja English Defence League.

Johnsonin mukaan sananvapaus mahdollistaa sen että ideat tulevat testatuiksi ja ennakkoluulot altistettua kritiikille, mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa.

– Yliopistot eivät saa olla paikkoja, jossa sananvapaus on tukahdutettu, Johnson sanoi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää