Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Borta bra men hemma bäst – Jimmie Åkesson sai tahtonsa läpi ja Ruotsi on maksamassa muhkeat korvaukset takaisin kotimaahansa palaaville

13.09.2024 |15:22

Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus haluaa antaa yhä useammalle ulkomaalaistaustaiselle mahdollisuuden palata kotimaahansa. Tuki suunnattaneen erityisesti heille, joilla on ollut suurimmat vaikeudet integroitua ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Korvaus voi palaajaa kohtaan nousta jopa 350 000 kruunuun.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson määritteli syyskuun alussa Sölvesborgissa puhuessaan paluumuuton kasvattamisen keskeiseksi kysymykseksi matkalla kohti seuraavia valtiopäivävaaleja.

– Budjetin osalta paluumuuttohanke liittyy tällä hetkellä pääasiassa paluumuuttoavustukseen, jota täytyy nostaa merkittävästi, jotta sillä olisi ylipäätään mitään merkitystä. Tätä me ajamme. Sen lisäksi on paljon muita asioita, jotka eivät kuulu budjettiin, mutta joita me myös viemme eteenpäin, Åkesson totesi Expressenissä.

Poliittinen voitto ruotsidemokraateille

Porvarihallitus esitteli torstaina budjettiehdotustaan ja se todellakin sisältää paluumuttoavustuksen nostamisen 10 000 kruunusta aina 350 000 kruunuun. Kyseessä on Svenska Dagbladetin mukaan poliittinen voitto ruotsidemokraateille polttoaineveron alennuksen sekä terveydenhoitoon tehtävien panostusten lisäksi.

Hallituksen oma selvityshenkilö tosin oli sitä mieltä, että paluumuuttoavustus olisi teholtaan marginaalinen, heikentäisi integraatiota maan sisällä ja saisi ihmiset tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi sekä vähemmän tervetulleiksi kansankotiin.

– Vapaaehtoisesti palaavien henkilöiden määrä voi kasvaa, jos korvaustasot nousevat ja tietoisuus tuesta sekä käytännön avusta sen saamiseksi lisääntyy, arvelee puolestaan ruotsidemokraattien maahanmuuttopoliittinen asiantuntija Ludvig Aspling.

Viime vuonna paluuavustuksen ollessa 10 000 kruunua sitä sai  tasan yksi henkilö.

Tarveharkinta tuen edellytys

Ruotsidemokraattien mukaan avustus tulisi kohdistaa Ruotsissa asuviin ulkomaalaisiin tai mahdollisesti Ruotsin kansalaisiin, jotka ovat syntyneet muissa maissa  Tuen saamiseen oikeutettuja henkilöitä tulisi etsiä sosiaalipalvelujen, työvoimatoimistojen ja tiedotuskampanjoiden avulla.

Avustusta ei voisi saada Ruotsista poistumiseen esimerkiksi Tanskaan tai Yhdysvaltoihin.

– Jos halutaan rajata hieman tarkemmin ja jos aiotaan tehdä jonkinlaista tarveharkintaa, niin ehkä työttömät tai pitkäaikaistyöttömät henkilöt tulisivat kyseeseen, sanoo Aspling ja lupaa, että yksityiskohtiin palataan myöhemmin.

Jotta henkilö olisi oikeutettu saamaan tukea, hänen täytyy palata kotimaahansa tai johonkin kehitysapua saavaan maahan. Hyvin integroituneiden henkilöiden mahdollisuuksiin saada avustusta Aspling ei usko.

Otto,

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Uusimmat