LEHTIKUVA
Björn Wahlroos kritisoi Ylen ykkösaamussa ilmastopolitiikkaa: Suomessa ei ole enää raaka-ainetta metsäteollisuudelle
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos listasi tänään Ylellä Suomen talouskasvun esteitä ja esitti oman näkemyksensä Suomen verotuksesta. Wahlroosin mukaan ”lypsävien lehmien ampuminen” on johtanut tilanteeseen, jossa pääoma ja osaajat karkaavat Suomesta.
Ylen ykkösaamun toimittajan Seija Vaaherkummun ilme meni vakavaksi hänen esitettyään Björn Wahlroosille kysymyksen siitä, millaiset metsäteollisuuden investoinnit Suomeen jatkossa olisivat järkeviä.
Wahlroos esitti, että investointihalukkuutta ei taida liiemmin edes olla, koska Suomessa ei ole tarjolla raaka-ainetta teollisuuden tarpeisiin.
– Jokainen vähennetty kuutiometri hakkuuta vähentää mahdollisuutta investoida Suomeen, koska raaka-ainetta ei ole saatavilla. Syy esimerkiksi siihen, että UPM:n kemiantehdas nousee Saksaan on siinä, että Saksassa on valtavia pyökkimetsiä, joista ei voi tehdä hyvää sellua. Nyt ollaan keksitty tapa käyttää pyökkimetsiä.
Paperia tuotetaan yhä vähemmän
Wahlroos muistutti, että metsäteollisuus on raaka-ainerajoittunut teollisuudenala.
– Joskus 15 vuotta sitten luultiin, että nostamalla jalostusastetta voitaisiin korvata se, että raaka-ainetta ei saada lisää, eli että tekisimme sellusta yhä kehittyneempiä tuotteita. On kuitenkin käynyt päinvastoin: me tuotamme nyt yhä vähemmän paperia kuin aiemmin ja myymme Eurooppaan sellua eikä paperia, koska paperille ei ole kysyntää.
Suomessa etenkin vihreät on toistuvasti vaatinut rajoituksia hakkuisiin. Eduskuntavaalien alla puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo esitti hakkuiden merkittävää rajoittamista, jotta Suomesta tulisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Tällä verotuksella maa ei lähde kasvuun
Wahlroos pohdiskeli myös Suomen talouskasvun esteitä ja esitti oman näkemyksensä Suomen verotuksesta.
Wahlroosin mukaan ”lypsävien lehmien ampuminen” on johtanut tilanteeseen, jossa pääoma ja osaajat pakenevat Suomesta.
– Tällä verotuksella maa ei lähde kasvuun.
Wahlroosin näkemyksen mukaan verokevennyksiä on kohdennettava, jotta se olisi tehokkaampaa kuin laajapohjainen keventäminen. Wahlroos kuitenkin arvioi, että hänen näkemyksensä ei menestyisi, koska kevennykset kohdistuisivat tahoille, joita jo nyt pidetään etuoikeutettuina. Wahlroos siis uskoo, että hänen linjauksensa tuomitaan saman tien.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- paperi raaka-aine pääoma osaajat UPM Maria Ohisalo Investoinnit Sellu Björn Wahlroos Talouskasvu Suomi Yle Metsäteollisuus Saksa vihreät verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Teemu Keskisarja: ”Luonnonsuojelu on Suomessa mahdollista ilman Brysselin byrokratiaa ja metsättömien EU-jäsenmaiden holhousta”
Perussuomalaiset: Kansallinen ilmastostrategia ajaa teollisuuden ahtaalle – ilmastotoimille aikalisä
Purra: Missä luonnon arvostus on silloin, kun metsiä hakataan paljaaksi tuulivoimahankkeiden alta?
Purra: Suomen metsäpolitiikka ja metsien käyttö on hyvää – ”Me emme maksa EU:lle miljardeja siitä, että jonkin laskelman mukaan hiilinielumme ovat pienentyneet”
PS vaatii vastauksia ennallistamisasetuksen kustannuksiin: Hallitus kippaa kymmeniä miljardeja ideologisiin ilmastohankkeisiin – oma kansa saa energiakriisin keskellä vain rippeitä
Hallitusneuvottelujen neljäs viikko käynnistyi – Purra: Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan tulee edistyä tällä viikolla
Pääkaupungin liikenne kaaoksessa – vihreiden kuntapoliitikko sanoi sen suoraan: ”Vihreät on alusta saakka ollut yksityisautoilun vastainen liike”
Maahanmuuttopolitiikan linjauksille päivä lisäaikaa hallitusneuvotteluissa – ilmastopolitiikan osalta jo edistystä tänään
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää