

PS ARKISTO
Bergbom toivoo järkeä Suomen ilmastopolitiikkaan: Opposition mukaan elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa – enää puuttuvat heinäsirkkaparvet
Ilmastovuosikertomus 2023 herätti eduskunnassa värikästä keskustelua. – Oppositiosta on tänään kerrottu, että elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa. Enää puuttuvat heinäsirkkaparvet, summasi perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom vihervasemmiston puheenvuorot.
Aiheen käsittelyn yhteydessä erityisesti vihreistä hyökättiin voimakkaasti hallitusta ja sen ohjelman kirjauksia vastaan.
– On korostettu sitä, että pitäisi tehdä reilua siirtymää, mutta on kyllä aidosti kysyttävä: mitä reilua viime kauden siirtymässä oli? Autoilijoita kuritettiin ja haluttiin kurittaa enemmän, maailmaa pelastettiin ja haluttiin pelastaa vieläkin enemmän, ja sekin tietysti, kuten aina, yllätys yllätys, suomalaisten veronmaksajien rahoilla, Miko Bergbom muistutti.
– Mitä tulee nuorten kärsimään ilmastoahdistukseen, niin kehottaisin Elokapinaa, vihreitä ja muita ilmastosta huolissaan olevia pohtimaan, pidättekö aidosti vastuullisena sitä, että te lietsotte nuoria ahdistuksen partaalle ilmastopopulismilla, jota te harrastatte.
Polttoaineveron alennukset edistävät työntekoa
Bergbom kysyi eduskuntasalin vasemmalta laidalta, että jos Suomi tekee enemmän kuin kaikki muut, kuinka paljon se hillitsee ilmastonmuutosta.
– Kuinka paljon se hillitsee ilmastonmuutosta, jos Suomi tekee enemmän? Se tuskin hillitsee sitä juuri yhtään enempää. Tosiasia on kuitenkin, että Suomi voi tehdä ilmaston eteen vain oman osuutensa, ja siten, että keneltäkään ei vaadita liikoja. Onneksi se onkin tämän uuden hallituksen linja.
– Täällä on esimerkiksi arvosteltu voimakkaasti polttoaineveron alennuksia. Kysyttiin jopa, miksi ei tueta pyöräilyä. Herätys. Ensinnäkin polttoaineveron alennukset tehdään sen takia, että suomalaiset ihmiset pystyvät liikkumaan töihin, koska kaikkialle ei pysty liikkumaan pyörällä, bussilla, junalla eikä ratikalla, Bergbom huomautti.
Sähköauton hankintatuki meni rikkaille
Bergbom muistutti, että polttoaineiden korkea hinta tarkoittaa sitä, että erityisesti pienituloisilla alkaa olla vaikeuksia siinä, pääsevätkö he töihin ja kannattaako ottaa työtä vastaan.
– Heillä ei ole mahdollisuutta vaihtaa sähköautoon. Sähköauton hankintatuki, joka aikoinaan oli käytössä tässäkin maassa, oli rikkaille tehty tuki. Se ei hyödyttänyt yhtä ainutta suomalaista pienituloista ihmistä.
– Pyöräilyn tukeminen — no ihan kiva, jos rahaa on, mutta valitettava tosiasia on, että tässä maassa sitä rahaa ei ole. Päinvastoin velkaa on, ja sekin otetaan tällä hetkellä tulevien sukupolvien piikkiin, Bergbom totesi.
Suomen toimet eivät pelasta
Bergdomin mielestä ilmastopolitiikasta tarvitaan järjen linjaa.
– Suomi voi tehdä oman osuutensa yhdessä Euroopan unionin kanssa, mutta edes sekään ei tule muuttamaan ilmaston suuntaa, jos me ei saada sitoutettua ilmastotyöhön Kiinaa ja Yhdysvaltoja, jotka tällä hetkellä aiheuttavat merkittävän osan maailman päästöistä. Ja tähän päälle kun huomioidaan esimerkiksi Intia, Pakistan ja moni Afrikan maa, jotka tulevat tulevaisuudessa kasvamaan niin väestön kuin talouden osalta, niin se tulee aiheuttamaan lisäpäästöjä.
– Ollaan aika suurissa vaikeuksissa, jos me kuvitellaan täällä kotimaassa, että kansallisilla toimilla hillitään ilmastonmuutosta. Ei, sillä ei hillitä ilmastonmuutosta, vaikka Suomi kurittaisi itsensä hengiltä ja me kaikki tässä salissa ja salin ulkopuolella lopetettaisiin hengittämästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta ilmastonmuutokseen. Toivon, että salin vasemmalla laidalla tämä muistetaan, Bergbom sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansalliset toimet sähköautojen hankintatuki polttoaineiden veronalennus ilmastoahdistuksen lietsominen Miko Bergbom työssäkäynti ilmastovuosikertomus autoilijat eniten saastuttavat maat veronmaksajat pienituloiset vihervasemmisto oppositio Ilmastonmuutos Pyöräily Suomi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Ilmastopaniikin lietsominen lapsiin ja nuoriin on vastuutonta – ”Henkinen pahoinvointi ilmastonmuutoksesta ei edistä ratkaisujen löytämistä”

Jakeluvelvoitteesta löytyi sopu, odottaa vielä lopullisia kuittauksia – Purra: Lähtökohta on, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä

Hallitusohjelmassa korostuvat talous, työ, ostovoima ja turvallisuus – Purra: Unohdetaan ryntäily ja palataan perusasioiden äärelle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Hallitus ei nosta polttoainehintoja – Purra: ”Pumpulla tankkaava suomalainen huokaisee kerrankin helpotuksesta”

Vigelius: Suomalaisilla ilmastoteoilla ei torjuta yhtäkään pakolaisaaltoa

Britannia peruuttaa ilmastotavoitteissaan: “Maailmaa ei pelasteta laittamalla britit vararikkoon”

Elokapinan aktiivi oli paikalla Hamasin teloituksia tukeneessa mielenosoituksessa Helsingissä – Koneen Säätiö ei kommentoi
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää