Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Bergbom: SAK:n poliittiselle teatterille ei näy loppua

07.03.2024 |09:01

Suomen ammattiliittojen keskusliitto SAK tiedotti jälleen uusista poliittisista lakoistaan, joilla ollaan kerta toisensa jälkeen pyritty kapinoimaan hallituksen työmarkkinalainsäädäntöön sekä sosiaaliturvaan tähtääviä uudistuksia vastaan. Ay-liike aikookin seuraavaksi pysäyttää Suomen viennin kahdeksi viikoksi kohdistaen uudet poliittiset lakkonsa muun muassa satamien tavaraliikenteeseen ja teollisuuteen.

– Tällaisen lakkoilun suurimpana kärsijänä on valitettavasti suomalainen työntekijä – lakkoilemalla karkotetaan Suomesta niin työpaikat kuin verotulotkin. Vaikka ay-liike kohdentaakin mielivaltaiset poliittiset lakkonsa maan hallitusta vastaan, niin todellisuudessa yritykset näiden poliittisten lakkotuhojen maksajiksi loppukädessä joutuvat, perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom painottaa.

– Jatkuvasta poliittisesta lakkoilusta syntyy Suomelle paitsi äärimmäisen kallis hintalappu taloudellisten menetysten muodossa, myös merkittävää kansainvälistä mainehaittaa.

Lakkoilu ei vahingoita hallitusta

EK:n alustavan arvion mukaan uudet, maaliskuulle suunnitellut kahden viikon poliittiset lakot ovat aiheuttamassa jopa 320 miljoonan euron vahingot Suomen bruttokansantuotteeseen. Kokonaisuudessaan viimeisten kuukausien aikana järjestetyt ja nyt kaavaillut poliittiset lakot aiheuttavat Suomen taloudelle, yrityksille sekä työpaikoille kokonaisuudessaan miljardiluokan taloudelliset menetykset.

– Kaikki tämä poliittinen lakkoilu vain sen takia, että vastustetaan hallituksen politiikkaa – politiikkaa, joka pyrkii siihen, että Suomi saatettaisiin takaisin raiteilleen, ja talous jälleen pitkällä aikavälillä kukoistamaan. Tietysti palkansaajaliikkeillä on oikeus osoittaa mieltään, mutta näiden lakkoilujen seurauksina tuhoutuu työpaikkoja. Sitäkin soisi ay-johtajien pysähtyä miettimään, huomauttaa Bergbom.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää