

LEHTIKUVA
Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”
PS-kansanedustaja Miko Bergbom puhui tänään SAK:n ja STTK:n jäsenliittojen suurmielenosoituksessa Helsingin Senaatintorilla. Bergbom muistutti mielenosoittajia Suomen vaikeasta taloustilanteesta ja takana olevista nollakasvun vuosista. – Hallitus pyrkii nyt siihen, että tähän maahan saadaan lisää työpaikkoja ja veronalennuksia. Ne ovat positiivisia asioita kaikille työntekijöille.
Mielenosoittajille Senaatintorilla puhunut kansanedustaja Miko Bergbom totesi, että jokainen paikalle saapunut todennäköisesti on samaa mieltä siitä, että hyvinvointivaltio on säilyttämisen arvoinen asia.
– Eikö vain? Mutta jos nyt katsomme sitä mihin Suomi on viety: kymmeneen vuoteen tässä maassa ei ole saatu aikaan kasvua eikä maahan ole syntynyt lisää työpaikkoja. Kymmenen vuoden aikana yrityksiä on mennyt konkurssiin ja yritysten määrä jatkuvasti vähenee.
Bergbom sanoi, että vaihtoehto ei voi olla se, että tässä tilanteessa jätetään asioita tekemättä.
– Sekään ei ole vaihtoehto että sanotaan, että mikään ei käy. Sen takia hallitus pyrkii siihen, että tähän maahan saadaan lisää työpaikkoja ja veronalennuksia – ne ovat positiivisia asioita kaikille työntekijöille. Työntekijä on palkkansa ansainnut – siitä tämä hallitus huolehtii.
Vaihtoehtoja tiskiin, jos ei käy
Bergbom kehotti katsomaan hallituksen linjaa.
– Hallituksen ainoa tavoite on varmistaa se, että tässä maassa on hyvinvointivaltio myös tuleville sukupolville. Toivon sydämeni pohjasta, että liitot – myös SAK – ovat valmiita neuvotteleman hallituksen kanssa. Se ei nimittäin ole neuvottelua, että kaikkeen sanotaan ”ei”.
Bergbom myös muistutti, että palkansaajakeskusjärjestö SAK äskettäin vetäytyi keskusteluista, jotka koskivat Suomen uutta vientivetoista työmarkkinamallia.
– Se ei ole neuvottelua, kun SAK joulukuussa ilmoitti lähtevänsä neuvotteluista pois. Ymmärrän, että te olette eri mieltä, mutta olisi kyettävä myös esittämään vaihtoehto. Tilanne on se, että jos nyt ei onnistuta, meillä ei enää ole hyvinvointivaltiota.
– On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio. On painava syy, että jokainen menee töihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakkoilu Miko Bergbom konkurssit veronalennukset työpaikat hyvinvointivaltio Yritykset Julkinen talous SAK
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle

Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin pääkirjoituksen: Ei selvästi pysty tarkastelemaan maahanmuuttoa objektiivisesti

Bergbom: Ay-liike teki epäisänmaallisen ratkaisun

Poliittisia lakkoja ei voi ulottaa yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimintoihin – Ronkainen: “Näillä työtaistelutoimilla on merkitystä turvallisuudelle”

Mira Nieminen toivoo ay-liikkeeltä vastuullisuutta – sisäisesti epävakaa Suomi hyödyttää Venäjää

Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”

Purra: Liitoille ei anneta veto-oikeutta työmarkkinauudistuksissa – ”Hallituksella on poliittinen mandaatti viedä uudistuksia läpi”

Perussuomalainen Nuoriso ja Kokoomusnuoret: Poliittiset lakot kiellettävä kriittisillä aloilla mahdollisimman pian

Oppositiolla heikot eväät julkisen talouden pelastamiseksi: Keskusta ja SDP tarjoavat tyhjää, vihreät haluaa leikata eläkeläisiltä
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää