Vapaassa pudotuksessa ihmisen nopeus voi nousta yli 400 kilometriin tunnissa. Hitaimmillaankin ihmispolo mätkähtää maahan kahtasataa. Se on aika jysäys. Jos vapaasta pudotuksesta haluaa selvitä hengissä, tieto ja kokemus ovat BBC:n mukaan avuksi. Onnesta tosin on paljon enemmän apua.

Äskettäin sai kosolti julkisuutta vapaasta pudotuksesta selvinnyt nainen, jonka aviomies oli peukaloinut tämän laskuvarjoa. Nainen lähti kohtalokkaaseen hyppyynsä runsaasta kilometristä ja selvisi katkenneilla luilla. Guinnesin ennätysten kirjaan päätyi sen sijaan lentoemäntä, joka tupsahti maahan lentokoneen peräosassa runsaasta 10 kilometristä – ja loukkaantui vakavasti.

Tietyn pisteen jälkeen putoamiskorkeudella ei ole enää merkitystä. Ihminen saavuttaa vapaassa pudotuksessa maksiminopeuden 600 metrin pudotuksen jälkeen. Aikaa tähän kuluu 13-14 sekuntia. Viimeistään tuossa ajassa putoajan on koottava itsensä jäätävällä itsehillinnällä, muuten sitä ollaan pelkän onnensa nojassa.

Uumajan yliopiston kirurgian professori Ulf Björnstig on perehtynyt laskuvarjohyppäämisen riskitekijöihin. Björnstigin mukaan ihminen voi levittämällä kätensä ja jalkansa mahdollisimman leveälle hidastaa putoamisnopeuttaan (vrt. mäkihypyn v-tyyli). Tosin tällöinkin maa lähenee nopeudella 200 km/h. Sukeltamalla pää edellä mahdollisimman aerodynaamisesti nopeuden voi nostaa 420-430 km/h tietämille.

Käytännössä putoajan kohtalon ratkaisee maaperä. Putoamispaikan on annettava vähintään puoli metriä periksi, jotta eloonjäämisen mahdollisuudet ylipäätään olisivat olemassa. Lumikinos, suo tai tiheä pusikko ovat suositeltavia laskeutumisalustoja.

Ihminen pystyy pudotessaankin muuttamaan suuntaansa eli lentämään kohti parhaaksi katsomaansa putoamispaikkaa. Silloin putoaja nojaa eteenpäin ylävartalo hieman jalkoja alempana ja pyrkii käyttämään raajojaan lentokoneen siipien tavoin. (Tätähän olemme nähneet silloin, kun laskuvarjohyppääjät tekevät monen sakissa muodostelmia taivaalle.)

Ja lopuksi, aivan putoamisen viime metrilläkin on vielä tehtävää. Ensinnäkin lentoasento on vaihdettava sellaiseksi, että jalat osuvat ensimmäisenä maahan ja ottavan vastaan kaikkein kovimman iskun. Siitä olisi sitten suositeltavaa kierähtää kyljelleen ja purkaa siten liike-energiaa. Aina kannattaa yrittää.

Lohduttavaa on tietää, että vain joka sadastuhannes ammattilaisen tekemä laskuvarjohyppy päättyy kuolemaan.

Suomen Uutiset