

SU
Ay-liike ”koijasi ”satojen miljoonien omaisuuden veronmaksajien rahoilla – verovapaita miljoonaosinkoja ohjataan vasemmiston vaalirahoitukseen
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa esille asumistukijärjestelmän taloudellisen kytkennän ammattiliittoihin sekä liittojen omistamiin asuntosijoitusyhtiöihin. – Turhan usein unohtuu se tosiasia, että veronmaksaja maksaa vuosittain valtavat summat asumistukea yhtiölle, jonka ay-liitot omistavat ja jotka puolestaan maksavat rahaa vastaavasti vasemmistopuolueille.
Tällä viikolla eri ammattiyhdistykset järjestävät eri puolilla Suomea mielenilmauksia, sosiaalisen median kampanjoita, työnseisautuksia ja ulosmarsseja osana #PainavaSyy -kampanjaa.
Ay-liikkeen jo kevään eduskuntavaalien alla kiristämä retoriikka eri kanavissa on viime päivinä saanut uhkaavia sävyjä, etenkin sen jälkeen, kun viime viikolla budjettiriihessä valmistuneessa ehdotuksessa ensi vuoden budjetiksi on mukana myös säästöjä asumistukeen.
Tuumaustunnilla tänään puhunut perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra huomautti, että useat samat tahot, jotka kovaäänisesti vastustavat hallituksen toimia, ovat taloudellisestikin kytkettyjä nykytilanteeseen.
Uusi hallitus on järjestelylle riskitekijä
Purra nosti puheessaan esiin asumistukijärjestelmän taloudellisen kytkennän ammattiliittoihin sekä liittojen omistamiin asuntosijoitusyhtiöihin.
– Esimerkiksi se tosiasia, että veronmaksaja maksaa vuosittain valtavat summat asumistukea yhtiölle, jonka ay-liitot omistavat ja jotka puolestaan maksavat rahaa vastaavasti vasemmistopuolueille, unohtuu turhan usein. Lisäksi muutokset asumistukijärjestelmään vaikuttavat tähän kytkyyn, todennäköisesti myös yhtiöiden voittoihin.
– Lueskelin viikonloppuna Kojamon listalleottoesitettä, ja löytyyhän seikan maininta jopa sieltä. Järjestelmää uudistava hallitus, joka leikkaa veronmaksajan rahojen jakamista sinne tänne, on riski tälle bisnekselle. Kojamon neljänneksi suurin osakkeenomistaja näyttää olevan Teollisuusliitto, jonka omistusten markkina-arvo on 140 miljoonaa. Teollisuusliiton perässä ovat kaikki muutkin kovaääniset liitot, Purra sanoi.
Kovaäänisillä liitoilla miljoonaomistukset
Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö Kojamo on todellakin ay-liikkeen vahvassa omistuksessa.
Teollisuusliiton jälkeen Kojamon suurimmat ay-omistajat ovat Opetusalan ammattijärjestö OAJ, jonka omistusten markkina-arvo on 102, 5 miljoonaa euroa, Rakennusliitto (omistusten arvo 62,5 miljoonaa), Ammattiliitto PRO (omistusten arvo 42,5 miljoonaa), Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL (omistusten arvo 33,3 miljoonaa), Palvelualojen ammattiliitto PAM (omistusten arvo 33 miljoonaa), Suomen Elintarviketyöläisten liitto (omistusten arvo 11,1 miljoonaa) sekä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT (omistusten arvo 9,1 miljoonaa).
Pienemmillä osuuksilla Kojamon ay-omistajia ovat Julkis- ja yksityishenkilöalojen toimihenkilöliitto Jyty, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, SAK, Paperiliitto sekä Sähköalojen ammattiliitto. Myös edellä mainittujen omistajien omistusten markkina-arvo on useita miljoonia kullakin.
Teollisuusliitolle 6,2 miljoonaa verovapaasti
Kojamo on viime vuosina tullut tunnetuksi avokätisenä osinkojen jakajana. Koska ammattiliitot luokitellaan yleishyödyllisiksi yhteisöiksi, ne eivät maksa saamistaan osingoista pääomaveroa.
Viime keväänä Kojamo maksoi osingon vuoden 2022 tuloksestaan. Niinpä Teollisuusliitolle osingonjako tarkoitti 6,2 miljoonan verovapaata osinkopottia. OAJ kuittasi 4,6 miljoonan euron summan ja Rakennusliitto 2,8 miljoonaa. Ammattiliitto PRO sai 1,9 miljoonaa sekä JHL ja PAM kumpikin vajaat 1,5 miljoonaa.
Muillekin ay-omistajille tuli mukavat useiden satojen tuhansien osinkopotit.
Ay-liikkeelle tarpeellinen rahantekokone
Ay-liikkeelle Kojamo on tarpeellinen rahantekokone, jolla voi kääriä miljoonia vuosittain. Rahoitus on sen sijaan suomalaisen veronmaksajan harteilla, koska suuri osuus Kojamon asunnoissa asujien vuokrista maksetaan kaikkein pienituloisimpien suomalaisten asumistuilla. Ne puolestaan maksetaan verovaroista, eli jokainen veronmaksaja osallistuu kuvioon.
Vasemmistolle varsin suotuisassa järjestelyssä verotuloja kanavoituu mutkien kautta vasemmistopuolueiden vaalirahoitukseen. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaalien alla MTV:n selvityksessä kävi ilmi, että sekä SDP:n että vasemmistoliiton ehdokkaista enemmistö kertoi saavansa vaalirahaa joko ammattiliitolta tai -yhdistykseltä.
Ammattiyhdistyksen tai -liiton nimesi vaalirahan lähteekseen 61 prosenttia SDP:n ja 56 prosenttia vasemmistoliiton ehdokkaista.
– Meidän liittojen ehdolla olevista jäsenistä valtaosa on jomman kumman vasemmistopuolueen listoilla. Siinä on pitkä historia. Tietojeni mukaan liitot tukevat omia jäseniään kaikkia samalla summalla, kertoo jutussa SAK:n silloinen varapuheenjohtaja Matti Huutola.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omistukset Matti Huutola Ammattiliitto PRO ammattiyhdistykset Teollisuusliitto Rakennusliitto Kojamo JHL osingot vasemmistopuolueet veronmaksajat OAJ Asumistuki Riikka Purra PAM SAK Ay-liike Vasemmistoliitto SDP vaalirahoitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallituksen syliin sataa ja ryöppyää edellisten vuosien päätösten kuraa – ”Takana on vuosikausien piittaamattomuus veronmaksajan asemasta”

Putkonen: Ay-liikkeen naamiot putosivat – alta paljastui demaripoliitikon kasvot

Rostila: Ay-liikkeen uhkailulle ei pidä antaa periksi

Maahanmuuttajien alhainen järjestäytymisaste tuhoaa ay-liikkeen ja yleissitovuuden – Putkonen varoittaa: Työperäinen maahanmuutto uhkaa koko ay-liikkeen olemassaoloa

Purra: Hallitus tavoittelee työtä ja työpaikkoja – vasemmisto-oppositio tavoittelee tuensaajia ja verorahoitteisia oikeuksia

Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – “Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”

Ay-liike uhittelee työtaistelutoimilla – jatkossa työllistyminen on helpompaa ja palkasta jää enemmän käteen – ”Työntekijän ei tarvitse olla huolissaan”

Ruohonen-Lerner vaatii lisää avoimuutta vaalirahoitukseen: “Avoimuus on tie kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa”

Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää