Asiantuntijat: Informaatiosota häivyttää normaalin ajan ja sodan rajaa

Informaatiosota häivyttää rajaa normaalin rauhantilan harmaan vyöhykkeen ja oikean sodan väliltä. Sitä voidaan valmistella monta vuotta kohdemaalle haitallisella tavalla. Sen jälkiä pyritään samalla peittämään. Sitä saatetaan käydä Suomessa nytkin.

Informaatiosodasta puhuttiin torstaina eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan koolle kutsumassa paneelikeskustelussa, jota johti valiokunnan ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Kerrontatapa määrittää totuutta

Aiheen nosti pintaan Ukrainan kriisi, jossa Venäjä määrittää tapahtumien totuuspohjaa pitkälti kielellisin keinoin. “Totuus” on niin kuin se sanotaan. Tästä puhui Venäjän-tutkija Katri Pynnöniemi Ulkopoliittisesta instituutista.

Venäjä rakentaa narratiiveja, kerronnallisia kokonaisuuksia, joissa Ukrainan tilanne saadaan näyttämään halutulta. Venäläistä tulkintaa halutaan välittää Suomeenkin – ja siinä onnistutaankin.

– Käyttöön on vakiintunut ilmaisu “separatistit”, kun minä käyttäisin mieluummin käsitettä laittomat aseelliset joukot erotukseksi laillisista aseellisista joukoista. Ukraina puolestaan käy “terrorismin vastaista sotaa”. Venäjä puolestaan ei osallistu Ukrainan tapahtumiin lainkaan, vaan on huolestunut sivustaseuraaja.

– Venäjän poliittinen järjestelmä on saatettu keinotekoisesti hätätilaan, taajuudelle, jossa se on herkkä vastaanottamaan haluttuja viestejä, Neuvostoliiton ja toisen maailmansodan aikaisia propagandakuvia, jossa länsi on uhka ja Ukraina on demonisoitu yhä pahemmin varsinkin televisiossa, Pynnöniemi sanoo.

Hämäävillä viesteillä pyritään hämärtämään totutut rajalinjat, kuten Ukrainan asema valtiollisena kokonaisuutena: siitä luodaan epävaltio ja näin oikeutetaan Venäjän puuttuminen Ukrainan sisäisiin asioihin.

Kun analysoitaan virallisia puheita, niistä löytyy erilaisia narratiiveja, jotka tukevat tätä Venäjän kannalta myönteisesti. Pynnöniemi löytää osuvan vertauksen suomalaisesta kirjasta.

Matti Pulkkinen kirjoitti teoksessaan Romaanihenkilön kuolema vuonna 1985: “Että Neuvostoliitto miehittäisi on retorisesti suljettu pois.” Siitä keskusteleminenkin on mahdotonta ja pätee myös Venäjään.

– Virallinen puhe perustuu negaatioihin: mitä Venäjä ei ole. Siihen on vaikeaa tarttua, Pynnöniemi sanoo.

Keksittyjä performansseja

Narratiiveja on kahdenlaisia: sopimuksenvaraisia, jotka perustuvat sovittuihin totuuksiin, kuten “Naton laajentuminen”: Nato on olemassa oleva järjestö ja se toki on laajentunutkin. Sitten on keksittyjä performansseja.

Esimerkiksi “Donetskin kansantasavalta” on performanssi, jolla yritetään luoda kuvaa, että tällainen luomus olisi olemassa.

– Minulla ei ole tunnetta, että tämä keinotekoinen hätätilanne hetkessä lähtisi pois. Pitää vain miettiä, miten tässä toimitaan. Suuri merkitys on sillä, miten narratiiveja sementoidaan. Venäjän kioskit ovat pullollaan kirjoja, joissa kerrotaan, kuinka Krimi on osa Venäjää. Jatko ratkeaa Ukrainassa, Pynnöniemi aprikoi.

Informaatiolla kaapataan aloite

Informaatiosota on aggressiivista viestintää, jolla kaapataan aloite, sanoo sotatieteiden tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta. Se tukee sodan tavoitteita ja sotakin voi tukea viestintää: voidaan kaapata radiomasto ja perustaa radioasema miehitetylle alueelle.

– Informaatiosodalla on strateginen päämäärä. Sitä edeltää jopa vuosien suunnittelu. Epärehellinen viestintä tähtää toiselle maalle epäedulliseen tavoitteeseen.
Sosiaalisen median kohu on pintakohinaa, joka kertoo, millaisia viestejä levitetään aloitekyvyn kaappaamiseksi. Tähän vastaaminen edellyttää ammattitaitoista mediaa. Yleisöillä täytyy olla oikeaa tietoa saatavilla oikean käsityksen luomiseksi.

– Ei ole kyse siitä, ollaanko, vaan halutaanko: halutaanko ymmärtää asiat sellaisina kuin ne ovat – vai niin kuin niiden sanotaan olevan, Jantunen sanoo.

– Trendi on, että informaatio-operaatiot siirtyvät nettiin. Sen todentaminen voi olla vaikeaa: se, että jollakin on mielipide, ei tarkoita, että toisella olisi vaikuttamisen yritys, sanoo kapteeni Miika Sartonen pääesikunnasta.

Suomalaiset erottavat propagandan

Suomessakin käydään informaatiosotaa, joka on kansainvälistä. Täkäläinen tilanne on kuitenkin toinen kuin Ukrainan sotatantereilla, jossa käydään hybridisotaa, jossa taistelut ja propaganda vuorottelevat.

Informaatiosota on ns. hybridisodan osa. Se asettaa rajoitteita varsinaiselle sodankäynnille, mutta toisaalta myös mahdollistaa sitä.

– Sodankäynnin rajan hämärtäminen antaa mahdollisuden tehdä operaatioita, joita ei muuten haluttaisi tehdä, Sartonen sanoo.

– Vaikutuksen torjumiseksi täytyy olla oma viesti ja kertoa niitä uskottavasti ja luotettavasti. Viestinnän tyhjiö täyttyy nopeasti: voi olla jo myöhäistä, kun se on tapahtunut.

Median rooli on slevittää asioita useammasta näkökulmasta: se antaa tukea viestien tulkitsemiseen. Myös Jantunen korostaa toimittajien roolia.

Sartonen uskoo suomalaisten kuitenkin osaavan erottaa keksityn ulkopuolisen propagandan luotettavasta tiedosta: ihmiset ovat kasvaneet yritysten markkinaviestinnän keskellä ja nuoriso on kasvanut internetin ja sosiaalisen median maailmassa.

Samoilla linjoilla on valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Markku Mantila: hän pitää hyvää peruskoulua mainiona vakuutuksena ulkovaltojen vaikutusyrityksille.

– Se on erinomaista maanpuolustustyötä, Mantila sanoo.